Kaikki ravintolat kartalla! Löydä auki olevat ravintolat suoraan kartalta. Zoomaa alueeseen missä olet ja suodata tulokset tyypin, hinnan ja arvostelujen mukaan.
Täältä saa tavanomaista settiä kohtuuhinnalla, jos pakottava sushinnälkä yllättää juuri Kruununhaassa, kauempaa en tänne lähtisi matkustamaan.
Lounasannoksen rinnalle sai vihreää teetä. Ateria oli kuitenkin hienoinen pettymys. Riisi oli kuivahtanutta, eikä annoksista mikään jäänyt mieleen ainakaan hyvällä tavalla. Ebi-nigiri eli jättikatkaravun pyrstö, joka yleensä on suosikkini, ei maistunut valitettavasti miltään. Kokonaisuudesta erottui tonnikalamajoneesi-nigiri, kosteuden ja mehevyytensä ansiosta, mutta sekään ei makunystyröitä räjäytellyt. Ruoka oli siis tasaista perusmättöä. "Ihan hyvää", kuten aterioidessa seuralaiselle ilmaisin, mutta olen saanut monessa paikassa maistuvampaa ja tuoreempaa. Tänne menen siis uudestaan vain, jos on pakko saada sushia heti, eikä jaksa lähteä kauas Krunikasta.
Henkilökunta oli, joskaan ei erityisen persoonallisesti palvelevaa, kuitenkin mukavaa ja kohteliasta.
Perussushia. Ei valittamista eikä ylistämistä. Lounaaseen kuuluu vihreä tee, mutta misokeitosta pitää maksaa ekstraa. Todella pieni paikka, mutta silti näppäränoloinen lounasravintola.
Erinomaisia susheja aina ja omistajan läsnäolo usein oikein mukavaa boonusta. Hän laittaa myös hyviä maistiaisia mukaaa, kun jututtaa ja antaa palautetta.
Piskuinen sushiravintola Krunikassa. Lounasvaihtoehtona on joko 8 (8,50e), 10 (10,50) tai 12 (12,50) sushin kokonaisuus. Mukaan tulee vielä vihreä tee. Plussaa 12 sushin setistä, usein 10 kappaletta ei ihan riitä minun nälkääni. Japanilainen kokki valmistaa susheja aivan silmieni edessä ja annos onkin valmis hetkessä. 12 sushin setissä on vain 2 pientä kurkkumakia, muut ovatkin sitten isompia makeja tai nigireitä, joten nälkä lähtee. Kokonaisuus on erinomainen. Riisi sopivaa ja palat pysyvät hyvin kasassa. Pienuuden vuoksi soveltuu lähinnä yksin tai kaksin syöville. Enköhän löydä itseni täältä pian uudelleenkin, joten voin suositella.
Tavallinen sushi-ravintola. Perusmättöä samaan hintaan mitä muutkin kantakaupungin sushi-ravintolat.
Palvelu ollut molemmilla kerroilla käydessäni melko kylmäkiskoista. Pöydät ovat kahdelle hengelle, ja kun parin työkaverin yritimme lounaalle, ei pöytien tai edes tuolin siirto onnistunut niin, että olisimme voineet syödä yhdessä.
Ei-sushi-expertin suuhun Ihan perushyvää sushia tarjoileva pieni symppis ravintola Krunikassa. Lounasannos oli tuoretta ja nätisti laitettu, eikä palvelussakaan ollut ainakaan tällä kokemuksella valittamista. Istumapaikat tosiaan vähissä, eli lienee ihan autenttinen meininki.
Perus-sushi. Kävin täällä kerran lounaalla ja hintaan nähden sai hyvän määrän purtavaa. Asiantuntija en ole, mutta ruoka vaikutti ihan kelvolliselta. Palvelu oli tavallisen asiallista.
Pieni sushibaari kivijalkahuoneistossa Kruunuhaassa. Taso on se parempi Helsingin perussushipaikkojen taso eli riisi japanilaisittain tehtynä, ei pikakiinalaispaikkojen tyyliin epämääräisesti maustettua sushia. Palvelu oli vähän tönkköä. Tulin myöhemmin kuin muu seurueeni ja palvelu oli kohdallani hiukan tönkköä, en tiedä kuinka muilla. 10 euron lounassetissä oli ilokseni mukana myös inaria (makea friteerattu tofu, tosin viipale eikä kokonainen riisillä täytetty pikku pussukka) ja toisena erityishuomiona: lounaskaverin kasvissushilounaassa oli erikoisehko avokadonigiri. Misokeitto oli varsin perusversio, sellaista kuin odotinkin ja ei yllätyksiä. Plussaa kokemukseen tuli kauniista japanilaistyylisestä sushilautasesta ja siitä, että vihreä tee oli lounaan kanssa ilmaista.
Palvelu oli todella töykeää. Mikäli et syö paikan päällä ok - joskin ylihintainen; samaa tavaraa saa hyvin varusteltujen ruokakauppojen kylmähyllystä edullisemmin.