Opens at 10:00

Chico's Sello

Betyg 1.9 / 5

Recensioner (65)

Över 2 år gamla recensioner
Dessa recensionen har ingen påverka till genomsnitt betyg

Todella huono kokemus

Otin alkupalaksi vegaaniset nachot, ja pyysin niitä erikseen. Kun ne tuotiin pöytään olin vähän epäileväinen joten varmistin vielä että onhan nämä vegaanisia? Minulle vakuutettiin että olivat. Aloin syömään ja parin minuutin päästä mulle tultiinkin sanomaan että ei olekaan vegaanisia. Syljin ruuat siihen paikkaan lautasliinaan. Mitä olisi tapahtunut jos kyseessä olisi ollut joku allergikko? Joku olisi voinut kuolla tai joutua pahimmassa tapauksessa sairaalaan tämän virheen takia. Onneksi niin ei käynyt.


Pääruuaksi tilasin vegaanisen beyond meat burgerin. Se oli ihan ok, mutta hampurilaissämpylät oli värjätty pinkiksi väriaineella jotta annos näyttäiisi hienommalta. Väriaine teki sämpylöistä todella makeat. Ne oli myös todella kovia, eikä niitä oltu paistettu. Myös pihvi oli enemmän pulled pork tyylinen, eli hyvin makea, ei yhtään suolaa. Jopa dippi oli värjätty pinkiksi. Juustoa ei ollut sulatettu pihvin päälle, ja majooneesi oli selvästi tehty paikanpäällä koska siinä maistui etikka vahvasti


Jälkiruuaksi tilasin porkkanakakun, se oli selvästi jäädytetty ja sitten sulatettu koska keskeltä se oli vielä jäässä ja se oli hyvin vaikeaa saada paloiksi.

En suosittele kenellekkään tätä ravintolaa, varsinkaan vegaaneille tai vegetaareille koska heidän ruokavaliota ei chicocsessa kunnioiteta, eikä oteta huomioon. Tarjoilijat eivät olleet perillä listasta eikä siitä mitä annos sisältää.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 30€ Tillagt: 24.07.2020
Betyg: 0

Kokemukseni perusteella Chico'sin taso on selvästi laskenut. Leppävaarassa käydessäni pistäydyin Sellon Chico'sissa koska en ollut käynyt Chico'sissa pitkään aikaan.

En tiedä onko tämä vain Leppävaaran erikoisuus mutta ruokalista oli muuttunut ihan erilaiseksi kuin mitä Chico'silta olin odottanut. Yhtään tuttua annosta ei ollut listalla.

Päädyin kuitenkin tilaamaan Hot Holy Smoke Burgerin koska minulla oli aiempia posiitivisia kokemuksia Chico'sin tulisista hampurilaisista. Yllätyksekseni hampurilaiseen ei edes kuulunut ranskalaiset vakiona vaan ne piti tilata erikseen, lisämaksusta. Tilasin ranskalaiset pinkin aiolin ja parmesaanin kanssa.

Ruoka tuli pöytään kohtuullisen nopeasti. Ranskalaiset oli asetettu erilliseen kulhoon. Hampurilainen olikin pienempi kuin olin odottanut. Kun sitten söin annoksen, hampurilainen oli ihan hyvän makuinen, mutta ei mitenkään erikoinen. Vaikka annoksen nimi on "Hot Holy Smoke Burger" niin tulisuudesta ei ollut tietoakaan. Olen syönyt tulisempia hampurilaisia Hesburgerissa ja McDonald'sissa.

Laskun loppusummaksi tuli 19 € vaikka tilasin vain hampurilaisen ja ranskalaiset ja juomaksi pelkän hanaveden. Annoksen kokoon ja makuun nähden se oli kyllä hieman ylihinnoiteltu.

Kiitosta tosin ravintolalle ripeästä ja ystävällisestä palvelusta vaikkakin itse ruoassa oli kyllä parantamisen varaa.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 19€ Tillagt: 31.03.2019
Betyg: 0

Masentava ruokakokemus. Söin lounaalla bataattiranskalaiset ja paistetun lohen ja annos tuotiin pöytään salamannopeasti ja se oli selvästi seisonut ja jäähtynyt pöydällä ja lohi oli ihan kuivaa. Bataattiranskalaisia oli niukasti, mutta ne olivat ihan maukkaita. Viime kerralla ranskalaiset olivat kylmiä ja nahistuneita, joten ravintolan politiikka on tarjoilla asiakkaille seisoneesta ja kylmentyneitä ruokia. Ei enää koskaan tähän ravintolaan!

     
     
     
Upplevelse: Lunch Priset: 10€ Tillagt: 08.07.2016 View previous reviews (2)
Betyg: 0

Olen aina noin 2 kuukaudessa unohtanut edellisen Chico's pettymyksen ja käynyt siellä uudestaan toteamassa, että paikka on surkea. Tällä kertaa oli kuitenkin pohjanooteraus: lounasta joutui odottamaan n. 40min, jonka jälkeen eteeni saapui hampurilainen täysin raa'alla pihvillä. Olisin lähettänyt takaisin keittiöön, mutta en jaksanut odotella uutta yritystä. Todennäköisesti koko sellon surkein paikka. KANNATTAA VÄLTTÄÄ

     
     
     
Upplevelse: Lunch Priset: 10€ Tillagt: 08.01.2016
Betyg: 0

Pienestä faceliftistä huolimatta Chico's ei edelleenkään pärjää kilpailijoilleen. Ruoka on hyvin keskinkertaista, teollisen oloista ja ylihinnoiteltua. Palvelu on ketjupaikan tapaan asiallista ja ulkoa opeteltua. Hämmentää, kuinka intohimottomasti ruokaan ja ravintolatoimintaan voidaan suhtautua.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 18€ Tillagt: 08.12.2015
Betyg: 0

Palvelu edelleen töykeätä ja välinpitämätöntä niinkuin ennenkin ja ravintolan uusimisen jälkeen ruoka ja hintalaatusuhde mennyt vain huonompaan suuntaan. Annokset vain pienenevät ja hintaa nostetaan. Muutama vuosi sitten sai aivan loistavaa ruokaa. Kolme eri tarjoilijaa palvelivat ja asiakasmäärään nähden palvelu oli hyvin hidasta. Asiakkaana saan itse ottaa yhteyttä tarjoilijaan ongelmatilanteessa eikä olla palvelualttiita. Burgerin välissä oleva kana ei ole enää edes kanaa vaan KANANBURGERPIHVI ELI JAUHELIHAA.
AIVAN KUSETETTU OLO.
Asiakastyytyväisyydestä ei puhettakaan eikä perus kiitos ja ole hyvä sanojakaan. Rahat revintään käsistä ja hyvän palvelun toivossa voisi haluta palaavan vielä vaikka ruoassa olisi parantamisen varaa, mutta tähän ravintolaan ei palaisi enää ruoan EIKÄ palvelun puolesta. Joka kerta saa pettyä.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 17€ Tillagt: 22.09.2015
Betyg: 0

Puolet ravintolan paikoista oli tyhjiä. Jäimme silti odottamaan tarjoilijaa, koska kyltti pyysi odottamaan. Jouduimme odottamaan hieman liian kauan ja mieluusti olisin mennyt suoraan pöytään odottamaan vapautuvaa tarjoilijaa, jossa välissä olisin myös voinut tutustua ruokalistaan. Näin olisin välttynyt tylsältä seisoskelulta ja ollut valmis tilaamaan samantien kun tarjoilija vapautuu. Viimein yksi tarjoilija käveli läheltä ja kysyin voimmeko mennä istumaan. No emme voineet, lupasi kohta palata takaisin. Kun tarjoilija palasi niin hän sanoi, että ravintolan keskiosan ja takaosan paikkoihin tarjoillaan. No olisipa sen voinut kirjoittaa siihen lappuun, niin olisimme tienneet itsekin mistä paikoista voi valita. Tai miten olisi yksinkertaiset köydet niiden käytävien esteenä, minne ei tarjoilla. Sinänsä en näe kovin suurena vaivana, että mihin tahansa ravintolan pöytään tarjoiltaisiin vaikka se olikin puolityhjä. Kyseinen ravintola kun ei ole kovin suuri muutenkaan.

Tilaamani annos (uuniperuna) oli hieman liian pieni hintaan nähden. Sen sijaan ruokien laatuun ja makuun minulla ei ole Chicosissa ollut koskaan mitään huomautettavaa, ketjupaikaksi jolta en odotakaan mitään kummempaa.

Palvelu mättää.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 17€ Tillagt: 07.08.2015
Betyg: 0

Olen pettynyt jälleen Sellon Chicosiin. Olemme käyneet kouluikäisen tyttäreni kanssa monta kertaa siellä syömässä ja ruoan taso on hyvin vaihteleva. Nyt ravintolaa on remontoitu ja muutenkin uudistettu. Ikävä kyllä huonompaan suuntaan. Lounasslaattipöytä puuttuu kokonaan ja pöytiin tuodaan onnettomat vihersalaatit. Oma burgeriannokseni on ollut kuiva ja mauton. Lapseni ruoka on onnettoman pieni, viimeksikin n. 5 ranskalaista ja 3 lihapullaa, tällä annoksella hinta 8 euroa. Kun olen valittanut tarjoilijalle annoksen pienuudesta, vastaus on ollut:maksa lisää, niin saat enemmän...eihän se näin voi olla....

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 11.06.2015
Betyg: 0

Sellon Chicos on täysi katastrofi! Kävimme kyseisessä ravintolassa maanantaina neljän hengen porukalla. Olen kuullut, että hinta-laatusuhde on huono ja annokset pieniä, mutta päätimme ottaa riskin. Ei olisi kannattanut.

Tilasimme 2 burgeria, salaatin ja uuniperunan. Alkupaloiksi slider-pikkuburgerit ja sipulirenkaat. Tilauksen yhteydessä sanottiin, että ruokia joutuu odottamaan 35-40 minuuttia. Alkupalat tulivat kohtuullisen ajan päästä, mutta pääruokia jouduimme odottamaan 1,5 h! Aivan käsittämätöntä! Slider-burgerit olivat naurettavat. Lautasella oli 2 pientä kuivaa känttyä, jotka olivat sitkeitä ja mauttomia. Kun vihdoin saimme pääruuat eteemme, ystäväni burgerin mediumpihvi olikin täysin raaka.

Teimme valituksen, mutta tarjoilija oli sitä mieltä, että sellainen mediumin kuuluukin olla. Asiakas ei selvästikään ole tässä ravintolassa koskaan oikeassa, sillä samasta asiasta oli joku muukin kirjoittanut täällä. Ystäväni sai kuitenkin lopulta uuden annoksen (tällä kertaa hän tilasi pihvin täysin kypsänä). Oma salaattini oli maultaan ok, mutta todella pieni 16 euron hintaansa nähden. Burgerit näyttivät olevan keskitasoa. Kotona tekee itse parempia. Uuniperuna oli pieni ja lisukkesalaatit mädäntymässä.

Tarkkailin ravintolan muita asiakkaita ja monet näyttivät kyllästyneiltä odotteluun. Emme siis olleet ainoita asiakkaita, joiden tilauksissa kesti. Pelkän jäätelöannoksen valmistamisessa kului 30 minuuttia. Ravintolassa oli väkeä, mutta ei todellakaan ruuhkaksi asti.

Tarjoilija vältteli meitä sen jälkeen, kun huomasi tyytymättömyytemme. Saimme kuitenkin lopulta hyvitykseksi ilmaiset kahvit ja drinkkiliput.

Tiivistettynä Chicosin tyyli on lähtökohtaisesti tarjota ala-arvoista huonosti tehtyä ruokaa hitaalla tahdilla ja toivoa, ettei asiakas kehtaa valittaa. Jos käykin niin huonosti, että ruokailija on rohkeampaa sorttia, niin sitten koitetaan hyvittelyillä saada asiakas lepytettyä.

Ei enää ikinä Chicosiin.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 21€ Tillagt: 02.06.2015
Betyg: 0

Sushia, kiinalaista, pizzaa, patonkia, suomalaista, burger. .. Hei, mennään Chico'siin lounaalle! Valinnanvaraa Sellossa siis on, joten voimme syyttää vain itseämme hölmöstä lounasvalinnasta.

Alkusalaattipöytä oli suoranainen vitsi. Kaikki loppu ja nekin mitä löytyi, eivät houkutelleet käymään käsiksi. Hävytöntä. Ei naurattanut, paitsi vähän. Varsinainen burgeri oli kuitenkin yllättävän maukas ja kivalla tavalla erilainen. Ei tietenkään pääse lähellekään gourmethamppareita, mutta tällaisessa kauppakeskuksen helpossa lounasskenessä varsin oiva suoritus.

Jälkiruoaksi kaffet ja takaisin työn ääreen. Ei tule mentyä uudestaan.

     
     
     
Upplevelse: Lunch Priset: 10€ Tillagt: 28.01.2015
Betyg: 0

Gemenskap

Bilder

Fans (1)

Dessa användare har markerat restaurangen som favorit

De som är intresserade (0)


Läge

Leppävaarankatu 3-9, 02600 Esbo - Route
http://www.chicos.fi/

Options