Alla restauranger på en karta! Du ser direkt vilka restauranger har öppet. Zooma in på kartan och filtrera restauranger enligt kategori, pris och vitsord.
Mukava tunnelma, erinomainen ruoka. Olen lukenut monia kohtuullisen negatiivsia arvosteluita tästä paikasta, ja niiden takia olenkin tähän mennessä aina päätynyt Meccaa harkitessani johonkin toiseen ravintolaan. Nyt kuitenkin päätin vihdoin kokeilla tätä, ja lyhyesti sanottuna olin erittäin tyytyväinen. Alkuruoaksi söin tiikerirapu siika chevicen, joka oli herkullinen. Myönnettäköön, että tätä ruokaa ei ole kovin helppo tehdä huonosti, mutta siitä huolimatta pisteet tästä. Pöytäseurueen toiset alkuruoat, tomaattikeitto äyriäisvartaalla sekä aasialais-henkinen caesar salaatti saivat myös kehuja. Pääruokani oli Syrian seafood –annos, paistettuja rapuja, kampasimpukoita sekä mustekalaa parsan ja pinaatin kera, lisänä oli myös kasvispyreetä. Annos oli maultaan erinomainen, ainoa pieni miinus oli hieman liikaa kypsennetyt mustekalat. Paahdettua siikaa ja äyriäispaistosta sisältänyt pääruoka oli kuulemma myös hyvää, tosin melko suolaista. Jälkiruoaksi syömäni fondant rosepippurijäätelöllä oli onnistunut annos, niin maultaan kuin asettelultaankin. Ruoan kanssa juotu chileläinen Savignon Blanc oli laadukas, ja sopi hyvin sekä alkuruoan että päruoan kanssa. Palvelu oli miellyttävää ja kohteliasta. Erityispisteet myös Meccan viihtyisästä ja rennosta tunnelmasta, joka tosin oli baarin ja yökerhon puolelta ennestään tuttu. En myöskään millään tasolla allekirjoita joidenkin arvostelijoiden haukkumaa hinta-laatu suhdetta. Ruoat olivat lähes samaa hintaa kuin monessa ketjuravintolassa, laatu sen sijaan oli luonnollisesti eri maailmasta.
Olimme varanneet pöydän Meccasta ja tarkoituksena oli viettää romanttinen ilta kahden ja voi pojat tässä onnistuttiin! Palvelu oli ystävällistä ja sopivan rentoa alusta saakka, tarjoilija toimi ripeästi! Alkuruokana itsellä oli Intia-listalta tonnikala ja ei voi muuta kun kehua! Uskomaton makuelämys, tulisuutta ja potkua piisasi, muttei liikaa. Seuralaisen alkuruoka oli miso-tyyppinen kuohkea alkukeitto, myös tämä vei kielen mennessään. Alkuruoat toimitettiin pöytiin nopeasti. Pääruokana molemmilla puna-ahventa Intia-listalta, ja voi voi. Siis taivaallista. Paras annos, jonka olen koskaan syönyt. Kuin pala taivasta. Suosittelen lämpimästi. Paikassa hinta/laatu -suhde kohdillaan ja paikan tunnelma ja tyyli kruunasivat illan. Seuralaiseni valkoviini oli myös kuulema oikein hyvä valinta ruoan seurana.
Wow, this place has really slipped since it first opened. Had to wait for ages to get a drink before eating, and the food and wine matching has fallen far from its previous heights. The menu is attempting to do too much in one offering - sushi as an appetizer was offered on the menu as well as lebanese food and "thai barbecue" as a main, which makes me suspect that in attempting to serve a variety of cuisines they offer nothing with excellence but everything with medicority. They had on offer some sort of menu where every course involved Mövenpick ice cream - I didn't order it but it would be intriguing if it didn't feel so forced. The entire experience felt like eating in a hotel restaurant, and being surrounded by uncomforable looking men in suits taking clients out to obligatory dinners only intensified that impression. I wouldn't recommend this restaurant if you actually wanted to have a good time with dining companions (we managed but I think we were the only people actually enjoying ourselves), but it's a great place to fulfill contractual obligations. "It's somewhere you go if you want to lay someone off nicely" one of my dining companions noted, and I agree.
Vaikka listojen monipuolisuus on tavallaan plussaa, en ihan ymmärrä kaikkea tätä cross-overia; esim sushi on sentään parempaa perinteisissä muodoissaan, kuin chili/terva/jne aromeilla fiksattuna. Teriyaki-possu oli makumaailmaltaan aika laimea esitys, vaikka lautasella oli ties kuinka paljon kaikenlaista roinaa. Ja punasipuli hallitsi liikaa. Viivi ja Wagner -punkkua (Sarvet) sen sijaan ostaisin kotiinkin, jos Alko myisi. Kermaiselle misokeitolle kuitenkin kiitettävä. Tykkäsin myös olohuonemaisesta pöytäpaikasta ja jotenkin taiteellisesta (teko- tai ei) yleistunnelmasta. Sisustus on sinänsä ihan näkemisen arvoinen; että tällaistakin voi olla.
Paikan ilmapiiri on erittäin mukava. Pöytä järjestyi nopeasti vaikka varausta ei ollutkaan. (arki-ilta) Mohito maistui hyvälle. Ruoka oli ihan ok mutta ei mitenkään mainitsemisen arvoista. Illan kuitenkin PILASI super töykeä henkilökunta nimenomaan salin puolella. Näin töykeää palvelua ei olla vähään aikaan koettu. Sääli! Niittinä illalle oli 11.60e maksanut vesipullo, god dam! 11.60e novelle pullosta, herätkää!
Söimme seurueemme kanssa mystery trip -menun mikä sinä iltana oli erittäin hyvä. Myös viinisuositukset ruoan kanssa olivat erittäin onnistuneita. Miinusta tarjoilusta; odotimme listat suljettuina edessämme ruokatilausten ottajaa todella pitkältä tuntuvan ajan ja lopulta tarjoilija tuli ottamaan tilausta erikseen pyydettynä. Viinin tarjoilussa tarjoilijat tiputtelivat viiniä useita kertoja myös syliin; musta asu oli heidän ja minun pelastukseni. Ravintola myös laskutti eteispalvelun kahteen kertaan; jo pöydässä laskua maksaessamme sekä narikassa uudelleen. Valitettavasti tajusimme asian vasta myöhemmin. Yläkerran baarissa henkilökuntaa oli liian vähän eikä tiskillä palvelu pelannut; katsoimme lopulta viisaimmaksi vaihtaa paikkaa.
Tuntui, että tuli maksettua "trendikkäästä" sisustuksesta ja maineesta, eikä niinkään laadukkaasta ruuasta ja palvelusta. Pääruoka (misoglaseerattua siikaa) ihan ok, jopa hyvä, alkupalat tulivat toisesta ravintolasta valmiina (Yumesta) ja jälkiruoka oli suorastaan vitsi (african banana split, jossa ananas oli säilykeananasta, paistettu banaani kylmä ja sulanut jätskipallo aneeminen)! Alkudrinkkilista oli ryppyinen ja repaleinen leivinpaperinpalanen, josta juomien ainesosien bongaaminen oli todellisen työnteon takana (drinkit, joita tilasimme olivat tosin erinomaisia). Palvelu oli hidasta ja täysin ammattitaidotona! Istuttuamme reippaat puoli tuntia ilman vettä, leipää ja listoja, tarjoilija läiskäytti listat syliimme suljettuina ja väärinpäin. Laskun yhteydessä meille tarjottiin chupa chups tikkarit??!! En mene uudestaan, pääruokaa lukuunottamatta ruuan taso oli kuin chicosissa (tosin chicosissakin jo ammattitaitoisempi palvelu). 2,5e narikkapalvelu yli 200e ravintolalaskun lisäksi oli myös naurettava pyyntö!