Kid_Henry

21 Recensionen

Badges

Blog link

Recensioner (20)

Över 2 år gamla recensioner
Dessa recensionen har ingen påverka till genomsnitt betyg
Restaurant: Ravintola Cactus

Cactuksen a la cartea on tullut testattua neljään eri kertaan aina avaamispäivästä lähtien ja alkukankeuksien jälkeen laatu on noussut tasaisesti. Kun lounas avattiin ja siitä kuultiin pelkkää hyvää, oli mestoille pakko ilmaantua myös "virastoaikaan" testaamaan. Salaattibaari oli runsas ja ainekset tuoreita, leipäosastolla oli perussämpylän lisäksi myös kasvisfocacciaa. Päivän keittona oli linssikeitto jossa oli mausteet kohdillaan sekä myös tulisuutta. Jos olisin mennyt vegemeiningillä, olisi focaccia ja keitto piisannut vallan mainiosti. Pääruokapuolella oli tyrkyllä kanaa kaktuksenlehti(?)kastikkeella, porsasta meksikolaisittan sekä nautaa kermaisessa chipotlekastikkeessa. Kana oli mehevää, mutta kaktuslehtikastike ei itselleni avautunut. Porsas oli peruspossua mutta joukon musta hevonen oli nauta chipotlekastikkeessa. Liha ei ollut mitään HK:n vakuumiin tapettua suikaleskeidaa vaan ehtaa tavaraa - ja mureaa! Kermainen chipotlekastike oli täydellisesti tasapainossa rasvaisuuden, savunmaun ja poltteen kanssa. Lisäkkeinä oli kermaperunoita ja punaista riisiä sekä pavuista keitettyä kastiketta, itse valitsin riisin lihan kanssa. Jälkiruoaksi oli vielä suklaakakkua. Aion käydä jatkossakin Cactuksessa lounaalla ja suosittelen sitä myös kavereilleni.

     
     
     
Upplevelse: Lunch Priset: 10€ Tillagt: 06.11.2015
Betyg: 1

Restaurant: Ravintola Uno

"Entinen kotipizza" nykyinen Uno jatkaa samoilla tekijöillä. Jo Kotipizza-aikaan tämä oli yksi parhaaksi tiedetyistä Kotipizzoista eikä meininki ole lainkaan huonontunut franchisetoiminnan luopumisen jälkeen - päinvastoin, lätyt ovat ehkä vieläkin parempia. Hinnoista ei oikein voi urputtaa kun kyseessä on mesta joka selkeästi ei kilpaile hinnalla vaan laadulla. Ja ainakin minä olen nikottelematta pulittanut vaaditun rahasuman aina. Pizza on hyvää ja mikä parasta, sen saa nopeasti. Ruuhka-aikoina olen joutunut ehkä vartin odottelemaan, mutta yleensä pizza on valmis kymmenessä minuutissa.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 9€ Tillagt: 06.11.2015
Betyg: 0

Restaurant: Meng Loong

Hienoinen pettymys, mutta. .

Äitienpäivälounaalla käytiin, olimme ainoat asiakkaat. Joskin take away-porukkaa lappasi säännöllisesti. Odotukset olivat korkealla kun olimme täältä Eat.fistä lukeneet ylisanoja ravintolasta.

Ruoka oli perushyvää, erittäin laadukkaista raaka-aineista tehty mutta _se jokin_ jäi uupumaan. Ravintolan miljöö on melko autenttinen. Käyn varmasti uudelleenkin ja kokeilen listalta jotain muuta. Nyt söin "4 annoksen menyyn".

Pöydissä oleva chilikastike on aivan ponnetonta. Koko kippo tyhjeni aterian aikana.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 10€ Tillagt: 16.05.2012
Betyg: -1

Restaurant: Ravintola Thai-China

Perinteinen "buffakiinalainen", ei edes yritä erottua joukosta, mutta miksi pitäisi?

Lounaskuppilana kurssi on kova, yhdentoista perään ostarin piha täyttyy katumaastureista josta purkaantuu espoolaisia konsultteja niin, että silmissä vilisee. Puolen päivän jälkeen rysä helpottaa selvästi vaikka jengiä piisaakin liki jokaiseen pöytään.

Lounasbuffassa on sortimentti kiinalaisia/thaimaalaisia ruokia, kuriositeetti-uppopaistettu ruoka löytyy myös vaikkakin vaihtelua on. Tiistaisin ja torstaisin salaattipöydän puolella on sushia, mikä nostaa lounastauon hinta/laatu-suhdetta melkoisesti. Lounaseen kuuluu myös kahvi sekä jäätelöpuikko, totaaliähky iskee ahneemmallakin jossain vaiheessa.

Safkassa on "se" kiinalainen maku, joka on tuttu niin monesta muustakin buffakiinalaisesta, raaka-aineet ovat kuitenkin perstuntumalta laadukkaita, tuliseksi mainostetut safkat ovat korkeintaan mausteisia, kuten Suomessa yleensäkin. Onneksi joka pöydässä on chilikippo!

     
     
     
Upplevelse: Lunch Priset: 9€ Tillagt: 02.04.2012
Betyg: 1

Restaurant: Chico's Viikki

Kävin heti Viikin "Pojissa" syömässä. Ensin hankin itselleni kunnon nälän ronttaamalla kamaa ees-sun-taas. Samalla oli kätsä käydä handelissa vähän ruokkimassa stereotypioita!

Chico's on Chico's, hyvässä ja pahassa. Iskettiin samantien pöytään ja tilattiin; tulisen ruoan ystävänä meikäläinen tilasi listaa vilkaisematta Hot'n'spicy burgerin, rouvalle Chico's burger. Yritin esittää tavallistakin tahvompaa, jos vaikka henkilökunta äityisi varoittelemaan "hirmuisesta tulisuudesta". Ei onnistunut.

Annos tuli aika ripeästi, alta kymmenen minuutin reilusti. Toisaalta mestassa ei ollutkaan kuin ehkä 6 muuta asiakasta. Vanhana moottoriturpana jutskasin tarjoilijan kanssa liki koko ajan. Oli muuten helkkarin ystävällinen henkilökunta, selkeä parannus edelliseen Chicosin reissuuni 3 vuotta sitten jolloin tarjoilijat olivat kuin haudasta kaivettuja.

Siinä se hamppari sitten oli, vähän kyllä jänskätti kun olin lukenut kuinka se on jäänyt joiltakuilta vallan syömättä!

Jonkinlainen pettymys iskee melkein välittömästi, hampparissa on kyllä poltetta mutta tämän olisi voinut tehdä niiiiiin paljon paremminkin. Sämpylää ei ole paahdettu juuri ollenkaan, sisältä löytyy kaksi geneeristä jauhelihapihviä, joita on varovasti pippuroitu. Pihvien välissä, yllä ja alla ovat nestemäiseksi muuttuneet chedddarjuustosiivut. Sämpylässä on sekä pohjassa, että kannessa poppamiehen jolokiapyreetä. Poltetta on ihan mukavasti, selkeästi eniten mitä olen ketjupaikassa - tai ravintolassa yleensä kokenut. Jää kuitenkin pari astetta egyptiläisen ravintola El Karimin tulisesta. Voin helposti kuvitella, miten tämä purilainen jää monelta syömättä.

Annoskoko oli vähän pienenlainen. Hampurilaisessa ei ole minkäänlaista majoneesipohjaista kastiketta, tomaattia tms. joten purilainen on vähän turhan kuiva. Itseasiassa se on melkein ruutikuiva. Tämä yhdistettynä haaleisiin pihveihin ja paahtamattoman pullaleipään tiputtaa kyllä pisteitä. Annokseen kuului listan mukaan myös coleslawta, mutta itse en tuollaista ~50g räkäisyä laske miksikään lisäkkeeksi. Itseasiassa nostin colewslawn hampparin väliin antamaan jotain mehevyyttä. Puolikas etikkajallu on lähinnä huvittava ele hakea värimaailmaa tai teemaa tähän kovin S-ryhmäläiseen annokseen. Ranskalaisia oli juuri sopivasti, moni ei kuitenkaan tyydy näin vähään.

14,95€ hintaan tämä burgeri on törkeän ylihintainen. Vaimon 11,95€ maksanut Chicos-burger oli hinta/laatu-suhteeltaan selvästi parempi ostos, hampparin välissä oli jopa majoneesia, pekonia, maustekurkkuja ja tomaattia. Jos tulista ruokaa haluaa, kannattaa ostaa joku muu purilainen ja tulistaa se itse.

Viikin Chico's on vaihtoehto Prisman puoliraa'alle valkosipulipatongille.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 15€ Tillagt: 16.05.2012
Betyg: 3

Restaurant: Thai Curry

Hyvä lounas. Maut kohdillaan ja raaka-aineet laadukkaita. Tervetullutta vaihtelua Käpylään, samassa talossa toiminut kaikensorttista "yrittäjää" mutta nyt ensimmäistä kertaa ravintola johon menee mielellään toistekin!

     
     
     
Upplevelse: Lunch Priset: 9€ Tillagt: 25.04.2012
Betyg: 1

Restaurant: Ravintola Saba

Saba on hauska paikka, iso kolmostuoppi sentin alle kahden euron hintaan vetää sanattomaksi. Pakko hymyillä. Bonusta, että paikasta saa hyväksi havaittua Old Jamaica-inkiväärijuomaa sekä Fuller'sin London Pridea! Pizza on ihan kohtuullista, pohja on hyvä mutta makumaailma hieman vajaa. Pizzan päälle roiskitut vetiset pakastepaprikasuikaleet ovat jo todella väsynyt juttu näin armon vuonna 2012. Lounaan hintaan kuuluu iso lasi valinnaista limpparia sekä salaatti. Salaatti oli silkkaa horrorshowta ulkonäkönsä puolesta ja jätinkin sen suosiolla väliin. Menen toistekin ja kokeilen jotain intialaista, sen verran hyvältä näytti naapuripöydän annos.

     
     
     
Upplevelse: Lunch Priset: 6€ Tillagt: 23.04.2012
Betyg: 2

Restaurant: Picnic Melkonkatu 28

Picnic on picnic. Paahtopaistipatonki on erittäin hyvä valinta, muutenkin tarjolla on tuoretta hyvää kohtuuhintaan. Palvelu on ystävällistä ja ripeää.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 7€ Tillagt: 16.05.2012
Betyg: -1

Restaurant: Nyyrikki

Pohjan Akka on perinteinen lounasravintola, tavernaksi taitaa itseään kutsuakin? Perus kotiruokaa, maut enemmän kuin kohdillaan. Joskus listalla on jymy-yllätyksiä kuten juustohampurilainen!

Yläkerran Pub Päätön Kana tarjoaa kana-motiivin ympärillä pyöriviä pubiannoksia, sormin syötäviä rasvaisia herkkuja. Rahoilleen ei saa vastinetta määrällisesti, mutta raaka-aineet ovatkin sitten huippuluokkaa. Valkosipulismetana on oiva dippivaihtoehto iänikuisen majoneesin sijasta!

Mukava kodikas paikka, suurin osa asiakkaista ovat kantiksia jotka moikkaavat reippaasti satunnaisempaakin kulkijaa.

     
     
     
Upplevelse: Lunch Priset: 8€ Tillagt: 17.05.2012
Betyg: 0

Restaurant: Ravintola Old Sophie

Soffari on yllättävän kovatasoinen lounasmesta ollakseen niin "piilossa". Listassa on vaihtelua, sortumatta mihinkään kikkailuun. Annoksissa on tiettyä kotikutoisuutta, joka tässä tapauksessa tarkoittaa, että raaka-aineet eivät ole puolivalmisteita pakastearkusta. Leipä on paikan päällä leivottu, keitot ovat erinomaisia. Ainoa miinus tulee salaattipöydästä, joka on melkoinen horrorshow, onneksi lounaan hintaan kuuluu myös keitto, jonka mielellään valitsee alkuruoaksi.

À la carte on ehkä pikkaisen ylihinnoiteltu verrattuna alueen muihin rafloihin, mutta tämä arvostelu olikin lounaasta.

Päivitän tätä arvostelua siltä osin, että mainitsen lounaassa olevan melkoista vaihtelua. Ruoka on parhaimmillaan yli erinomaisen. Toisin oli kaksi viikkoa (vko 18) sitten jolloin koettiin melkoinen rimanalitus. Lohimedaljonki oli A) pieni ja B) runnottu tunnistamattomaksi ja kastike maistui oudolle. Tomaatti-salamipitsassa oli viisi meetwurstiviipaletta, kammottavaa juustonkaltaista tuotetta juuston sijasta ja kokonainen lohkottu tomaatti oli rätkäisty kello kahdeksan kohdalle.

Saman viikon perjantain lounas siirsi "Soffarin" parin viikon karenssiin; sipulipihvi oli maustamatta, sipulit oli keitetty (!) - kaukana siitä karamellimaisesta herkusta jona paistettu sipuli tunnetaan - ja ranskalaiset olivat raakoja. Koko homman kruunasi käynyt ketsuppi ja se iänikuinen raastesalaattipöytä.

     
     
     
Upplevelse: Lunch Priset: 8€ Tillagt: 16.05.2012
Betyg: 0


Followers

Following (1)


Lists

Bookmarks


Favorites