Lehtovaara

Varmaan Helsingin legendaarisimpia ravintoloita. Fiilikseltään 80-luvun vuoristoneuvoksen hillittyä Töölön charmia. Seinillä Viipuria mitä lie vanhaa jota ei näin nuori ymmärrä ja artikkeleita ajan saatosta. Varsin perinteinen ja trendejä kaihtava ja selvästi ylpeä omasta historiastaan. Miksipä ei olisikaan? Äitien- tai mummonpäiväksi varmasti erinomainen valinta syömäpaikaksi. Suurin osa ravintolassa lienen vuosia käyneitä kantiksia. Siihen malliin muutamaa tulijaa tervehdittiin ja palveltiin.

Erityisesti alku- ja jälkiruoissa matkassa yksinkertaista asettelua ja yksinkertaisia aineksia. Hyvää eipä siinä. Alkuun kalalautanen, joka ei ihmeemmin väristellyt. Matkassa silliä, muikkua, uutta perunaa, mätiä ja kylmäsavulohta. Jälkkärinä reilu kolmen sorbettikuulan lautanen kera parin marjan. Simppeliä.

Tarjoilijakin arvaili meidän tulleen ravintolaan Lehtovaaran signatuuriannoksen Coeur de Fillet Provençale takia. Totta. Satsin tuntee vähän harvemminkin ravintolassa syövä nälkäinen kulkija. Tällä kertaa tulimme myös tarjouksen perässä alennuskupongin ohjaamina. Kertauksena vielä että, annos kasataan Brassihärän sisukasta, kahteen kertaan tiristetyistä valkosipuliperunoista ja valkosipuli voikiekosta sekä herkkusieniviipaleista. Liha makuisaa ja kypsyys täydellinen. Nice. Varsin ruokaisa ja muheva setti. Perunat rapeita ulkoa ja sisältä pehmeitä. Annoksen valkosipulin ilopommitus saa monet varmaan kavahtamaan. Vadissa killi varsin reilu määrä valkosipulimujua ja päällä vielä samanmoinen voinappi. Kaavin sitä sivuunkin muutaman kynnen verran. Myös useat kohtaamani ihmiset seuraavana aamuna aistivat eilisen ravintolaillalliseni. Eipä ollut tilasta pulaa Helsingin seudun linja-autoissa.

Tarjoilussa voisi hitaampikin tempo sopia tunnelmaan. Tuskin paikkaan kiireellä kuitenkaan mennään. Tehokasta toki, vaan hillitympikin ote aidon hymyn kera olisi seurueelleemme kelvannut. Lihan tarjoitu vadilta miellyttää lihan ystävää. Laseittain myytävä Amarone kaadettiin 2008 pullosta paria vuotta aiemmin aiotun sijaan. Tästä voisi toki tarjoilija myös mainita, että ei tarvitsisi itse asiasta aina naputtaa.

Tutustumiskäynti tehtiin Kimppadiiliedulla (2 menuta 1:n hinnalla), jolloin tämä kohtasi hintansa hyvin. En silti pidä Cour de file Provencalen hintaa (29€) mitenkään mahdottomana. Sen verta miehevä ja maukas eväs on kuitenkin kyseessä. Ydinkeskustan ketjupaikoissa saa samalla hinnalla lähinnä suljua. Toisaalta tämän paikan kanta-asiakkaat eivät taida kitistä näistä hinnoistakaan.