Alla restauranger på en karta! Du ser direkt vilka restauranger har öppet. Zooma in på kartan och filtrera restauranger enligt kategori, pris och vitsord.
Olen vieraillut Domossa nyt muutaman kerran. Tällä kertaa päädyin tilaamaan ruokaa mukaan. Olen ollut hyvin positiivisesti yllättynyt ruoan laadusta aikaisemmin, enkä joutunut pettymään tälläkään kertaa. Päinvastoin. Sushi on loistavan hyvää ja tuoretta, kala suussa sulavaa ja ruoan esillepano, myös mukaan otettuna ,kaunis ja huoliteltu. Henkilökunta on ystävällistä ja avuliasta. Ehdottomasti yksi Helsingin parhaista japanilaista ruokaa tarjoavista ravintoloista tällä hetkellä.
Muunkin kuin muutaman sushin tähden. Tonnikala-avis -tartari lähesty rajatta täydellistä. Freesiydessä ei nuukailtu ja maustaminen oli delikaatin eleganttia.
Simpukat ja spinu ei pääsafkana donkannu samoihin sfääreihin, mutta kiinnostavuutta pleitiltä löyty.
Über-nastaa kiskoo japsiköketistä muutaki ku sushii. Harmi vaan et Domossa inasen kiskovat kans tota hintaa.
Ravintola Koto ei ollut ikinä minun suosikkilistalla japanilaisena ravintolana hintojen takia, eikä ruokakaan ollut sen kummoisempi.
Nimi vaihdettuaan menin ystävän ehdotuksesta kokeilemaan. Paikka näytti täsmälleen samalta, mutta tarjoilijat vaihtuivat kiinalaisiksi. Ei se minua ainakaan haittaa. Jos Helsingin parhaimpiin aasialaisiin ravintoloihin kuuluvat Farang ja Gaijin on suomalaisen avaama, mikä estää kiinalaisia tekemään hyvää japanilaista ruokaa?
Sinä päivänä minun teki mieli hirveästi tempuraa joten otin annoksen sitä. Ystäväpariskunta ottivat aterian johon kuului alkumisokeitto, iso bento (friteerattua possua, tempuraa, sashimii jne) ja jälkiruoka. Vaikka oma tempura-annokseni oli riittoisa ja herkullinen, kaduin etten ottanut samaa bento-ateriaa kuin ystävät. Se kun näytti niin hyvältä. Maistiaispalojen perusteella se maistuikin yhtä hyvältä. Tempuran mukana tuli kipollinen dippauskastiketta, jota olisin kaipanut lisää, dipattavaa kun oli aika paljon.
Tuli käytyä pari kertaa. Toisella kerralla olimme ainoat asiakkaat, toisella kerralla tupa oli täysi. Molemmilla kerroilla palvelu toimi sujuvasti eikä ruokaa tarvinnut pahemmin odotella.
Sashimissa ei valittamista. Wasabi sopivaa, mutta ei mitään mieleenjäävää. Makit onnistuivat hyvin, riisin ja täytteen suhde oli miellyttävä. Joissakin kaliforniarullissa sen sijaan vähän liikaa yritystä, menee tunkkaiseksi. Suolakurkkua? Ja jotain muuta joka peitti maullaan tuoreet täytteet.
A cozy japanese restaurant with a fair price. Domo has a traditional looking environment giving you a feeling of Japan. It serves different kind of sushi and other Japanese dishes. The sushi is one of the best in Helsinki, they are fresh and are of a good portion. Especially the Domo caterpillar is tasty and also good looking. Bentos are also available. The rice dishes (unagi don and katsu don for example) does fill up your tummy but sometimes the rice can be a bit dry. As for drinks they mainly serve normal beverages like any restaurants. Not much special drinks from Japan except the little bottle of plum whine which was quite sweet. Domo has a fair price for a Japanese dinner without any extras. It is too expensive to be testing out different kind of sushi at Domo but a rice dish with a sushi dish combination should treat your tummy to a well deserved meal.
Varsinainen ylläri! Useita kertoja olen ollut melkein astumassa Domoon sisään testaamaan tarjontaa ja fiilistelemään vanhoja Koton nurkkia. Ikkunassa roikkuva ruokalista ei vaan ole hinnoillaan houkutellut, ja taustalla on kummitellut jostain kuulemani väite, että ravintolan takana ovat kiinalaiset. Hieman epäröiden siis lopulta lähdin ystäväin kera tökkimään kepillä jäätä.
Mikään sisustuksessa ei ole muuttunut sitten Koton; vaaleita puupintoja, raskaat pöydät ja tuolit ja täysvalaistus. Tila, joka sopii mainiosti lounaalle, muttei sitten millään romanttisille treffeille. Meidät huomioitiin heti ja mukavaan nurkkapöytään asettauduttuamme listalta valikoitui syötäväksi lähinnä erilaisia makirullasettejä (8€-12€/6 rullaa). Palvelu oli neutraalin kohteliasta, joskin kääryleiden saapumisessa kesti tovi. On hyvä huomioida, että sisällä tarjottavassa menussa (tai netissä) näkee ruokalistan kokonaisuudessaan ulkopuolella olevan listan ollessa kovin puutteellinen.
Aluksi tilaamani misokeitto (3.50€) oli ihan mukiinmenevä, maukkaudellaan ei kaupungin kärkikastia, mutta kuitenkin pussikeittoa parempaa. Omat kaliforniarullani sekä ystävieni setit kuitenkin yllättivät laadukkuudellaan - who knew!! Kauniisti aseteltu, siististi rullattu ja yksityiskohdilla silaistu rullakokoelma oli paras kokemukseni pitkään aikaan. Makukin oli raikas, selkeä ja suussasulava. Lounasajan lämpimiä aterioita pitää tulla tutkailemaan mitä pikimmiten, mutta näihin eväisiin perustaen voisin suositella Domoa muillekin. Kuulopuheiden perusteella tosin viinirahat kannattaa sijoittaa muualle.
Omasta mielestäni Helsingin parhaat sushit. Kala maistuu erityisen tuoreelta ja raikkaalta ja hintakin on kohtuullinen. Palvelu on ajoittain töksähtelevää tai hidasta, mutta yleensä kuitenkin ystävällistä. Paikka soveltuu ehkä enemminkin lounasta tai alkuillan ruokailua varten, tunnelmallista illallista täältä on turha hakea.
Söin Domon Ichiban Bento -menun, aperitiivina Umeshu, ruokajuomana vesi. Ruoka oli maittavaa, lohi teriyaki-kastikkeella erityisen hyvää, tempura taas annoksen heikoin osa. Palvelu oli todella ystävällistä. Paikan sushit ovat vielä kokeilematta, niistä en osaa sanoa.
Sushit olivat tuoreita, raikkaita, hyvin tehtyjä ja maukkaita. Pääruoaksi söin teriyaki lohta ja siinä oli kaikki kohdallaan. Kala oli tuoretta ja maut olivat raikkaat. Ruoka tuli nopeasti ja palvelu pelasi, vaikka satuimme astumaan ravintolaan sisään perjantaina klo 22, jolloin ravintolan olisi pitänyt mennä kiinni. Voin suositella ja menen varmasti uudelleen.