Alla restauranger på en karta! Du ser direkt vilka restauranger har öppet. Zooma in på kartan och filtrera restauranger enligt kategori, pris och vitsord.
Menimme vuosipäivän kunniaksi Salveen parin vuoden tauon jälkeen ja pettymys oli valtava. Asiakkaita oli vähän, mutta silti ruokalistat piti pyytämällä pyytää eikä tarjoilijalla ollut mitään kiirettä tulla ottamaan juomatilausta, tarjoilijat juttelivat ravintolan takaosassa keskenään eikä kukaan reagoinut millään lailla kun tulimme ovesta sisään. Tilasimme ruispaneroituja ahvenfileitä punajuurihollandaisella ja tämä annos oli täydellinen. Samaa ei valitettavasti voi sanoa savuporo-koskenlaskijatäytteisestä pihvistä, joka ensin tuli väärillä perunoilla ja palautui siksi takaisin keittiöön. Parin minuutin kuluttua sain sitten tulikuuman lautasen jolla mikrossa lämmitetyt veltot puoliksi lämmenneet valkosipuperunat ja kuivaksi kärähtänyt pihvi olivat, olipa pihvin alle jätetty yksi ranskanperunakin koristeeksi... En ymmärrä, miten keittiö onnistuu noin täydellisesti pilaamaan pihvin, varsinkaan kun minkäänlaista kiirettä ei ollut??? Sain järsittyä nälkääni puolet kuivasta lihasta, sillä jos olisin toistamiseen palauttanut ruuan keittiöön olisi mieheni ehtinyt syödä ruokansa minun odotellessani omaani. Meitä oli vain 2 syöjää sillä hetkellä ja naapuripöydässä 3 jotka saivat annoksensa juuri ennen meitä. Miestarjoilija pelasti mitä pelastettavissa oli ja antoi silakkalahjakortin "lohdutukseksi", siitä ainoat plussapisteet. Mihin on hyvä ruoka Salvesta kadonnut???
Lounasruoka on muuttunut ala-arvoiseksi. Mozzarellakala oli ihan kissanruokaa eineksistä. En suostu tähän ravintolaan enää vaikka saisin ilmaisen ateria. Työpaikkani sijaitsee lähistöllä ja minulla on useita karvaita pettymyksiä ruoasta. En ole edes kovin vaativa. Einekset ja valmiskastikkeet ym. pois lounaalta!
This place as been ther for ages. I have been there multiple times... I really like the place. It's cozy. The food is good,plenty, tasty and fresh. The salad before the lunch is quite simple. The atmosphere is "rustic". Fishermens pub. You expect a captain marching in anytime saying something like "Arrr, bring mey a rum!"=)
Very popular at lunch time. Staff is friendly though at lunch time you have to bring patience.
Näimme kahden ystäväni kanssa pitkästä aikaa päivällisen merkeissä Salvessa. Söimme kaikki erilaiset kala-ateriat listalta sekä joimme lasilliset valkoviiniä. Miestarjoilijalla oli selkeästi kuulossa tai ymmärryksessä vikaa, sillä minä sain väärän annoksen, jonka jouduin lähettämään takaisin keittiöön. Loppuenlopuksi Kuha Walewska oli ihan mainio annos, tosin perunamuusia oli vähän liikaa.
Miljöö oli ihan tunnelmallinen vaikka istuimmekin vessan ja keittiön välissä.
Ihan kiva kokemus, mutta en usko että menisin lähiaikoina uudestaan.
Tarjoan tuopillisen sille, joka jää Salven annoksista nälkäiseksi! Perinteikkään merimieskapakan jättimäiset annoskoot taltuttavat taatusti isommankin nälän.
Salvesta saa rehtiä suomiruokaa ja mutkattomia makuja. Ensimmäisellä testikerralla tilattu Kuha Walewska kanttarellimuhennoksella ja jokiravuilla oli konstailemattoman maukas annos, joskin siitä oli unohtunut suola. Mainio perunamuusi ansaitsee erityismaininnan! Jälkkäriksi jaksoin vielä jäätelöä kinuskikastikkeella, joskin seuralaisen rapeat räiskäleet herättivät armottoman annoskateuden.
Toisella kerralla tilasin alkuun aura-etanoita. Ne olivat hyviä, mutta aurajuustoa olisi saanut olla enemmän. Seuralainen dippasi ruis-valkosipulileipiä aioliin - hauska aloitus illalliselle. Pääruuaksi valitsemani kalastajan salaatti sai seurakseen samaa valkosipulista aiolia. Salaatti oli perustavaraa, lohi hieman kuivahtanutta.
Pariloitu maksa oli varsinainen mättöannos, joka koostui muhkeasta keosta muusia, paistettua sipulia, pekonia ja puolukkaa. Maksa tilattiin mediumina, mutta oli päätynyt lautaselle hieman liian kypsänä. Maussa ei kuulemma ollut valittamista.
Ensimmäisellä kerralla ihastuin salaattipöydän raikkaaseen perunasalaattiin, jossa oli öljypohjainen kastike. Myös tuoresalaatti kastikkeineen oli maistuvaa. Toisella kerralla jätin salaattipöydän tylsähkön porkkanaraasteen väliin.
Ravintolasali on sisustettu rosoisesti ja siinä on tietynlaista suominostalgiaa. Osa tarjoilijoista on tympeitä, mutta ulkomaalaistaustainen miestarjoilija ilahduttaa aurinkoisuudellaan ja palvelualttiudellaan.
Rehellistä perusruokaa. Olin kuullut paikan suurista annoksista, joten jätin alkuruuan tilaamatta. Ratkaisu oli oikea. Pääruuaksi tilasin Hirvi Wallenbergin pihvin. Murekepihvi oli kääritty pekoniin ja lisänä oli perunamuusia sekä karpalokastiketta. Maut olivat hyviä ja muusin koostumus oli hyvällä tavalla kotiruokamainen. Pihvi oli hieman kuiva, mutta maistuva, kunhan lisäsi hieman suolaa. Annos oli hyvää perusruokaa.
Jälkiruuaksi tilaamani räiskäleet mansikkahillolla ja kermavaahdolla olivat ehkä elämäni parhaat. Tuoreet ja loistavasti paistetut. Tarjoilijamme oli hyväntuulinen ja teki kokemuksesta paremman. Suosittelen nälkäisille mutkattoman ruuan ystäville.
Kursailematonta hyvää. Ensimmäistä kertaa täällä enkä pettynyt. Otin takuuvarman hitin, Salven silakat. Ruoka oli juurikin sitä mitä odotin (toivoin), yksinkertainen, rasvainen, runsas ja hyvä!
Palvelu oli ystävällistä ja rempseää. Tarjoilija varoitteli aluksi että ruoassa voi kestää ruuhkasta johtuen, vaikkei ravintolassa mielestäni niin tungosta ollutkaan. Oli niin tai näin, saimme annoksemme kuitenkin yllättävänkin ripeästi.
Salve tarjoilee paljon hyvää ruokaa, mutta usein liha on ala-arvoista. Sisäfile oli niin sitkeää, että sitä ei tehnyt mieli syödä. Veneäläinen sipulipihvi oli niin huonoa lihaa, että se oli jätettävä kesken ja suunnistin läheiseen markettiin ostamaan sisäfilettä ja sitten kotiin paistamaan kunnon pihviä...Sain kuitenkin hyvitykseksi salven silakat kupongin. Silakat ja esim aamiainen ovat ko. paikassa loistavia.