Alla restauranger på en karta! Du ser direkt vilka restauranger har öppet. Zooma in på kartan och filtrera restauranger enligt kategori, pris och vitsord.
Aasialaisen ruuan irvikuva. Pohjaanpalanutta pakasteruokaa, joka oli pöyräytettu nopeasti wokilla. Tilakin oli ankea eikä näkymä torille todellakaan pelastanut. Henkilökunta oli ok.
Tilasin annoksen teriyaki kanaa joka maistui ikävä kyllä lähinnä palaneelta soijakastikkeelta eikä omannut teriyakille ominaista makeutta. Kun kysyin asiasta sanoivat että kastike tulee japanista joten ei ole siis paikanpäällä tehty kastike vaan pullosta suoraan. Ikävää koska paikka oli muuten miellyttävä ja palvelu kohteliasta.
Ruokani saapui samalla hetkellä, kun istuin pöytään. Kiittelin mielessäni nopeutta, kunnes tajusin, että ruoka on ollut pakaste ja lämmitetty nopeasti. Nuudelit ja kasvikset olivat mönjäisiä ja mauttomia. Päälle ripotellut yrtitkin olivat nuutuneita. Kaiken lisäksi annos oli hintaansa nähden hyvin pieni. En aio käydä toista kertaa, vaikka palvelu oli mitä parhainta.
Olen käynyt täällä muutaman kerran lounaalla ja kokeillut sekä wokkeja että salaatteja. Kummatkin ovat olleet maistuvia. Annokset ovat isoja, joten nälkä lähtee varmasti. Plussana mukavat näkymät kauppatorille.
Kana-kookos-chiliwokki plussakortilla kympin. Tunkkaisen makuista, kookos ei maistunut juuri lainkaan. Pyydettäessä sain annokseen vähemmän chiliä. Ruoka tuli todella nopeasti. Kasvikset mukavan napsakoita. Muovimukit. Ylhäältä näkymät torille.