Arto 50 recensioner

Vuoristoradan lisäksi uusia syitä taipua Lintsille. Pari viikkoa Kattilan avaamisesta ja vihdoin jopa suurin odotuksin visiitti Välimäen purilaispaikkaan. Listan perusteella jokainen ”roskaa” rakastava löytää täältä omansa. Salaateista aina satulankokoisiin pihveihin. Annoksissa astetta fiinimpiä lisukkeita klassisesta sinihomeesta itämäänmeininkeihin.

Tämä ravintolamaailma on elämää ja ääntä täynnä ja se sopii Linnanmäen humuun. Sisustus ja listat mietitty kaikki linjaansa. Intiimimpää tunnelmaa etsivät loittenevat muualle. Ympärillä ei teinejä näy vaan viikonloppua avaamassa on duuniporukkaa, härkälaumaa ja neitejäkin.

Nimikkopurilaisen kimppuun. Black Angus pihvi, jossa mahdollisuudet parempaan. Liha ensi yrittämällä kylmä. Toisella kerran kypsyys jälleen kohdillaan, mutta näissä molemmissa mausteet jääneet hyllyyn tai peräti kauppaan. Samoin ystävällä vastapäätä. Äh. Silti purilaisessa hyvä ajatus. Simppeli, hyvät värikkäät ja tuoreet rehut. Salaatissa erinomainen dressing ja kevätsipulin kera parasta mahalle. Oikein hyvää. Jykevä, turhankin tuhti ja rasakka pulla sekä maustuvaa välimäkisoossia. Hampurilaisessa hyviä elementtejä vaan ei priimaa. Odotukset olivat korkeammalla. Lisukkeista asianslaw hyvää ja ranskalaiset Ok. En oikein ankanrasvassa friteerauksen lisäarvoa huomannut.

Lisukkeiden hinnat osin överit. Hanavettä ei tarjoilla ja juomilla kerätään ekstrahillot. Voi jota kuta harmittaa.

Palvelua nopeaa ja niin kuin paikkaan olettaisikin. Ensin tarjoiltu kylmä purilainen vaihtui mutkitta uuteen ja vielä ystävällisesti. Mitään emme odottaneet, vaikka lähtiessämme paikka reilusti yli puolen välin täynnä.

Ehkä vähän epäreilua n. viikko avaamisen jälkeen tulla nillittämään pikku fiboista. Silti… tässä hintaluokassaan ja yksinkertaisuudessaan yritystä on. Selkeä fokus, uutta tarjontaa kaupunniin ja sulju pyritty jättämään pois. Plussan puolelle ja uuteen testaukseen.

Olutta ja pitsaa. Hyvä yhdistelmä ja seutuun erilainen konsepti (nyt ei lasketa annankadun litrapitsoja). Rouhea paikka, jossa asiakkaan iästä putoaa vuosia pois. Tänne se on mentävä, jos pitkän sillan toinen puoli on liian hurjaa. Väljyyttä ja hyvä pelkistetty meininki. Feng shui on kohdillaan. Vessassakin tagit tarkkaan tuhrattuja. Kulmapöydässä tekijämies Melasniemi itse. Paikassa jossa itse kävisi.

Tiskiltä saa baariin sopivaa palvelua. Ei liikaa vaihtoehtoja ja tuoreus taattu. Ei käryä. Tehokasta ja jono pois alta. Toimii mulle. Reilussa vartissa on pitsa pöydällä.
Tavan känkkylää pullaisempi, mutta mainiosti kypsä pohja. Tämä hyvänmakuinen ja melkein parasta antia. Reilut juustoköntit ja täytettä siellä täällä. Kahdessa vaihtoehdossa kaverina todella suolainen salami ja lammasta, jossa fenkoli tai mikä lie ihme puskee päälle kuin jyrä. Lammasvaihtoehdon päälle ihan nuin vain nakattu rukola oli kyllä jotain vailla dressiä vailla. Ei ihan näin, jos gourmeeta mainostetaan. Molemmat lätyt ensipuraisultaan miellyttäviä ja maukkaita. Pian alkaen yksioikoisuus valkenee. Slaissi näitä molempia olisi kai riittänyt.

Pitsat tyyriitä verrattuna moniin paikkoihin missä kuluja kierretään ja muutenkin. Sijainnilla toki hintansa eikä matskukaan mitään halpista ollut. Silti jännä, että on täytteet astettava parempia ja miten hienoja hyvänsä niin ei ne aina täysin pelaa yhteen.

Tämän perusteella paikalle menisin kuitenkin mieluummin kaljalle kuin eineelle ja ihan mieluusti vielä. Kiva paikka. Parin jälkeen antaisin todennäköisesti pitsalle uuden mahdollisuuden.

(edit 29.4.) Viikon perään nopea Putte´s uusinta. Tiskillä mukava nuori mies hymyn kera. Bisse tuodaan pöytään asti ja pitsa todella nopeasti perässä. Valkoinen pitsa, jossa portobellosieniä ja mozzarellaa. Edellisen kerran hudista ei tietoakaan. Mainio lätty. Pohja maukas, sopivasti paistunut ja riittävän paksu jota syö mielellään jopa sellaisenaan. Nyt näin lautanen jaettuna jäin lisää kaipaamaan.

Onhan se Kämppiin könyäminen aina oma souvinsa. Koittaa sen niin toimittaa, että mahdollisimman moni näkee, että minne mies menee. Sisällä heti ovella pukumies vastassa tervetuloa toivottamassa. Sisällä tyylikästä ja pehmeää niin kuin alla Lindis mainitsikin. Hyvä meininki ja odotukset Menu du Jourin suhteen korkealla.

Menun kylkeen lasien puolittaminen onnistui nuin vain ja mukana päivänpaketissa kivojakin ylläreitä mm. vuoden -89 petroolipläjäys. Ihan kaikkien juomien sopivuudesta ruuan kylkeen olin silti hieman eri mieltä. No miä mikään sommaliääri olekaan. Viinit tyyriinpuoleiset kaikkinensa. Paikan kellarista löytyy mitä vain lompakko antaa myöten ja äkkiä saa viunaksiin monta penniä menemään. Itsekin nuin vain sen enempää kyselemättä nappaamaan suositellun kuplivan illan alkuun hintaan 25€/lasi (Auts!).

Molemmat alkueväät hentoisia ja jättivät vähän valjuihin fiiliksiin vielä. Ensin ilmakuivattua ilmajoen kinkkua, selleriä hienoina mukavan pehmeänä pureskeltavana siivuina sekä villipähkinää. Kevyttä, ilmavaa ja vienoa oli kovin. Toisena silakkaa ja punajuurta. Eihän tuossa mitään. Selkeää ja selviä makuja. Ei turhaa häsää. Emme vielä huraata huutaneet. Kilvan kyllä kehuimme pitkin iltaa auliisti tarjoiltua erinomaista vanhaan juureen leivottua talonleipää.

Maa-artisokkakeitto sen sijaan nuoltiin lautaselta. Herkullisuutta tekisi mieli korostaa tässä muutamin voimasanoin. Sanotaan nyt, vaikka simpura. Kotimaan kaviaari suolaista, mutta minua ei haittaa. Yksi parhaita soppia koskaan.

Pääruokana kauden mukaan madetta, perunarouskulisut ja mateen maksa sekä paistiliemi. Rustiikkinen, maukas annos ja made vadilla upposi äkkiä mahaan. Jes.

Jälkiruokana olleen väinönputkivanukkaan kanssa menimme jonnekin lapsuuden metsiin. Hunajat töröttivät kauniisti ja joka miehellä pöydän ääressä muikea ilme kasvoilla. Hyvä päätös tähän settiin.

Meitä halvennusmatkustajia palveltiin asiallisesti ja rauhallisesti. Todella paljon jäykemmissä paikoissa olen iltaa istunut. Pöydät sudittiin ja liinat laskosteltiin syliin. Ei enää mitään Esson-baarimeininkiä. Tallberg tarjoili itse reteästi annokset pöytään. Muiden pöytien kansainväliset seurueet saivat sen sijaan runsaasti meitä enemmän huomiota. Heille esitettyjen tarinoiden kautta taisimme tarkemmat annoskuvauksetkin saada. Laskua vartoimme kyllä aika tovin.

Kehujen puolelle mennään rymisten. Wild, weird & wonderful toteutui osin. Villiyrttimeiningit tuovat hyvää jekkua ja jotain merkillisen tuttua annoksiin. Ei ehkä satunnaiselle ohikulkijalle tule mieleen Kämpin kerroksiin kavuta. Sietäisi mielestäni kyllä. Muissa maissa hotelliravintolat ovat usein varsin laadukkaita. Tänne Signe helposti kurkottaakin ja kosii meitä muitakin mutkattomalla sapuskallaan elostelemaan hetkeksi Kämpin kansainväliseen meininkiin. Ehdottomasti uudestaan.

Sassossa vasta toistamiseen, vaikka viime kerran vasikasta jäikin kauniit muistot. Kiva paikkahan tuo. Tunnelmaltaan tyylikäs ja sopivasti hämyä. Vähän paremman väen paikka taitaa olla. Minäkin vähän lie urpolta näytin turkkien ja liityraitojen lomassa. En montaa vyölaukkua nähnyt.

Erinomaista palvelua koko illan. Ulko-ovelta alkaen miellyttävää ja rauhallista, vaikka varmaan viikon kiireisin ilta. Tervetullut olo kaikkinensa. Meitä palvelevan herrasmiehen juomasuositukset mallikkaat, juomien käsittely oppikirjasta ja tyyli lupsakka ja luonteva.

Ruokaa tuli pöytään alkuun varsin kovallakin vauhdilla. Loppua kohtia onneksi hieman jarrutettiin niin, että ehti lasitkin ruokain välissä tyhjentää. Aivan en kaikkia menun osiani ymmärtänyt. Suolattu hauki hyvä avaus. Tätä seurasi tattinen (isolla T:llä) kermakeitto, jossa härkämujua mukana. Keitto koostumukseltaan mainio. Harkähiput sen sijaan eivät oikein rutinaa tai makuakaan tuoneet. Kuivia kikkareita kielellä. Pääruoan polenta tuhdin makuisaa ja hyvää. Vieressä kananrinta, joka kypsyydeltään epätasainen. Ennen jälkiruokaa pöytään tuotiin viinimäskissä muhitettua juustoa, makeaa pähkinäleipää ja talon erikoista porkkanahilloketta, jossa vanilja-aromi mukana. Hassu kombo ja sai kulmat nousemaan. Vastapäätä jäi lautaselle. Jälkkärijäädykkeestä pidin taasen. Simppeliä ja hyvää. Aaltoilee.

Makuni ei tällä kertaa kaikilta osin kohdannut Sasson keittiötä. Ruoka ihan hyvää, mutta hintaan nähden odotukset ovat toki paljon korkeammalla. Paljon korkeammalla. Liki 70€ näihin eväisiin on liikaa. Toki koin kyllä, että ravintolan tyylikkyys, palvelu ja tunnelma vastasi hintaan paremmin.

Kynttilät vaan vilkkuu ulos talvi-iltaan, kun käymme pakkasta pakoon. Sisällä rauhallinen tunnelma ja pari sujuvasti meitä heti vastassa. Siistiä ja hillittyä kaikkinensa. Pöydissä nuorta paria ja vanhaa paria apeella. Ei turhaa kimalletta eikä liian fiini, jos nyt ei aivan uimakamoissa kuitenkaan. Tai ei niitä naapurissa taideta käyttääkään.

Palvelu illan mittaan hyvässä tahdissa (varmaan ¾ osaa salista täynnä). Ei kiireen tuntua pinnassa ja perusvarmaa ystävällistä hymyjen kera molemmilta salissa. Laskut splitataan niin kuin pitää vaikka juomasouvia pidimmekin.

Ruoka perinteistäkin. Alussa hummerisoppa snadisti vetinen ja kyydissä pari sisältään kylmääkin ravunpyrstöä. Maku muuten mieluinen. Vasta päätä kehuttiin pikku-pikkublinejä mallikkaiksi. Siitä paikalle plussaa, että listalla on ollut lie munuaisia ja muita vähemmän löytyviä herkkuja aika ajoin listallaan. Nytkin siis possuposkea testaamaan, joka olikin mieluisa ja murea pala siemenpastan kanssa ja vihannesten kanssa. Rehut kihisi suussa, soosi solahti kurkkuun ja pasta kaikki kuin pitää. Ei yllätyksiä. Ei pettymyksiä. Hyvä. Ruoka mielestäni linjassaan paikan koko ilmeeseen.

Kyllä mä pidän tätä keskustan hinta luokassa ihan normaalisti hinnoiteltuna ja laadukkaana ravintola jonne voisi vääntää uudestaan ja helposti.

Ensi visiitiksi heti duunipäivän päälle alkuiltaan. Kluuvissa on varmaan oppaiden mukaan feng shui kohdillaan. Kuulas ja hiljainen on yläkerta. Mieleen tulee Kellopeliappelsiinin maitobaarit. Hiili kutsuu pimeään hampurilaisten houkuttelemana.

Tiskillä taisi olla henkilökunnan ystävät tuolirivissä vaan muuten tyhjä halli. Yhteensä meitä paikalla noin kymmenkunta, joista me ainoina ruokailemassa. Iltaisin lie enemmän porukkaa. Palvelu iloista, nuorekasta, nopeaa ja ystävällistä. Annoksia odottelimme lie vartin. Aterimet, kipot, juomat ja laskut tuotiin niin kuin pitää ja mitään emme oikeastaan odottaneet.

Nälkään taittamaan iso, meinaan ISO annos. Taisi jäädä puolikas perunakin syömättä. Ei tämä mikään huono purilaiskoitos kaiken kaikkiaan ollut. Hampurilaisen kaverina mainiosti kypsät ja suolaiset perunat. Pienesi palaneen focaccian välissä hyvää majoneesia, pikkelikurkkua ja salaattia. Pihvi oppikirjamaisen punakka, makua on, vaan hieman kuivakaksi käy. Peittona lähes mustaa pekonia ja jallusipulisavujuustomäjäys. Silti plussaa, kun pihvit selvästi itse väsätään ja makuja sekä rakennetta mietitään, eikä mennä liian helpolla. Lähellä on. Ei signature-annokseksi aivan vielä.

Ulko-ovella tarkistus, että sepalus on kiinni ja askel peremmälle. Tunnelma talvi-iltana Espan kyljessä sopivasti hämyisä ja viehättävä. Puolillaan oleva sali ja etäisyydet pöytäryhmiin mietitty nätisti, eikä meitä vain survottu salin samaan nurkkaan muiden herkkuperien kera. Pikkulassakin leikkokukat täydessä terässään, Vähän parempaa oli porukka noin päälleen panneet vaan silti kiva moiseen paikkaan sopiva lunki meininki.

Palvelu kohteliasta, täydellistä unisatujen kuiskailua. Kaikkiin ehdottamiimme menu muutoksiin/ehdotuksiin ja ihmetyksiin suostuttiin ja koko paketti huomioitiin. Annettiin aikaa, erinomainen rytmitys, ei odotusta tai viivettä, ystävällistä hymyä, viinien tarjoilu oikeaoppista ja viinipaketin puolittaminenkin onnistui myös mutkitta. Työhön seuraavana päivänä pyrkivälle tämä käy enemmän kuin hyvin ja näin saa mielestäni varsin edukkaasti täsmäviinit eri ruokiin. Salissa töissä ammattitaitoisia, paikasta aidosti ylpeän oloista väkeä. Tässä suhteessa varmaan parasta mitä Stadista saa.

Tervetulotoivotuksia tuli yllin. Ennen ensi evästä pöytään leijuu savun tuoksu savujuureslastujen muodossa, morjenstetaan jatkoksi graavilohislaissilla ja soijasoossilla, väliin kannetaan talon leivät (joista tumma makia parasta moista koskaan syömääni) ja kolmanneksi tervehditään suolattomalla perunapallerolla ja miniatyyrimuikulla. Annosten kaikkia osia tai kaikkia annoksia lie tässä kuitenkaan tarve luetella, joita kaikkinensa pitkä liuta ja lopulta lie niin monta, että vähintään etujälkiruoan kohdalla menin sekaisin. Menussa monia makuisia yhdistelmiä. Kaikki eivät kuitenkaan täysiä kolisseet. Postres vaan tekee osan annoksista paljon paremmin kuin monet muut.

Mieleen jäi erityisesti kaniinifrikadellit, karviaiset ja härkäpapu-setti. Mainioita pikku kikkareita kerrassaan. Niin ja se turska. Voissa haudutettu. Hmmm… täydellinen kypsyys. Kala vain kiilsi ravintolan hämyvaloissa. Melkein tuota kaunotarta tohtinut syödäkään. Tätä on saatava lisää.

Käry lyö heti ovelta vastaan. Tiskin takana lupsakka ja ystävällinen mikko. Taustalla soi Opeth ja letkeä rokki. Hyvä näin.

Ehdottaisin paikkaa poikien kanssa päivälliselle tai alkuillan tankkaukseen. Yksinkertaista lappalaisen rekkakuskimummon ruokaa. Maukasta, johon olut sopii paremmin kuin hyvin. Tiskillä hyvät valitut hanat. Toisella paikkakunnalla josta tulen harvassa paikassa (eli ei missään) tarjotaan amaronea tai samppanjaa noin halpaan hintaan. Olkoonkin tuotteet yksinkertaisimmista päästä. + .

Oluen lomaan riistapyörykät, jotka hieman miedonlaisia. Rouheita palleroita joissa osassa hyvä paisto ja maukasta mustaa koppuraa. Nam. Yhdessä pyörykässä sen sijaan kuin asfalttia. Pottumuussia ja sekasalaattia. Kanttarellia en kastikkeessa maistanut.

Mutta mitä ruikuttaa? No ei mitään syytäkään. Hinta laatu kohdillaan mielestäni paremmin kuin yleensä. Bisseä saa kysyttäessä maistaa mukisematta. Selkeää, suoraa ja maukasta. Käy minulle.

Myötäilen vain muita, sillä muuhun en pysty. Erinomainen ruoka ja hinta laatu todellakin kohdillaan.

Äkkinälkään matkamies keksii kuningasajatuksen visiitistä ravinteli Berthaan. Ravintola juuri auennut päivällisen aikaan ja tyhjä, mutta täyteen buukattu. Ei meinannut pöytää ensi alkuun löytyvä, mutta onneksi näin kuitenkin. Meistä kaikki asiakkaat ”tuulikaapissa” ja perä tyhjillään. Tyylikäs paikka kaikkinensa.

Palvelu tehokasta, rivakkaa, mutta kuitenkin välittömänoloista ja eri pöytäpiireihin sopivaa sekä mukautuvaa. Ei tänne selvästikään mököttämään tulla. Tarjoilija tuhlaa asiakkaisiin sen verta aikaa, että jokainen kokee tulevansa huomioiduksi, annokset ja alkuperät esitellään ja turhaakin turistaan. Hyvä.

Kova koppurainen talon luomuleipä saa kitalaen kärsimään, mutta tähän jäi sivuaskeleet. Kauniisti aseteltua ja maistuvaa ruokaa. Herrrkkua, herrrkkua. Lista jo vaihtunutkin visiitin jälkeen, mutta itselläni lautasella alkuun muhitettua hanhirillettiä Mikkelistä. Hyvä rasakka paistopinta ja hyvä pehmeys suussa. Kyljessä voissa pyöritettyjä herneitä kera kannusta kipatun hanhiliemen. Maukasta, mehukasta ja lientä joisin sellaisenaan tuopillisen. Ensi kerralla näin pyydänkin. Jatkona possun ulkofilee kera kunnon kamaran. Pinnassa suussa pirskahtelevaa suolaa. Pohjalla kurpitsapyree, linssipetiä, suppiksia, artisokkaa ja pinaattia. Drool... Mieletön filee. Pelkona, että kuivaa pöytään kannetaisiin vaan ei. Hienosti punakka ja mehukas… toisin sanottuna täydellinen. Parhaita possuja ikuna. Näihin kylkeen yleiseen hintatasoon nähden osa pulloista jopa edullisesti hinnoiteltuja. Kaikki eivät niinkään.

Listalla nopea vaihtuvuus ja trendinmukaisia poikkeavia annoksia. Ravintola jonka vuoksi voisin matkustaa Tampereelle toistekin.

Lauantai-iltana laumalla sisään ja kupu kivoilla mauilla täytettynä pyörien ulos. Testatkaa muutkin. Nuoret tarjoilijat rauhallisia ja vanhemman rouvan viinipuhe dispenserin valikoimista veti meidät tulevaisuudessa varmaan vielä Careliaan pelkästään lasin ääreenkin. Hyvin sai nämä meille myytyä.

Sapuska itsessään hyvää. Kuoharipullo vaihdetiin nätisti toiseksi makustelun jälkeen ja paikan muut viinit varsin laadukkaita. Alun häränkieli mureaa ja sitä olisi voinut olla vaikka kilo. Nätisti maistui. Aika suolainen tosin ja vieressä ollut perunalisuke piparjuurenmaullaan jäi vähän nihkeäksi. En ymmärtänyt. Söin kiltisti lautasen kuitenkin tyhjäksi.

Pääeväänä villisikaa. Kokki jätti vetämättä täysin läpikypsäksi, kun näin pyysin. Suositukset ovat toki toiset & tästä tarjolijat mainitsivatkin. Nätisti pieni puna. Täydellinen eväs. Eikä varmana mikään enää siinä possussa elä. Suosittelen. Kiva rosmariini kummitteli pihvin ja juuresten kanssa.

Muut porukka kehui syömäänsä maksaa ja alun ytimiä. Kokonaisuudessaan kiva paketti ja hauska ympäristö. Menen uudestaan.


(Edit 14.11.) Tässä välillä puolikymmentä kertaa lasillisella viinipuolella, mutta syömäpuuhiin nyt vasta toistamiseen. Carelia on yhä mainio valinta illalliselle keittiömestarin vaihtumisen jälkeenkin.

Tupa melkein täynnä viikon kiireisimpään aikaan. Tällä kertaa peräsalin rauhassa.
Paikan tunnelma kuin ennenkin.

Tarjoilu erinomaista. Kummia kommervenkkejä mitä seurueemme pullollaan kuunneltiin ja toteutettiin hienosti. Sommelier todella ja erinomaisen asiantunteva. Hyvä välitön ote porukkaan. Sopeutuu ja soljuu varmasti erilaisten ryhmien välillä ja teki illastamme tällä kertaa täydellisen. Viinisuositukset ja ”luennot” mainioita. Näitä lasillisia nuuhkuteltiin hirmu innolla.

Ruoka kaikin puolin laadukasta, josta voisi mainita alkuruokana monella olleet kampasimpukat joiden hieno tuoksu välittyi naapurituolille asti. Talonleipä mainiolla krustilla. Varmaan pari kiloa kannettiin pöytään, kun tuota niin ahnaasti rouskuttelimme. Tyytyväisintä muminaa kuului niiltä, jotka valitsivat Ibericopossun salapalat lautaselleen. Ei hitto. Tuntuma tymäkkä. Maku hienostunut ja monelle puheen mukaan paras koskaan maistamansa possu. Täydellinen vienosti punakka kypsyys, jossa mehukkuus säilynyt eikä mikään läpiharmaa kenkä. Ibericoa säesti talon ranskanperunat ja salaatinlehdet sopivasti kipakalla dressingillä. Pelkästään tuon annoksen takia taivun paikalle uudestaan. Mutta mitä tekee uhanalaisen ankerias ruokalistalla!?

Eat-kirjaa täydensimme. Illan jälkeen kukaan ei murissut hinnasta. Tyytyväistä hyräilyä vaan.

Tiistai. Sali vajaa puolillaan. Paikalla vieraita idästä ja lännestä, sekä vanhempaa herrasväkeä, jotka lienen tohtineet hotellia pidemmälle hurjaan Helsinkiin lähteä. No yllätyksekseni täytyy sanoa, että ei ehkä kannattanutkaan. Helka tarjoaa selkeää ja odotustenmukaista ruokaa. Ei mitään ”kuuminta hottia” noin ruokatrendien puolelta, mutta mitä siitä. Sopii tunnelmaan kaikkinensa. Hinta taso kohtuullinen ja vähän laveasta listasta löytyy jokaiselle jotakin.

Rauhallinen paikka. Ympärillä Alvar Allon Seepra-tankkeja ja ruokatuoleja. Koivuja ja siistiä skandinaavista linjaa. Vessatkin kimmeltää kultaa.

Palvelupuolta ei moittimista. Harjoittelija hoiti nimenomaan postinsa mallikkaasti, vakavasti ja pilkulleen. Vanhempi talonväki säesti häntä hymyillen.

Ruoka ei sinällään millään kikoilla yllätä. Simppeli lista, mitä olettaa ravintolasta löytyvänkin. Suomalaista ruokaa niin kuin se usein muuallakin esitellään. Kokeiluun Menu Kahvi. Alkuun maa-artisokkakeittoa ja espressovaahtoa, joka pehmeää ja sievää. Mieto maultaan, johon kahvivaahto toi hauskan lisän. Happoa ja rutinaa olisin silti keittoon kaivannut.

Pääruokana Ahvenanmaalaisia karitsan paahtopaistia, kahvikastiketta ja juures-perunapyreetä. Lihaa voisi kuvailla jopa ensiluokkaiseksi. Mureaa, täydellinen kypsyys ja hieno maku. Yllätti täysin. Kahvikastikkeesta en luvattua makua löytänyt, perunapyreessä paakkua ja ohessa olleet pehmeät juurekset olivat rapsakoita 5minuuttia ennen lautaselle asettelua. Silti positiivinen fiilis annoksesta.

Jälkiruokana kahvipaahtovanukasta. Ympärillä pari marjaa ja vieraaksi jäänyt siirappikastike. Mokkakarkkia. Koostumus hyvin hytisevä. Vaniljahiputkin siellä silmiin vilkkuivat vaan kaiken kahvinmaun alle jäivät. Ehkä vähän tyyris tulitikkuaskin kokoiseksi annokseksi.

Yleensä ajattelen jostain syytä hotellin ravintoloita jotenkin kiroillen, mutta Helka yllätti positiivisesti. Tasaista ja linjakasta. Kikkaa saa hakea toisaalta. Paikan suurimman yllätyksen tarjosi WC:n hanojen toiminta.

Jo pitkään pitänyt tässä bissebistrola vierailla, jossa lista vaihtuu vikkelään. Netti ei pidä kutiaan vaan väliäkö hällä, sillä tuoreus ja omaleimaiset eväät sekä kivan erilainen pullovalikoima ovat tämän paikan valtteja.

Kiva sisus ja komia on kattokin. Laatikkoa nurkissa, domustuolia mitä lie ja harkittua rouheutta ja punaväripilkkuja. Syksyiltaan sopivaa hämyä ja jotain oudosti vanhaa on trendikkäässä tunnelmassa.

Kaverin kanssa liikkeellä. Vieressä alkuun ”Munkkipossua”, jossa pieniä friteerattuja lihapalleroita. Possu kuitenkin aika näkymättömissä munkin alla. Itselläni lehminkieltä haaleina paloina kera inkiväärin. Kielessä hyvä purufiilis. Erilaisia ja poikkeavia alkupala-annoksia yleiseen tarjontaan nähden. Siitä iso käsi. Ei turhaa häsää, mutta silti jotain jekkua. Alkupalojen makumaailmasta tuli mieleen kuitenkin kiinalainen ruokala, missä lienen vieraillut turhan tiheään. Oluen kera mainiosti upposivat.

Pääeväänä ja matkakohteena paikan hereford-purilainen. Tällä kertaa listalla Kreikka ja Japani-teemat. Valitsimme molemmat välimeren eineen. Avopurilainen. Pihvi muhkea, täydellinen kypsyys ja hienosti punakka. Purutuntumaltaan kuitenkin jyrkän tiivis. Jätti toivomisen varaa mehukkuuden ja mausteiden suhteen. Minttu, fetalisuke ja paprikat kyljessä eivät saaneet annosta oikein eloon. Silti mainio yritys ja helposti annan purilaiselle uuden mahdollisuuden. Annoksen kyljessä hennolla kädellä maustetut juuri ja juuri kypsät lohkoperunat.

Kaikkinensa rentoa ja tunnelmaan käypää palvelua, mutta kuitenkin kummallista sekoilua pöytävarauksen kanssa. Äkkinälkään soitin ravintolaan ja pöytä piti ystävällisesti järjestymän. Jotain kummaa kuitenkin pinnassa, kun paikan päällä tyhjässä ravintolassa sijaa ei meinannut enää ollakaan. Asiakkaita koko puolitoistatuntisen aikana noin kymmenkunta, joten ruuhka ei ollut tähän syynä. Hieman huonoa ajan arviointia lienen. Peukku yläviistoon.

Kauan katsellut ulkoa läpi lasin tätä ilmeisen viihtyisää paikkaa. Bulevardin suhinaa, frakkimiehet & mitkä lie puhvikaulat viuhuivat katukuvassa. Salissa harkittua eriparisuutta pöytäkalusteissa ja lämmin muka huolimaton sisus.

Palvelu ystävällistä ja neljän eineen menu läpi nippa kahdessa tunnissa. Aikataulu sopi hyvin aikaisen illan tankkaukseen. Paikalla toki nuoria tarjoilijoita useampia vaan pääjehuna toiminut vanhempi rouva asiallinen ja jolla homma hallussa. Aterian välissä kyseltiin juomatilanteet ja muut niin kuin pitää. Leipää tarjottiin varmaan rekka-autollinen ja öljyt ynnä balsamicot kipattiin nätisti lautasille. Ei meillä palvelusta moitittavaa. Hyvä flow.

Testissä menu-sisiliano. Ruoka todellakin ainakin menun nimen mukainen. Sekoitus Arabia-äiti-Afrikkaa ja Sisilian sitruksia. Munakoisosta on parempi diggailla niin kuin alla jo kerrottiin, mutta vaihtelua menun sisällä muuten mukavasti ja osin yllättäviäkin yhdistelmiä. Ainakin näin Härmäläiseen makuun tottuneelle.

Alun yrttimarinoitu kalmarivarras yllätti mainiolla, vienolla grillinmaullaan. Annoskoko munakoisolisukkeineen kuitenkin överisuuri neljän ruoan settiin.

Jatkona vadillinen munakoisokeittoa, joka samettinen, sileä ja suutuntumalta onnistunut. Keskellä munakoisohuttua, josta mintun makua, öljyn ja sitruunan kera. Näistä onneksi sai tiivis soppa kaveria hapolla ja raikkaudella.

Paahtopaisto ok, vaan ei mullistava. Pienesti vaisut olivat lihan mausteet ja liha jäi harmikseni menun muiden osien varjoon. Äreämmästä rusinoilla ja sahramilla maustettua ilmavasta couscoussista sain kyllä mahani piritäyteen.

Jälkkärinä sitruunapiirakka, joka parasta moista hetkeen maistamaani. Yksinkertaista. Hyvä paketti, eikä mikään äkkimakea tai hapan irvistys. Parempaa kuin oma koskaan tekemäni. Jäätelöpallo kyljessä paahdettujen pahkinäsortimentin kera pehmeää ja upposi ähkystä huolimatta.

Itselläni varsin onnistunut visiitti, vaikka arvosteluista lukien hieman toisenlaisen kuvan olinkin saanut. Varsin tyytyväisenä lompsin lenkkareissani ulos ravintolasta muiden tyylitietoisten sekaan.

Hyvä spotti, valoisa paikka ja ruokalista riittävän yksinkertainen sekä konseptiin sopiva. Tuplapeukku ylös.

Tänne voisi suosittaa jota kuta muutakin kokeilemaan talon purilaispihvejä. Keittiössä itse moiset väsäävät ja poissa teollinen pakkashuttu. Nimikkoannoksessa mehukas, kotikutoisen kaunis, maukas ja medium pihvi kera cheddarin. Hatuissa chilimajoneesia, jossa hyvin hentoinen potku. Sopivaa siis. Tomaatit ja salaatit tuoreita ja rasakoita. Tasapainoinen hampurilainen, jonka simppeleitä makuja ei peitetty millään bbq-smokey/kaikkipeittoon soossikylvyllä. Hyvä. Vastapäätä sama purilainen tuplana ja viereisellä tuolilla Mexicana mikä lie. Kaikki me kehuimme sitä tärkeintä eli pihviä. Helsingin parhaimmasta päästä tämän hintaluokan hampurilaisissa ehdottomasti.

Todellakin (kuten muutkin alla todenneet) hattujen valinnalla saadaan vaihtelua annoksiin. Peruspulla tylsä ja ehdottomasti ciabatta tai täysjyvä-linjalle seuraavallakin kerralla kallistuisin.

Nuorella henkilökunnalla mainio ystävällinen ja reipas ote. Mainitsinko jo reipas? Yrmyily tiessään ja saavat puheillaan istumaan toisenkin pitkän paikallaan.

Visiitillä muuten paikka hiljainen, vaikka olut halpa. Itse lie paikan hurjimmannäköinen jermu kääpiön mitassani. Alkuilta. ei peliä käynnissä tai mitään muutakaan härdelliä.

Mutta hei… ruokalistat nettiin pikana kiitos.

Voin suositella myöhäiseksi lounaspaikaksi. Kaksi pastaa yhden hinnalla klo:14:00 ja 17:00 välillä. Nyt varmaan paria vaille 10 x moinen takana. Pasta tasalaatuista, useimmiten purutuntumaltaan mainiota. Pientä vaihtelua toki on. Kokeilla osalla piisi hiljaisella ja annosten rakentelutyyli (vaikka samasta annoksesta kyse) vaihtelee, mutta joka kerta puolikkaan hintansa väärti. Ehdottomasti. Muutenkin hinnat ovat pastoilla alle kympistä reiluun viitentoista euroon. Ei kovin paha ollenkaan.

Suosikkini tällä hetkellä arrabbiatta ryyditettynä normaalista poiketen pekonilla.
Merenelävät joka kerta annoksissa hyviä.

Korttisysteemi on monelle ihmettelynaihe ja tiskillä pönöttäminen voikin tuntua kummalta, jos odottaa perinteistä ravintolakokemusta. Samalla tavalla ihmetellään kahviloissa, joissa on pöytiintarjoilu. Ei tämä nyt niin kovin erikoista ole. Koskaan en ole joutunut ruokaa yli 10min pidempään odottamaan.


Ei tämä mikään illallispaikka vuosipäivänä ole. Se on selvä. Enemmänkin pidän paikaa nopea tankkauspaikkana, jossa saa tuoretta pastaa, pizzaa ja muuta perusitalohuttua mahan fylliksi. Eipähän tarvitse kuittia ja laskua odotella sillä kortti kädessä tiskille vaan, kun kotiin lähteminen kiinnostaa.

Olkoonkin Vapiano rippi tai mitä lie. Siisti, hieman kliininen väljä paikka. Sopii Kampin muka kiireiseen meininkiin ihan hyvin.

(Edit. 11.9. useampi kerta takana ja päivittelyä sapuskapuolelle)

Varmaan Helsingin legendaarisimpia ravintoloita. Fiilikseltään 80-luvun vuoristoneuvoksen hillittyä Töölön charmia. Seinillä Viipuria mitä lie vanhaa jota ei näin nuori ymmärrä ja artikkeleita ajan saatosta. Varsin perinteinen ja trendejä kaihtava ja selvästi ylpeä omasta historiastaan. Miksipä ei olisikaan? Äitien- tai mummonpäiväksi varmasti erinomainen valinta syömäpaikaksi. Suurin osa ravintolassa lienen vuosia käyneitä kantiksia. Siihen malliin muutamaa tulijaa tervehdittiin ja palveltiin.

Erityisesti alku- ja jälkiruoissa matkassa yksinkertaista asettelua ja yksinkertaisia aineksia. Hyvää eipä siinä. Alkuun kalalautanen, joka ei ihmeemmin väristellyt. Matkassa silliä, muikkua, uutta perunaa, mätiä ja kylmäsavulohta. Jälkkärinä reilu kolmen sorbettikuulan lautanen kera parin marjan. Simppeliä.

Tarjoilijakin arvaili meidän tulleen ravintolaan Lehtovaaran signatuuriannoksen Coeur de Fillet Provençale takia. Totta. Satsin tuntee vähän harvemminkin ravintolassa syövä nälkäinen kulkija. Tällä kertaa tulimme myös tarjouksen perässä alennuskupongin ohjaamina. Kertauksena vielä että, annos kasataan Brassihärän sisukasta, kahteen kertaan tiristetyistä valkosipuliperunoista ja valkosipuli voikiekosta sekä herkkusieniviipaleista. Liha makuisaa ja kypsyys täydellinen. Nice. Varsin ruokaisa ja muheva setti. Perunat rapeita ulkoa ja sisältä pehmeitä. Annoksen valkosipulin ilopommitus saa monet varmaan kavahtamaan. Vadissa killi varsin reilu määrä valkosipulimujua ja päällä vielä samanmoinen voinappi. Kaavin sitä sivuunkin muutaman kynnen verran. Myös useat kohtaamani ihmiset seuraavana aamuna aistivat eilisen ravintolaillalliseni. Eipä ollut tilasta pulaa Helsingin seudun linja-autoissa.

Tarjoilussa voisi hitaampikin tempo sopia tunnelmaan. Tuskin paikkaan kiireellä kuitenkaan mennään. Tehokasta toki, vaan hillitympikin ote aidon hymyn kera olisi seurueelleemme kelvannut. Lihan tarjoitu vadilta miellyttää lihan ystävää. Laseittain myytävä Amarone kaadettiin 2008 pullosta paria vuotta aiemmin aiotun sijaan. Tästä voisi toki tarjoilija myös mainita, että ei tarvitsisi itse asiasta aina naputtaa.

Tutustumiskäynti tehtiin Kimppadiiliedulla (2 menuta 1:n hinnalla), jolloin tämä kohtasi hintansa hyvin. En silti pidä Cour de file Provencalen hintaa (29€) mitenkään mahdottomana. Sen verta miehevä ja maukas eväs on kuitenkin kyseessä. Ydinkeskustan ketjupaikoissa saa samalla hinnalla lähinnä suljua. Toisaalta tämän paikan kanta-asiakkaat eivät taida kitistä näistä hinnoistakaan.

Porvoon kadut ja kesä. Järkyttävän kuuma päivä ja turistitätien ja kukkahattujen loputon virta. Näitä kannattaa karata Johanssin aittaan. Sisätilat kauniit ja poikkeukselliset. Näillä vetää turistia sisään kuin katiskaan konsanaan.

Onneksi sisätiloista löytyi nurkka pienin järjestelelyin meille auringonpolttamille. Pöytävarausta vastaan tarjottu varjoton pätsi +30 helteessä ei meille, eikä muillekaan näyttänyt kelpaavan.

Meitä palvelut nuori mies ystävällinen ja mutkaton. Tarjoilu nuorilta naisilta jotensakin hukassa. Kiirekin taisi toki olla. Vaikka emme suinkaan töissä olleet niin annoksia ohjasimme oikeisiin vieruspöytiin kaksin kappalein, kun muuten tuntuivat lautaset eksyvän ja palautuvan keittiöön. Omia alkupalojakin saimme tiedustella jälkikäteen, kun yksi porvoon pieni aluksi unohtua vallan.

Alkupaloina 7 Porvoon pientä kahdelle. Hyvä setti. Kaikki hyviä ja maukkaita. Kastikkeet, öljyt, majot , kreemit ja muut meni alas kaksien kehujen kera. Ei mitään kikkailua vaan yksinkertaista sapas/snadi/suomiruokaa. Suosikkeinani graavisiika sitruunakreemillä ja prässihärkää piparjuurikastikke. Vieläkin herahti kielen päälle.

Ja pakkohan se on purilaisfetissiä kantavana kokeilla, jos tarjolla on niinkin komeaa herkku kuin lähipaikan Bosgårdin Charolais-härän pihvi. Onnelisena ja vapaana elänyt eläin tekee myös minut onnelliseksi. Lautasella ollessaan erityisesti.

Avopurilainen, kannessa kermaviilivalkosipulimäjäys. Pivin päällä savujuustosiivut (kiva poikkeus yleiseen tarjotaan). Pivissä huumaava tuoksu. Grillirannut ja muheva maku. Osin harmi vaan kuivakka, erityisesti reunoiltaan. Keskeltä mehukkaampi ja maku mainio kerrassaan. Aivan näin kypsäksi ei olisi tarvinnut hienoa lihaa kuitenkaan laittaa. Ohessa makukurkkuja, tomaattia ja sopivasti marinoitunutta punasipulia. Lisukkeet sai valita usemman joukosta kaikkiin pääruoka-annoksiin. Yrttisalaatti yksinkertainen kattaus. Matkassa marjavinaigrette makeanmoinen. Purilainen jäi siis mehukkuutta kaipaamaan. Kesään ei ehkä stydimpi savupommipurilainen olisi ehkä sillä hetkellä sopinutkaan. Silti pisteet raikkaudesta ja mainiosta yrityksestä.

Hinta pääruoissa kyllä kohdillaan. Purilainen sellaisenaan tyyris vaan niin on pihviaineskin. Porvoon pienten hinnoittelua voisi miettiä kyllä uudestaan. Yksinkertaista ehkä näin tasahinnoin toteutettuna, mutta jaottelu kasvis-, kala- ja lihaosiohin toisi tasapainoa tuotteiden ja hintojen suhteen. 4,30€ kolmesta-neljästä pienestä punajuuripalasta on jo aika pirun paljon rahaa.

Aion toki toistekin. Palvelusta peukut sivulle vaan ruoasta kohti kattoa. Toivottavasti huhut tilausravintolana toimisesta kesäajan ulkopuolellakin pitävät paikkansa.

Parhaan purilaisen metsästys, part: ∞ . Mondon ruoka ja matka-lehdessä kehuttiin talon Classic hampurilaista stadin parhaaksi moiseksi. Vuosien tuotekehittelyn tulokseksi. Pakko siis vaeltaa paikan päälle olutta ja apetta testaamaan.

Hampurilaiset hyvin ajoitettuna ja kuumina pöytään. Sisällä 188g flätti pihvi mediumina, cheddar, tomaattisiivu mausteilla, salaatti, marinoitu sipulia ja lie paria soossia. Kyljessä iso läjä ranskalaisia joissa rutkasti, meinaan rutkasti grillimaustetta. Lisäksi matkassa purkin oloista salsaa ja polttavan väkevää ja karvasta aiolia. Se jäi maistamisen jälkeen kyllä syömäti. Molemmilla meistä. Seuraavan aamun henkäys oli karu. Vähän vähemmilläkin lisukkeilla olisi purilaisen kanssa pärjännyt. Pulla rapea vaan ei läpi kuiva. Jees. Hinta kohdillaan. Uudestaan voisin helposti taitaa. Stadin paras... no... en tiedä.

Ympärillä ihmiset saivat ilmeetöntä ja tehokasta palvelua kaikkinensa. Hymyn kera kylläkin. Alkuillasta ylisillä työporukoita ja nuorta jengiä noin yleensä. Enemmän kuitenkin oluesta nauttijoita niin kuin minäkin. Ihan hyvä feng shui. Vähän liimatun tuntuinen teema vaan seutuun sopivaa. Käy.

Pakkasta karussa porukalla. Kiva paikka, jossa hyvä fiilis täydessä salissa. Tarjoilijat hoitivat homman soljuvasti & ystävällisesti. Annoksista osataan kertoa muutakin kuin nimi ja rakenteita viinien suhteen mietitty.

Keittiöstä terveisinä lanttukeittosnapsi. Tuoksu....öö... lanttumainen vaan maku komian kermainen ja pehmeä. En olisi ensin uskonut moista lopulta lisää tahtovani. Mikä minuun lihansyöjään oikein on mennyt?

Alkuruoat pöydän äärellä saivat osaltaan kehuja, osaltaan hieman laimeita muminoita. Oma liemisoppa, jossa paahdettuja hampaissa vinkuvia sieniä oli varsin voimakkaan suolainen.

Punakampela-annosta kehui yksi parhaaksi kalaksi koskaan syöneensä. Suurella osalla porukkaa hanhea confit-malliin jossa kyljessä kaalipuolukkalisuke. Lisukkeessa hurja hapokkuus, jota ei hanhen rasvaisuus riitä paikkaamaan. Hanhi itsesssän kyllä varsin maukasta. Keittiöstä tarjosivat hyvitykset näille annoksille, kun pöytäseurueemme moisesta kieli. Keittiömestari vaikutti vielä olevan asiasta samaa mieltä kanssamme.

Jälkiruokalista tällä erää hieman yllätyksetön. Juustot ja konvehdit talon ulkopuolelta. Pannacotta niin kuin piti.

Vaikka kaikin puolin ruoka ei tällä kertaa täyttänyt odotuksia niin palvelu sen sijaan nosti paikan sille tasolle mille se kuuluukin. Otetaan reilusti palaute vastaan ja tarjoudutaan hyvittämään, jos näin on. Oikein. Tulen menemän uudestaan.

Edit. (14.5.) Tarkastukseen lounasmenu. Näitä herkkuja pääsee normiduunari liian harvoin keskellä päivää testaamaan. 24€ kolmen setti. Uskomatonta miten maukasta ja mutkatonta kaikkinensa. Ja millä hinnalla? Olisi varmaan pitänyt maksaa enemmänkin ja tipata vallan, mutta kuin mr. Pink: " Nah, I don't believe in it."

Korvasienikeitto alkuun. Siitä hankala, että ruttujen sisällä hiekka rapisee aina hampaissa, vaikka kuin ryöpytetään. Mutta maukas oli soppa. Hieman vettynyt ehkä, vaan lounaskeitoksi silti erinomainen. Jatkossa nieriää, jossa kaikki kohdallaan. Artisokkakastike mieto jossa hyvä maku ja luonnetta. Kalan kypyys niin kuin pitää ja kyljen pienet potut ja lisukerehut kahisi kivasti hampaissa. Liian kauan on tullut raasteita ketjujen lounastunneleissa syödyksi. Pelkästään tästä annoksesta voisi maksaa illallisella samaa hintaa ja ylikin. Jälkkärin pannacotta, iisi tapaus. Itse pidän vähemmän tukuisista, vähemmän liivatteisista versioista, mutta vanilijamoisena herkkua. Tämän kaverina mainiota tummaapaahtoa tuplana. Olo oli kuin vuorineuvoksella pitkän lounaan päälle. Jahka saavat terassin auki niin tämä yksi viettää kesän Museokadulla lonnien.

Viimeksi kevään aurinkoa karussa. Voisi heti jatkaa muiden tapaan mainion palvelun kehumista. Nuoret omistajat asiallisia, ystävällisiä ja luontevia. Miellyttäviä herrasmiehiä kerrassaan. Voisi muutamista ketjuista parikin tulla ekskursiolle Kantipuriin.

Ruoka maukasta, vähän mietoa osin, rehut tuoreita ja helposti katovat pelliltä lisujen kera. Ylimääräiset valkosipulinaanleivät kuuluivat samaan laskuun. Nice. Ei ehkä ruoan puolesta nouse vielä Stadinässien yläpuolelle, mutta palvelullaan saa tämän kundin palaamaan.

Listahan on usien NepaliIntiakaukomaat-ravintoloissa pitkä kuin nälkävuosi. Ehkä pienemmällä variaatiolla saisi homman rullaamaan helpommin. En minä tiedä.