Guniguguu

23 Recensionen

Badges

Blog link

Recensioner (21)

Över 2 år gamla recensioner
Dessa recensionen har ingen påverka till genomsnitt betyg

Parasta kiinalaista! Turussa ei saa näin hyvää ruokaa mistään muualta. Tuoreet vihannekset. Annoksissa on makuja. Yksinkertaisesti aivan mieletöntä. Ainoa miinus on että ruokaa joutui odottamaan n. 45min. Jos tykkäät kiinalaisesta /aasialaisesta ruuasta, mene tänne syömään.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 08.04.2016
Betyg: 0

Restaurant: Pinella

Pinella on vihdoin avattu. Odotusarvot olivat korkealla ja paikan päälle mentiin heti avajaispäivänä. Emme pettyneet! Paikka näyttää mahtavalta ja kesänmyötä varmasti yksi kaupungin ykkösterasseista. Avajaispäivän kiroukselta ei vältytty kun palohälyttimet pärähtivät soimaan ja palolaitos surautti paikalle. Parasta tässä oli henkilökunta. He kävivät hyvällä fiiliksellä kertomassa että kaikki on ok ja että paloa ei ole. Täysi 10 koko porukalle. Vaikka taatusti oli 100 asiaa jotka eivät olleet valmiina sitä ei huomannut. Siis paikasta täys 10 ja henkilökunnan palvelualttiudesta toinen 10!

Ruoka, no nyt vähän nytkähdettiin. Lista on riittävät laaja jotta jokainen löytää itselleen mielestä. Ruoka ei Turun parasta (mami) mutta hyvää keskitasoa parempaa.

Alkuruoka oli pieni pettymys. Tonnikalaa joka oli vähän pliisu ja yksinkertainen mutta kuitenkin maultaan hyvä. Kaveri söi vuohenjuusto punajuurisalaattia. Näytti paremmalta, maistui hyvältä vaikka punajuuret taisivat olla jalostajan tölkistä eivätkä tuoreita :(

Pääruokana vasikan poskea (nyt osui!) namnam. Poski oli juuri niin täyteläistä ja mureaa kun sen pitääkin olla. Toisena pääruokana Lammasta joka sekin oli erinomasta. Pääruuat kooltaan riittävät ja maut lähes nappiin kohdallaan. Jälkkärinä suklaafondant joka ei pettänyt.
Kokonaisuutena ruoka oli kiitettävää muttei aivan erinomaista.

No mennäkkö käymää? Ehdottamasti kyllä. Kokonaisuutena uusittu Pinella on ehdottomasti vierailemisen arvoinen, varsinkin kun keittiö saa viimeisetkin hienosäädöt kohdalleen ja ulkona ollut -5 vaihtuu +20. Minä ainakin käyn uudestaan, useammankin kerran.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 50€ Tillagt: 31.03.2011
Betyg: 2

Restaurant: Rocca Linnankatu 3

Joulubuffa. Valitettavasti ala-arvoinen. Ravintola avaa ovensa 11.00. Saavumme paikalle 11.15 emmekä ole ensimmäisiä. Otamme pöydän ja käymme käsiksi buffaan tai oikeasti jäämme ihmettelemään missä se on. Keskelle salia on tuotu : Katkarapusalaattia, parit eri sillit, graavilohta ja jotain muuta kalaa. Herneitä, keitettyjä perunoita, kaupan valmis kalkkuna leikettä, kinkkua ja leipää. Ai että siinäkö kaikki 24 eurolla? Paneutumatta siihen mitä kunnon joulupöydästä normaalisti löytäisin ja Roccasta puuttui käymme kiinni, nälkä kun on ja istumme pöytään. Sinappikin löytyy keittiöstä kun sitä kysytään (kahdesti). Hetken syötyämme meille ilmoitetaan että pöytä missä istumme on varattu (ei varattu lappua, eikä kukaan ilmoittanut sisään tullessamme että onko varatusta tms..) pienen keskustelun jälkeen saamme kuitenkin jäädä syömään. Menemme santsaamaan niin kas, rosolli ja perunasalaatti on löytynyt jostain.
Kaikkia henkilökunnan mokia ei edes jaksa kirjoittaa meinaa itku tulla.

Summasummarum, PLEASE Rocca tehkää jotain. Ruuassa ei ollut isosti mitään vikaa valikoima vaan naurettavan suppea. Säälittävintä on täysin ala-arvoinen henkilökunta. Palkatkaa nyt äkkiä joku sinne joka osaa asiansa. 8 kertaa käynyt 8 kertaa pettynyt, kohta ei jaksa enää antaa "second chance"

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 24€ Tillagt: 17.12.2010
Betyg: 2

Restaurant: Bistrot Le Porc

Mentiin paikanpäälle kovin odotuksin, muutama tuttu oli paikkaa kovin kehunut. Valitettavasti petytiin hieman. Pöytä järjestyi helposti lauantai alkuillasta. Alkuun etanat ja seuralaisella simpukkasalaatti. Oikeen maittavaa. Seuraavaksi burgundin pataa ja seuralaisella kanaa. Kana oli hyvää mutta pata oli about jäässä. Annos takasin keittiöön josta se tuli takaisin kun seuralainen oli jo syönyt. Tällä kertaa NIIN kuumana että poltin suuni. Tuli mieleen että vittuileeko keittiö oikeen kunnolla, " nyt on sitten tarpeeksi kuumaa". No kun siihä odottelin että jäähtyy ja imeskelin jäitä että suuhun palaa tunto niin loppu viimeksi pata oli ihan maittavaa. Ei mitään sukat pyörii jalassa mutta about "oman äidin tekemää". Mainittakoon että annos oli sama jonka lähetin takaisin todellakin uudelleen lämmitettynä.
Jälkiruoka, creme brylee ja crapes. Molemmat huonohkoja. Brylee liian löysä ja crapes ei vaan omaan makuun. Sääli.

Ruokailu sujui erittäin nopeasti, siitä ei voi ainakaan paikkaa haukkua. 3 ruokalajia ja ulos n. tunnissa.
Ruoka ei valitettavasti päässyt siihen hehkutuksen tasoon mitä olen kuullut. Kaukana turun parhaista ravintoloista. Ihan ok maittavaa "perusruokaa". Mennään ehkä toistekkin, ruoka, edulliset hinnat ja nopea palvelu puhuvat sen puolesta.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 35€ Tillagt: 10.01.2010
Betyg: 4

Restaurant: Woti´s

Woti on joskus ollut Turun parhaimistoa kebupaikkana. Tälläkertaa valitettavasti näin ei ollut. Liha oli selvästi seisonutta ja kuivaa. Muuten kebu oli hyvä, lihaa oli riittävästi.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 8€ Tillagt: 19.12.2010
Betyg: 0

Restaurant: Frank Benelli's

Aivan hirveä kokemus. Ainoa positiivinen oli lounaalla tarjoilun nopeus, henkilö kunta oli puoliksi jostain peruskoulusta tet-harjottelussa (no siltä se ainakin tuntui) ja pasta oli oikesta aivan kaameaa, vetistä mössöä johon oli heitettu joku valmis kastike. Kierrä tämä paikka kaukaa!!! Jos S-kortti on must mene muualle älä tänne!

     
     
     
Upplevelse: Lunch Priset: 9€ Tillagt: 01.03.2009
Betyg: 2

Restaurant: Kultainen Hirvi

Aloitetaan hyvistä puolista. Olut ei ollut väljähtänyttä, mutta sääli ettei sitä saanut lisää. Yritykset huitoa tarjoilijaa eivättuottaneet tulosta. Sitten ruoka. Keittiömestarin leipä, näytti koiran okisennukselta maku oli hieman parempi. silta valtava pettymys. Leipä oli vetistä, kana ok, kastike sen näköistä että huh huh. Pöytäkumppanin Mangokanan kastike oli yksinkertaisesti pahaa.

Pisteitä lähes kitch sisustuksesta. Älä mene Varissuolle tule tänne.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 12€ Tillagt: 21.03.2009
Betyg: -5

Restaurant: Pippurimylly

Jos et ole käynyt Pippurimyllyssä, mene! Varmasti 20 pippuripihviä täällä vuosien varrella nauttineena voi vain todeta niiden olevan parhaita mitä olen syönyt. Vertailupohjaa meinaan on. Kanssa ruokailijoiden annoksia myös maistaneina muukin listalla oleva tarjonta on hyvää. Älä ymmärrää väärin, ei tämä mitään Michelin piperrystä ole, vaan rehtiä siistiä perheruokalaa parhaimmillaan. Alkusalaattipöytä on kuin 80 luvulta mutta oikein hyvä. Silakat ovat välillä mukava bonus :) Pöytävaraus on kiireaikoina must ja la su varaudu massiiviseen perheruokailijoiden hyökkäykseen (lue LAPSIIN).

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 30€ Tillagt: 20.08.2009
Betyg: 4

Restaurant: Trattoria Romana

Turun paras Italialainen. Pöytävaraus on must. Palvelu on omanlaista, mutta ruoka tulee ja on odotuksen arvoinen, Ala katso listaa lue seiniltä ja tilaa. Gnokkit gorgonzola kastikkeessa aiai!

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 46€ Tillagt: 01.03.2009
Betyg: 2

Restaurant: Mami

Oikein mukavaa palvelua. Pöytä järjestyi vaikka varausta ei olutkaan. Pääruoka oli poikkeuksellisen hyvää!! Suosittelen. Hyvä myös lounaalla, vaikka voisi olla vähän monipuolisempi. Salaatti on salaatti vaikka kastikkeen vaihtaakin.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 40€ Tillagt: 10.04.2009
Betyg: 1


Bilder


Followers

Followers (2)