Mindy
5 Recensionen
Badges
Blog link
Recensioner (5)
Dessa recensionen har ingen påverka till genomsnitt betyg
Alkuruuaksi nautittu nokkoskeitto oli taivaallinen. Maut osuivat kohdalleen ja se vei yksinkertaisesti kielen mennessään. Palaan varmasti Kynsilaukkaan syömään juuri tuota alkuruokaa! Pääruuan blinit ylittivät nekin odotukset. Voin maku oli ihana ja täyte loistava. Palvelukin oli ihan OK, mutta täydellisen palvelun puuttuminen ei haitannut tuollaisen illallisen jälkeen. Suosittelen lämpimästi!
Aivan loistava paikka, josta saa Etelä-Suomen parasta nepalilaista. Muut paikat kalpenevat Khukuriin verrattuna. Palvelu on aina ensiluokkaista ja ruoka taivaallista. Naan-leipä on herkullista, samoin kova ja ohut alkuleipä (nimeä en nyt muista). Hinta ei päätä huimaa. Ajamme pk-seudulta aina Khukuriin syömään kun mieli tekee nepalilaista, eikä muuten turhaan ole maksettu bensoja. Suosittelen!
Kävin tsekkaamassa paikan toistamiseen, ja tällä kertaa valitan ruuasta hieman enemmän. Salaattipöytä oli jälleen kerran loistava. Mutta mutta. Libanon-makkarat olivat kyllä osaksi hyviä, mutta toisaalta ne sisälsivät mitä oudompia möykkyjä, ja toivoin, etteivät ne olisi olleet rasva- tai jännepallukoita vaan ihan jotain muuta. Toiseksi, perunamuusi oli todella suolaista ja sisälsi AIVAN liian paljon voita (se maistui lähestulkoon voilta perunoilla eikä toisinpäin). Viimeinen valitus tulee siitä, että Coronita on näköjään poistanut keiton lounaastaan, vaikka sitä vielä viikko sitten mainostettiin täysillä. Miksi tämä muutos, kun keitto oli yksi kohokohta lounaassa?
Söin tomaattikeiton lounaaksi.
Keitto oli vetistä ja maistui valmiille pussikeitolle. Siinä ei ollut makua eikä koostumusta. Lisäksi tarjoilijaksi valikoitui harvinaisen tökerö nainen. En suosittele niille, jotka pitävät hyvästä ruuasta.
Muina kertoina kokemuksina mm. kylmät lohkoperunat (joista mainittaessa saimme täysin asiatonta kohtelua) ja ylikypsät naudan- ja broilerpihvit.
Söin lounaaksi paahdettua kampelaa ja ohra-juurespannua. Lounaaseen kuuluu salaattipöytä sekä alkukeitto, mikä on plussaa. Salaattipöytä oli runsas ja herkullinen, ja leipä oli aivan tajuttoman hyvää (oliiviöljyllä kostutettua ja mausteista). Alkukeitto oli todella maukasta (suppilovahverokeitto), mutta se loppui jo klo. 12.30 (käsittämätöntä ottaen huomioon, että lounas jatkuu klo. 15 asti!). Harmi siis heidän puolestaan, jotka valitsivat suppilovahverokeiton pääruuakseen, mutta joutuivatkin tyytymään ihan toiseen keittoon. Itse pääruoka oli toisaalta makuelämys, toisaalta pettymys. Kampela ja kastike olivat aivan loistavia ja maukkaita, mutta harmi että juurekset olivat raakoja. Tarjoilijat vaikuttavat melko kokemattomilta, mutta toisaalta he ovat todella ystävällisiä ja avuliaita, eli oikeita asiakaspalvelijoita. Sisustus on ihana ja astiastot todella kauniita. Miinusta monista sormenjäljistä mustalla lautasellani ja siitä, ettei erikoisruokavalioita ole merkattu mitenkään. Kaiken kaikkiaan ihan mukava paikka, kunhan alun häslingistä päästään eroon.