Alla restauranger på en karta! Du ser direkt vilka restauranger har öppet. Zooma in på kartan och filtrera restauranger enligt kategori, pris och vitsord.
Ihastuminen ensikokemalla. Kitch-kreikkalaisen paikalle on kuoriutunut tyylikäs pieni herkkujen koti.
Lounaslistalta on tavallista vaikeampi valita - kaikkea tekee mieli ja kaikkea (pastaa, salaattia ja eritoten leipiä) on kehuttu moneen otteeseen ja monella suulla.
Päädyn päivän annokseen - muita pääsen maistamaan muulloinkin. Kanaa ohrapedillä ja cafe de paris -kastikkeella onkin oiva valinta. Kastike vie kielen mennessään!
Alkuun tuodaan raikasta vihersalaattia ja leipää. Kahvi ei valitettavasti kuulu lounaan hintaan, mutta sekin on laadukasta. Kun palvelukin on ystävällistä, niin tiedän palaavani, vaikka hinta onkin muutaman euron keskivertoa kalliimpi.
Lounaspaikalta ei jaksa oikein toivoa enempää, vaikka hinta ei olekaan varsinaisesti huokea. Salaatit olivat herkullisia, ja kerrankin voi olla varma, että kaikki tehdään itse. Vuohenjuusto sopivan mietoa, mutta silti maukasta. Odotan innolla pääseväni maistamaan paikan lämpimiä ruokia heinäkuun jälkeen.
Sympaattinen lounaspaikka. Lista ei ole laaja (ilmeisesti näin kesäaikaan tarjolla on vain kylmiä ruokia, mitä ei mainita nettisivuilla), mutta salaatit (grillivihannes-feta ja vuohenjuusto-saksanpähkinä) olivat hyviä ja niiden ohessa tarjottu leipä myös kiva plussa. Lisäksi pakko mainita ihanasta jääteestä. Mukavasti vähän 'sivussa' sisäpihalla, mikä tekee tunnelmasta vielä entistä autenttisemman.
Söin juuri vuohenjuusto ja saksanpähkinä salaatin. Ainekset olivat tuoreita ja maukkaita. Salaatissa oli paljon hienoja yksityiskohtia ja makuja. Paikka oli pieni ja tunnelma oli hieno. Ainoa asia joka jätti miettimään oli se, että salaatti maksoi 12.50€ vaikka jokapaikassa mainittu 11€. Pitää kysyä kun palaan sinne. Suosittelen!
Välitön, mutkaton sekä jollakin tavalla omintakeinen ja kodikas. Asiakkaatkin uskaltautuvat juttelemaan pöytien yli tässä pikkuruisessa paikassa. Sandwichit ovat stadin parhaimmistoa, tyyli rustiikkinen ja runsas. Pataruoat erityisesti talvisin loistava ajatus. Vähän epätasaisuutta pääruoissa, mutta se on helposti anteeksi annettavaa, kun asiakkaista selvästi välitetään. Kiva paikka myös poiketa lasilliselle.
Kahden lounasvisiitin perusteella suorastaan loistava paikka. Selvästi rakkaudella tehtyä ruokaa, todella lämmin palvelu. Sympaattinen pikku mesta sisäpihan puolella. Meni suosikkilistalleni!
Ihana pieni ravintola sisäpihan siimeksessä. Tunnelmallinen paikka, mahtavan hyvää salaattia ja leipää, hyvän oloinen viinilista. Mainio paikka istua iltaa ystävien kanssa tai käydä lounaalla. Kokeilimme paikkaa lauantai-iltapäivänä. Monet muutkin olivat löytäneet ravintolan, eikä ihme. Kerrassaan mainio uusi tuttavuus Helsingissä!