Kaikki ravintolat kartalla! Löydä auki olevat ravintolat suoraan kartalta. Zoomaa alueeseen missä olet ja suodata tulokset tyypin, hinnan ja arvostelujen mukaan.
Kesäravintola: Särkän saarelle nousi 1700-luvulla linnake puolustamaan Helsinkiä. Joitakin sotia myöhemmin, vuonna 1924, linnakkeeseen valmistui Särkänlinnan ravintola. Se puolustaa paikkaansa yhtenä koko Suomen uniikeimmista ravintoloista.
Puusta ja kivestä rakennettu linnake paksuine seinine, kaltevine lattioineen ja ampuma-aukkoineen luo puitteet mieleenjäävälle kokemukselle. Entisen tykkisalin ikkunoista voi samalla istumalla ihailla "postikorttinäkymää" Helsingin siluetista ja ulkomerelle avautuvasta ulapasta.
Särkänlinnan keittiö edustaa ranskalais-suomalaista perinnettä, maustettuna venäläisillä vaikutteilla. Erityisen kuuluisa Särkänlinna on rapujuhlistaan. Juhlissa Särkänlinna onkin parhaimmillaan, oli kyse sitten kahden hengen illallisista, tyylikkäistä häistä tai yritystilaisuuksista. Juhlien pitopaikaksi voi valita ravintolasalin, linnanpihan tai Piper-salin, jossa juhlavieraat voivat nauttia neljään ilmansuuntaan loimottavan takkatulen loisteesta. Särkänlinnassa muuten onnistuu istuttaa vaikka 100 vierasta saman pitkän pöydän ääreen. Aperitiivit tai keittiöstä tilatun piknik-korin voi nauttia linnanpihalla auringon loisteesta nauttien.
Tervetuloa Särkänlinnaan - vaikka omalla veneellä. Tämä on ravintola, jonka lumous ei haihdu.
Särkän saarelle nousi 1700-luvulla linnake puolustamaan Helsinkiä. Joitakin sotia myöhemmin, vuonna 1924, linnakkeeseen valmistui Särkänlinnan ravintola. Se puolustaa paikkaansa yhtenä koko Suomen uniikeimmista ravintoloista.

3
4
2
67 €
Särkänlinnan miljöö pelastaa paljon.
Mukava ilta työtovereiden kanssa Särkänlinnassa. Alkuruokana alkupalalankku, pääruokana poronfilettä ja -potkaa, jälkiruokana raparperiparfait mansikoilla ja vaniljaa. Ruoka oli perushyvää mutta ei mikään kulinaarinen elämys.
Palvelu oli ystävällistä, ja miljöö todellakin nostaa kokemuksen korkeammalle tasolle. Kauniina kesäiltana ei Helsingistä löydy montaakaan hienompaa paikkaa ravintolalle. Hintataso on kuitenkin hyvin korkea joten ei tänne omalla rahalla tule palattua useinkaan.

1
98 €
ruoka mielikuvituksetonta ja kallista.
Miljöö hieno. Palvelu alussa ok mutta kuten aina, loppua kohden hyytyy. Restrooms: väittävät.
Kesäravintola: Särkän saarelle nousi 1700-luvulla linnake puolustamaan Helsinkiä. Joitakin sotia myöhemmin, vuonna 1924, linnakkeeseen valmistui Särkänlinnan ravintola. Se puolustaa paikkaansa yhtenä koko Suomen uniikeimmista ravintoloista.
Puusta ja kivestä rakennettu linnake paksuine seinine, kaltevine lattioineen ja ampuma-aukkoineen luo puitteet mieleenjäävälle kokemukselle. Entisen tykkisalin ikkunoista voi samalla istumalla ihailla "postikorttinäkymää" Helsingin siluetista ja ulkomerelle avautuvasta ulapasta.
Särkänlinnan keittiö edustaa ranskalais-suomalaista perinnettä, maustettuna venäläisillä vaikutteilla. Erityisen kuuluisa Särkänlinna on rapujuhlistaan. Juhlissa Särkänlinna onkin parhaimmillaan, oli kyse sitten kahden hengen illallisista, tyylikkäistä häistä tai yritystilaisuuksista. Juhlien pitopaikaksi voi valita ravintolasalin, linnanpihan tai Piper-salin, jossa juhlavieraat voivat nauttia neljään ilmansuuntaan loimottavan takkatulen loisteesta. Särkänlinnassa muuten onnistuu istuttaa vaikka 100 vierasta saman pitkän pöydän ääreen. Aperitiivit tai keittiöstä tilatun piknik-korin voi nauttia linnanpihalla auringon loisteesta nauttien.
Tervetuloa Särkänlinnaan - vaikka omalla veneellä. Tämä on ravintola, jonka lumous ei haihdu.
3
4
2
Saarella on mieletön tunnelma!
Palvelu & ruoka hyvää.

52 €
Upeat olosuhteet ja rakennus. Kommodorin menusta mieleen jäi pääruoan lohi. Tarjoilijat eivät vastanneet paikan tasoa. Mukana olleet turistit tykkäsivät.
Kesäravintola: Särkän saarelle nousi 1700-luvulla linnake puolustamaan Helsinkiä. Joitakin sotia myöhemmin, vuonna 1924, linnakkeeseen valmistui Särkänlinnan ravintola. Se puolustaa paikkaansa yhtenä koko Suomen uniikeimmista ravintoloista.
Puusta ja kivestä rakennettu linnake paksuine seinine, kaltevine lattioineen ja ampuma-aukkoineen luo puitteet mieleenjäävälle kokemukselle. Entisen tykkisalin ikkunoista voi samalla istumalla ihailla "postikorttinäkymää" Helsingin siluetista ja ulkomerelle avautuvasta ulapasta.
Särkänlinnan keittiö edustaa ranskalais-suomalaista perinnettä, maustettuna venäläisillä vaikutteilla. Erityisen kuuluisa Särkänlinna on rapujuhlistaan. Juhlissa Särkänlinna onkin parhaimmillaan, oli kyse sitten kahden hengen illallisista, tyylikkäistä häistä tai yritystilaisuuksista. Juhlien pitopaikaksi voi valita ravintolasalin, linnanpihan tai Piper-salin, jossa juhlavieraat voivat nauttia neljään ilmansuuntaan loimottavan takkatulen loisteesta. Särkänlinnassa muuten onnistuu istuttaa vaikka 100 vierasta saman pitkän pöydän ääreen. Aperitiivit tai keittiöstä tilatun piknik-korin voi nauttia linnanpihalla auringon loisteesta nauttien.
Tervetuloa Särkänlinnaan - vaikka omalla veneellä. Tämä on ravintola, jonka lumous ei haihdu.
1
3
2
55 €
It's a pretty place, for sure, but unfortunately, the chef lacks any creativity and the waiters were fairly mediocre. A restaurant where a full meal for one will easily set you back 100 Euros (think starter, main, dessert and wine) should have quality and good service in addition to good presentation, which is about the only thing they mastered.
I asked for a cream-free version of the risotto, which the waiter confidently told me would not be a problem. I finally got my dish after an HOUR of waiting. It was well presented, but not what I ordered! It didn't help that it starred two of my least favourite ingredients: potato and beetroot.
Instead of offering to make up for the mistake, he just said that the chef said it's impossible to make risotto without cream. And that was that. No apology, just dish removed from bill.
My feeling was that the attitude was "if you have ANY special dietary requirements at all, then you will eat what's put in front of you and be happy."
If it's not possible to make a customer his/her order, please don't assume that you can make absolutely anything and that it'll be ok!
Kesäravintola: Särkän saarelle nousi 1700-luvulla linnake puolustamaan Helsinkiä. Joitakin sotia myöhemmin, vuonna 1924, linnakkeeseen valmistui Särkänlinnan ravintola. Se puolustaa paikkaansa yhtenä koko Suomen uniikeimmista ravintoloista.
Puusta ja kivestä rakennettu linnake paksuine seinine, kaltevine lattioineen ja ampuma-aukkoineen luo puitteet mieleenjäävälle kokemukselle. Entisen tykkisalin ikkunoista voi samalla istumalla ihailla "postikorttinäkymää" Helsingin siluetista ja ulkomerelle avautuvasta ulapasta.
Särkänlinnan keittiö edustaa ranskalais-suomalaista perinnettä, maustettuna venäläisillä vaikutteilla. Erityisen kuuluisa Särkänlinna on rapujuhlistaan. Juhlissa Särkänlinna onkin parhaimmillaan, oli kyse sitten kahden hengen illallisista, tyylikkäistä häistä tai yritystilaisuuksista. Juhlien pitopaikaksi voi valita ravintolasalin, linnanpihan tai Piper-salin, jossa juhlavieraat voivat nauttia neljään ilmansuuntaan loimottavan takkatulen loisteesta. Särkänlinnassa muuten onnistuu istuttaa vaikka 100 vierasta saman pitkän pöydän ääreen. Aperitiivit tai keittiöstä tilatun piknik-korin voi nauttia linnanpihalla auringon loisteesta nauttien.
Tervetuloa Särkänlinnaan - vaikka omalla veneellä. Tämä on ravintola, jonka lumous ei haihdu.
4
5
2
55 €
Tänä kesänä en ole vielä käynyt. Miljöö on uniikki, joten jo sen takia kannattaa käydä. Totta on, että jos sattuu huono päivä, palvelu on kömpelöä ja ruoka viipyy. Minä kuitenkin tulen tänne vain parhaassa seurassa ja ajan kanssa. Ruoka on tähän asti ollut aina hyvää. Rahaa palaa aina pienen ulkomaanmatkan verran. Rapuaikaan kunnon hälinää.
Kesäravintola: Särkän saarelle nousi 1700-luvulla linnake puolustamaan Helsinkiä. Joitakin sotia myöhemmin, vuonna 1924, linnakkeeseen valmistui Särkänlinnan ravintola. Se puolustaa paikkaansa yhtenä koko Suomen uniikeimmista ravintoloista.
Puusta ja kivestä rakennettu linnake paksuine seinine, kaltevine lattioineen ja ampuma-aukkoineen luo puitteet mieleenjäävälle kokemukselle. Entisen tykkisalin ikkunoista voi samalla istumalla ihailla "postikorttinäkymää" Helsingin siluetista ja ulkomerelle avautuvasta ulapasta.
Särkänlinnan keittiö edustaa ranskalais-suomalaista perinnettä, maustettuna venäläisillä vaikutteilla. Erityisen kuuluisa Särkänlinna on rapujuhlistaan. Juhlissa Särkänlinna onkin parhaimmillaan, oli kyse sitten kahden hengen illallisista, tyylikkäistä häistä tai yritystilaisuuksista. Juhlien pitopaikaksi voi valita ravintolasalin, linnanpihan tai Piper-salin, jossa juhlavieraat voivat nauttia neljään ilmansuuntaan loimottavan takkatulen loisteesta. Särkänlinnassa muuten onnistuu istuttaa vaikka 100 vierasta saman pitkän pöydän ääreen. Aperitiivit tai keittiöstä tilatun piknik-korin voi nauttia linnanpihalla auringon loisteesta nauttien.
Tervetuloa Särkänlinnaan - vaikka omalla veneellä. Tämä on ravintola, jonka lumous ei haihdu.
4
5
3
Hyvää ruokaa erinomaisen upeissa puitteissa. Suosittelen jo pelkästään miljöön takia. Huoneen lattia on vino ja sen takia myös vesilasien pohjat ovat vinot, jotta juoma pysyy laseissa.
Kesäravintola: Särkän saarelle nousi 1700-luvulla linnake puolustamaan Helsinkiä. Joitakin sotia myöhemmin, vuonna 1924, linnakkeeseen valmistui Särkänlinnan ravintola. Se puolustaa paikkaansa yhtenä koko Suomen uniikeimmista ravintoloista.
Puusta ja kivestä rakennettu linnake paksuine seinine, kaltevine lattioineen ja ampuma-aukkoineen luo puitteet mieleenjäävälle kokemukselle. Entisen tykkisalin ikkunoista voi samalla istumalla ihailla "postikorttinäkymää" Helsingin siluetista ja ulkomerelle avautuvasta ulapasta.
Särkänlinnan keittiö edustaa ranskalais-suomalaista perinnettä, maustettuna venäläisillä vaikutteilla. Erityisen kuuluisa Särkänlinna on rapujuhlistaan. Juhlissa Särkänlinna onkin parhaimmillaan, oli kyse sitten kahden hengen illallisista, tyylikkäistä häistä tai yritystilaisuuksista. Juhlien pitopaikaksi voi valita ravintolasalin, linnanpihan tai Piper-salin, jossa juhlavieraat voivat nauttia neljään ilmansuuntaan loimottavan takkatulen loisteesta. Särkänlinnassa muuten onnistuu istuttaa vaikka 100 vierasta saman pitkän pöydän ääreen. Aperitiivit tai keittiöstä tilatun piknik-korin voi nauttia linnanpihalla auringon loisteesta nauttien.
Tervetuloa Särkänlinnaan - vaikka omalla veneellä. Tämä on ravintola, jonka lumous ei haihdu.
5
4
2
60 €
Erinomainen ruoka ja upea miljöö, oli todella mukava nauttia lasi samppanjaa pihalla ennen illallista. Annokset hieman pieniä mutta todella maukkaita. Palvelu oli ystävällistä mutta hieman hidasta ja hajamielistä, tuntui että näin sesongin alussa rutiini vielä puuttui. Siitä huolimatta suosittelen Särkänlinnaa, kallis mutta upea kokemus.
Kesäravintola: Särkän saarelle nousi 1700-luvulla linnake puolustamaan Helsinkiä. Joitakin sotia myöhemmin, vuonna 1924, linnakkeeseen valmistui Särkänlinnan ravintola. Se puolustaa paikkaansa yhtenä koko Suomen uniikeimmista ravintoloista.
Puusta ja kivestä rakennettu linnake paksuine seinine, kaltevine lattioineen ja ampuma-aukkoineen luo puitteet mieleenjäävälle kokemukselle. Entisen tykkisalin ikkunoista voi samalla istumalla ihailla "postikorttinäkymää" Helsingin siluetista ja ulkomerelle avautuvasta ulapasta.
Särkänlinnan keittiö edustaa ranskalais-suomalaista perinnettä, maustettuna venäläisillä vaikutteilla. Erityisen kuuluisa Särkänlinna on rapujuhlistaan. Juhlissa Särkänlinna onkin parhaimmillaan, oli kyse sitten kahden hengen illallisista, tyylikkäistä häistä tai yritystilaisuuksista. Juhlien pitopaikaksi voi valita ravintolasalin, linnanpihan tai Piper-salin, jossa juhlavieraat voivat nauttia neljään ilmansuuntaan loimottavan takkatulen loisteesta. Särkänlinnassa muuten onnistuu istuttaa vaikka 100 vierasta saman pitkän pöydän ääreen. Aperitiivit tai keittiöstä tilatun piknik-korin voi nauttia linnanpihalla auringon loisteesta nauttien.
Tervetuloa Särkänlinnaan - vaikka omalla veneellä. Tämä on ravintola, jonka lumous ei haihdu.
4
5
2
30 €
Ihana paikka, ihana ruoka ja tosi hyvä ja ystävällinen palvelu, jaksoivat kertoa ruoasta ja viinistä

en
5
4
1
60 €
I don't know what the previous reviewer has been smoking. Food barely edible?!? They must have confused this place with somewhere else. We ate very well indeed, though the price does sting.