Alla restauranger på en karta! Du ser direkt vilka restauranger har öppet. Zooma in på kartan och filtrera restauranger enligt kategori, pris och vitsord.
Lounastan hima & salissa arkisin. Salaattipöytä on ok ja ruoatkin useimmiten. Pastoissa on kehittämisen varaa. Lounasaikaan paikka tupaten täynnä ja joskus palvelua saakin odottaa. Ruoholahden paikoista kuitenkin ehdottomasti paras.
Yksi Ruoholahden persoonallisemmista lounasmestoista; sijaitsee Kaapelitehtaalla, ihan kaupunginosan perällä.
Miljöö korkeassa entisessä teollisuussalissa on tosi hieno. Ja plussaa siitä että paikassa näkyy käyvän muitakin kuin Ruoholahdelle tyypillisiä IT-nörttejä (mm. kivoja taideopiskelijan näköisiä tyttöjä). Työkaverit kertoivat, että Hima&Salissa on erikoinen, puhtaasti pärstäkertoimeen perustuva kanta-asiakasjärjestelmä. Eli saat alennusta jos olet käynyt sen verran pitkään, että henkilökunta muistaa sinut. Mikäs siinä.
Itse ruoasta en ole vielä täysin vakuuttunut... Jauhelihatortilla (8,5€) oli ihan hyvää, samoin kuin salaattipöydän antimet. Toisella kerralla lihapulla- & muusiannos oli aika pelkistetty ja hintaan nähden surkean pieni, eikä salaattipöydässäkään ollut enää paljoa syötävää jäljellä. Mietin näitä arvosanoja vielä lisää, jos ja kun tulee käytyä uudestaan.
Syön ravintolassa lounasta useamman kerran viikossa. Tasaisin väliajoin suurin piirtein samanlaisena toistuvalta lounaslistalta on tullut syötyä niin keittoja, liha- ja kasvisruokia kuin wokkiakin. Ruoholahden lounastarjonnassa Hima & Sali on varsin hyvä vaihtoehto, vaikkakin todella ruuhkaisa "ruokala" kiireisimpään aikaan.
Liharuoat ovat yleensä hyviä. Kasvisruoissa olisi toisinaan toivomisen varaa: mausteita voisi olla enemmän, kasvispastoissa voisi olla enemmän juustoa ja kasviscurryissa enemmän tofua. Salaattipöytä on hyvä ja monipuolinen.
Itse valittavista aineksista koottava wokki on hyvä vaihtoehto, jos lounaslistalta ei löydy mieluisaa ruokalajia. Wokin kastikkeet ovat hyviä ja valikoima on laaja, mutta muuten raaka-ainevalikoimassa saisi olla enemmän vaihtelua ja tuoreita kasviksia pakastevihannesten sijaan, esim. paprikaa, kaalia tai purjoa.
Hieman miinusta kiireisimpänä lounasaikana todella meluisasta ja rauhattomasta miljööstä. Tarjoilijan huomiota saa toisinaan odottaa hieman liian kauan. Tästä huolimatta annoksen saa useimmiten pöytään melko nopeasti.
Parin viime viikon aikana annoksissa on ollut ilahduttavia ja maukkaita yllätyksiä: parmesanbroileria ja bataattiranskalaisia chilimajoneesilla, oikeita gnoccheja ja kreikkalaista peruna-feta-vuokaa hummuksella.
Lounaalla Hima&Salissa torstain tyyliin hernekeittoa ja pannaria. Ruoka tuli nopeasti, sitä ennen salaattia ja leipää salaattipöydästä joka kuului hintaan. Keitto oli perinteisen makuista, oikein hyvää ja täyttävää muttei mitään erikoista. Keitto taisi olla saatavina myös ilman lihaa. Ruuan lopuksi annoksen hintaa kuulunut pannari hillon kanssa oli oikein maukasta.
Hima & Salin sisustus on melko pelkistetty mutta viihtyisä ja persoonallinen. Salin puolella oli aika kova härdelli lounasaikana, itse istuin rauhallisemmalla puolella sisäänkäynnin yhteydessä. Palvelu ystävällistä ja nopeaa. Kyseessä on siis oiva paikka lounaalle tai kahville, mikä näkyi myös pienenä ahtautena lounasaikana.
Lounaalla paikka oli todella ruuhkainen eikä tarjoilija auttanut löytämään pöytää, mistä miinusta. Itse ruoka oli kuitenkin hyvää - perunamuussissa oli mukavasti palasia, ja lihapullat olivat myös hyviä. Annokset tilataan ja tarjoillaan pöytään, eikä siinä kestänyt liian kauaa. Annoskoko tosin saisi olla ehkä hieman isompi. Salaattipöytä oli hyvä ja monipuolinen.
Lämminhenkinen ravintola upeissa tiloissa. Monipuolinen ja herkullinen lounas, tupa lounasaikaan aina täynnä porukkaa. Nopea ja ystävällinen palvelu. Jos pitää valita viereisten Sodexo ravintoloiden (Acqua ja Explorer) väliltä, valitse Hima & Sali!
Monipuolinen ja vaihteleva luonaslista, jossa on tarpeeksi eksotiikkaa. Hyvistä raaka-aineista valmistettu ruoka on aina maistuvaa. Sitä täydentää runsas salaattipöytä, josta saa myös hyvää leipää. Suureen nälkään sopii wokki, jonka sisällön voi rakentaa oman maun mukaan. Muista pyytää kanta-asiakaskortti sillä saat 0,50€ alennusta arvokkaammista lounasannoksista.