Alla restauranger på en karta! Du ser direkt vilka restauranger har öppet. Zooma in på kartan och filtrera restauranger enligt kategori, pris och vitsord.
Luonnettaan muuttanut. Vanha kunnon Zen sushi löytyi entisen rauhallisen liiketilan sijasta kauppakeskuksen porrasaulasta. Sellaiseksi paikka oli yllättävän hiljainen, mutta vaati erilaista asennetta kuin ennen: tänne tullaan tarkkailemaan muita, ei vetäytymään syrjään hulinasta. Ja minä tulin väärällä asenteella.
Sushisettien hinnat tuntuivat kalliilta, ja niiden koostumusta ei löytynyt paperilta vaan se oli kirjattu ylös ainoastaan tarjoilijattarien pääkopan sisälle. Erikseen tilattuna oli valittavana vaikka minkälaista kalaa, mutta seteissä vaihtoehdot loistivat poissaolollaan. Tästä harmistuneena päädyin tilaamaan sushin sijasta saketeriyaki donin, eli riisikulhon teriyakilohella ja salaatilla. Annos oli yksinkertainen mutta maukas, ja sopi hyvin lounaaksi. Kiva, että muitakin vaihtoehtoja sushin lisäksi kuitenkin on, siitä Zenille pelkkää plussaa. Enemmän olin kyllä vanhan tilan ystävä.
Zenin ollessa vielä erillisessä liiketilassa, tuli siellä käytyä lounaalla lukuisia kertoja ja satunaisesti myös työpäivän jälkeen. Nyt ensivisiitti kauppakeskuksen aulatilassa osoittautui hyvin positiiviseksi kokemukseksi.
Ruoan laatu on säilynyt ehdottomasti erinomaisena paikan vaihdosta huolimatta. Kauppakeskuksen aulatila aiheuttaa sen, että, ravintolakokemuksesta tulee enemmäkin kiireinen lounaspaikkafiilis kuin rauhallinen sushin nautiskelu. Suosittelen Zeniä ehdottomasti laadukkaana keskustan sushipaikkana.
Kävin hakemassa mukaan 8 kpl:n sushi-lounaan Kämpin yläkerran sushiraflasta. Sijainti ja avokeittiö on yllättävästi aulan keskellä ravintolapöytien ympäröimänä. Tila on avara ja vailla kunnon seiniä, mutta näyttää viihtyisältä. Keskellä ei-sateista päivää on valoisaa ja kirkasta. Lisäksi rauhallista. Olettaisin, ettei Kämpin yläkerta ole kaikkein vilkkaimpia mestoja mihinkään kellonaikaan, vaikka ollaankin näin keskellä kaupunkia ja kauppakeskusta.
Lounaalla on useampi vaihtoehto, joista valkkaamani vajaan kympin kokonaisuus on halvin. Setti on aika perinteinen: kolme sakenigiriä, inari- ja ebinigirit ja kuudentena tsuna eli nigiri tonnikalamajoneesilla sekä kaksi futomakirullaa (täytteessä kurkku, porkkana, retikka ja teriyakilohi).
Ruokailun jälkeen päällimmäiseksi tunteeksi jää ”ihan hyvää” ja ”harmitonta”: ei erityisen mieleenpainuvaa – ei hyvässä eikä pahassa. Nigirit on tehty ilman wasabia, mutta annoksessa mukana oleva wasabi on sopivan pehmeää, joten sushipalojen maustaminen on helppoa. Voisin kokeilla lounasta uudelleenkin tai vaihtoehtoisesti a la cartea. Vertailun vuoksi voisi testata Krunikan rinnakkais-sushibaarin.
Zen Sushin lounas on kaupungin paras! Olen käynyt ko. ravintolassa lounaalla jo vuosien ajan aina silloin tällöin ja aina totean saman: sushit taidolla tehtyjä ja tasalaatuisia. Koskaan ei ole tarvinnut pettyä. Kokit osaavat jättää nigirien riisin sopivan ilmavaksi, niinkuin kuuluukin. Jos tupa on täynnä, saattaa annoksen saaminen kestää, mutta eiköhän se ole ihan normaalia. Laskutustapaa voisi miettiä uudelleen, ehkä olisi helpointa, jos asiakkaalle jäisi kopio tilauksesta, niin ei kassalla tarvitsisi arvuutella mikä kenenkin tilaus.
Ihan kelpo sushia. Lauantaina iltapäivällä ei ruuhkaa ollut, mutta ihan kohtuullisesti väkeä. Ruokalista tuli siis pöytään ripeästi. Tilasimme 16 palan lajitelman ja vihreät teet. Varmistimme että majoneesivirityksiä ei ollut joukossa. Settiin kuului lohta, tonnikalaa, makrilllia, katkarapua, kurkkurullaa ja futomakia (paksu rulla). Palat olivat suhteellisen siististi käsin tehtyjä ja pysyivät kasassa suuhun asti. Riisisssä sopivasti etikkaa ja kala tuoretta. Futomaki, jossa oli kypsytettyä tonnikalaa oli setin heikoin lenkki.
Pisimmän miinuksen saa vihreä tee. Täälläkin jauheesta, matchasta, tehtyä; se kuuluu teeseremoniaan, ei sushin kyytipojaksi. Hauduttamalla teelehdistä saa parempaa.
Hifistelyä: Soija on hiukan litkua. Waasbi (piparjuurisinappia, täälläkin) pitää laittaa sushiin kalan alle, osaava itamae tietää kuinka paljon mihinkin. Oikeasti wasabia ei kuulu sekoittaa soijaan, vaan sushi kastetaan kalapuoli edellä soijaan, riisiä ei uiteta.
Viherpiiperrystä: Kertakäyttötikut ovat puuta ja niiden valmistamiseen kaatuu metsää rytkyen kaukoidässä. Bambutikut on se oikea ekologinen vaihtoehto, joskin hiukan kalliimpi.
Helsinkiläiseksi sushipaikaksi ihan hyvä, mutta huipulle on vielä kovin pitkä matka.
Kolme tarjoilijaa norkoili täysin tyhjässä ravintolassa muttei tullut palvelemaan pöytäämme. Tilaukset olisivat ollaat valmiina mutta ketään ei tuntunut kiinnostavan. Tottakai lopulta saatiin palvelua ja ruokakin pöytään, kala tuoretta ja riisi ok, nigirit oli wasabittomia, miso hyvää. Mielummin olisin kyllä ottanut misoni rullia odottaessa. Seuralaisen salaatti oli mukavan virkistävä.
Zen Sushi on ollut joka kerta käydessäni vaisu kokemus. Lounaalla, jos hyvin käy, osuu aikataulullisesti sopivaan rakoon, jolloin sushilautanen (sis. vihreä tee) tarjoillaan nopeasti ja kustantaa koosta riippuen 8.90€-12.90€, mikä mielestäni on ihan OK. Useimmiten laatu on ollut moitteetonta ja maku hyvä. Kaloissa ainoastaan perusvaihtoehtoja. Misokeitto oli maukkaanpuoleista.
Usein käy huonommin, ja joutuu odottelemaan. Sillä ei niinkään ole väliä, odottaako ovensuussa vai istuuko jo valmiiksi pöytää, sillä ylipäätään huomatuksi tulemisessa on parhaimmillaan kestänyt vartinkin verran. Mielestäni se meni jo farssin puolelle. Muita kommentteja lukiessani en ilmeisesti ole kokemuksineni ainoa. Tunnelma ravintolassa on mielestäni kuitenkin ihan kiva ottaen huomioon sijainnin kauppakeskuksen yläkerrassa. Suosittelen varauksella kiireettömälle porukalle lounaskohteeksi.
Lounas on mielestäni hyvä, ja rahoilleen saa vastinetta. Mutta jos ottaa sushisetin lounasajan ulkopuolella, se maksaa n. 15 euroa eikä siinä ole tarjolla mitään ylläreitä. Peruskaloja vain. Ennen tämä oli suosikkini, mutta nykyään pari paikkaa ovat kyllä menneet ohi hinta-laatusuhteessa. Ja palvelu tosiaankin on yleensä aika nihkeää.
Sushisettien hinnat tuntuivat kalliilta, ja niiden koostumusta ei löytynyt paperilta vaan se oli kirjattu ylös ainoastaan tarjoilijattarien pääkopan sisälle. Erikseen tilattuna oli valittavana vaikka minkälaista kalaa, mutta seteissä vaihtoehdot loistivat poissaolollaan. Tästä harmistuneena päädyin tilaamaan sushin sijasta saketeriyaki donin, eli riisikulhon teriyakilohella ja salaatilla. Annos oli yksinkertainen mutta maukas, ja sopi hyvin lounaaksi. Kiva, että muitakin vaihtoehtoja sushin lisäksi kuitenkin on, siitä Zenille pelkkää plussaa. Enemmän olin kyllä vanhan tilan ystävä.