Ryletti

Kävimme sunnuntaina perheen kesken Heinätorilla lounaalla, ja vaikka ravintola oli aivan täynnä, saimme todella ystävällistä ja hyvää palvelua. 100-vuotiaan rakennuksen kunniaksi tehty menu ylitti odotukset. Alkupalana tarjoiltiin palsternakkasosekeittoa, jossa oli ihana savun maku. Kerrankin tämä aromi ei tullut suoraa purkista, vaan meille kerrottiin, että osa palsternakoista savustetaan ravintolassa itse. Osa porukasta otti alkuun lautasen, jossa oli maalaispateeta ja possun kieltä. Molemmat tosi meheviä, ja kastike vailla vertaa.

Pääruokana oli kuhaa lämpimillä vihreillä kasviksilla, joiden joukossa oli jo vuoden ensimmäiset parsat. Perinteinen hollandaisekastike ja sitruunaperunat sopivat myös annokseen kivasti.
Annoskateus iski pääruuan kohdalla, kun osalle seurueesta tuli karitsaa kahdella tavalla valmistettuna, ja piti hieman käydä omalla haarukalla maistelemassa naapurin lautaselta. Annos oli uskomattoman kaunis, ja vaikka ensi alkuun se näytti melko pieneltä, tuli siitä kuulemma hyvin täyteen. Perunapaistos ja porkkanapyre olivat mukavan pehmeitä, ja yllätyksekseni pidin jopa haudutettua punakaalia loistavana. Hieman glögimäiset mausteet sopivat karitsale kivasti. Kastikkeesta erityiskiitos, määrä oli pieni mutta makua sitäkin enemmän.

Jälkiruokana otimme kaikki menuun kuuluvan suklaaleivoksen, joka oli tuhtia suklaata, vadelmaa ja punajuurta. Yhdistelmä sopi todella hyvin. Annos oli ehkä aavistuksen liian iso, mutta todella kaunis.

Kaiken kaikkiaan Heinätori on viihtyisä ja asiakkaiden suuri määrä ei häirinnyt tilassa yhtään. Erityistä huomiota kannattaa kiinnittää vessoihin, ne on viimeisen päälle sisustettuja, ja lähes uskomatonta kyllä, Tampereelta näemmä löytyy yksi erittäin kaunis inva-wc:kin.

Piti perjantain kunniaksi käydä testaamassa Franklyn lounaslista. Alkupalaksi valikoitui härkäcarpaccio. Annos oli turhan mauton, joka johtui pääosin siitä, että liha oli kovin vetistä. Jäin kaipaamaan siihen lisää mausteita, vähintäänkin suolaa. Myös parmesan-juuston lastut olivat pettymys, ne oli selvästi suoraa pussista, ja niihinkin olisin kaivannut voimakkaampaa makua. Annos oli ulkoisesti houkuttelevampi kuin makunsa puolesta.

Pääruoaksi valitsin pippuripihvin. Lihan sain raakana kuten toivoinkin, ja ulkofileestä tehty pihvi oli moitteeton. Harmikseni kastike oli kuitenkin kaadettu pihvin päälle, vaikka koko annos olisi päässyt paremmin oikeuksiinsa ilman lihan peittämistä. Lisukkeena olleet lohkoperunat olivat ihan ok, mutta lämpimät kasvikset, lähinnä paprikaa ja kesäkurpitsaa, olivat ylikypsiä. Muuten maut olivat kunnossa, erityiskiitos voimakkaasta kastikkeesta.

Jälkiruoka, inkiväärijäätelö mansikkakastikkeella oli mukava piristys reippaan lounaan päätökseksi. Inkiväärin maku oli saatu hyvin esiin, mansikkahillo oli ehkä turhan mielikuvitukseton veto. Annos oli visuaalisesti erittäinkin vaatimaton, pienellä panostuksella olisi saanut paljon aikaan. Tosin viereisessä pöydässä toinen jälkiruoka oli tarjoiltu työmaaruokalan vesilaseista.

Kaiken kaikkiaan lounas oli varsin mitäänsanomaton. Pääruuan osalta mieleen tuli huoltoasema. Palvelu oli kohtalaista. Tarjoilija toi seuralaiselleni väljähtynyttä pepsiä, joka kyllä vaihdettiin. Meitä ei myöskään laskutettu juomista.

Tunnelma Franklyssä oli välitön, mutta samalla melko hengetön. Pienellä panostuksella olisi saanut paljon aikaiseksi, esimerkiksi wc:n uudelleen maalaaminen voisi olla paikallaan. Myös kahvin kattaminen vain yhden pöydän päähän termokseen, ja kuppien kasaaminen viereen antoi erittäin huolittelemattoman kuvan. Seuralaiselleni oli katettu kaksi alkupalaveistä, joilla pihvin leikkaaminen on varsin haastavaa. Odotin korkeampaa tasoa, mutta tällä kertaa oli pakko pettyä.

Kävimme porukalla sunnuntai-iltaa viettämässä Zarillossa. Puoli seitsemän aikaa paikka oli melkoisen tyhjä, joten kuudelle hengelle oli helppo löytää pöytä. Tosin kun kaikki olivat saaneet ruokansa ja juomansa pöytään, ei tilaa ollut yhtään liikaa. Tunnelma sinänsä oli mukava, eikä tutulla porukalla ahtauskaan häirinnyt. Sisustus sopii hyvin paikan tyyliin.

Ruuaksi syömäni BBQ-purilainen extrapihvillä oli positiivinen yllätys. Sämpylät olivat kunnolla paahdettu, mihin ei kovinkaan monessa paikkaa törmää, ja täytteitäkin oli tarpeeksi. Ranskalaisetkaan, vaikkeivät kuulu omalle lempiruokien listalleni, eivät jääneet täysin koskematta. Ne oli kunnolla uppopaistettu, ja maustesekoituskaan ei ollut hassumpi. Kokonsa puolesta purilaisesta riittää varmasti nälkäisemmällekin syöjälle. Lautanen oli niin täynnä, että alkuun oli hieman hankala päättää, mistä lähtisi annosta operoimaan, ettei kaikki valu pöydälle.

Plussaa tuli siitä, että porukan kasvissyöjäkin löysi listalta oman suosikkinsa.. Zarillossa on ymmärretty se, että yhtä helposti jokaisen hampurilaisen väliin voi laittaa perinteisen pihvin sijasta kasvislätkän. Kaikki saivat nälkänsä tyydytettyä.

Palvelu oli nopeaa ja ystävällistä. Kaikkeen ei osattu reagoida saumattomasti, mutta yleiskuva oli positiivinen. Harvoja hampurilaispaikkoja, joissa viitsii käydä silloin tällöin.

Kävin lounastamassa Neljässä Vuodenajassa. Listalta valikoitui hauki-katkarapumureke, jonka lisukkeina oli yrttiperunamuusia ja simpukkakastiketta. Annoksessa oli "koristeena" vielä leivitetty sipukka kuoressaan.

Alkupalasalaatti oli raikas ja tuore, ja annokseen kuului kaksi pientä käsin tehtyä sämpylää. Positiivista oli, että nämä eivät olleet pelkkää vehnäpullaa, vaan jauhoina oli käytetty todennäköisesti grahamia. Olisin toivonut, että sämpylät olisivat olleet vielä lämpimiä, mutta kyllä ne viileinäkin maistuivat.

Pääruoka oli kaunis ja maittava. Perunasose oli kauniin vihreää, ja vaikka yrttejä oli käytetty runsaasti, ne eivät syrjäyttäneet perunan makua. Asettelusta plussaa.
Mureke oli rakenteeltaan jämäkän pehmeä, ja pienet ravunpalaset muuten tasaisen massan seassa miellyttivät. Harmi vain, että murekkeesta löytyi kova pala, joko muovia tai hauen ruotoa. Tämä ei kuitenkaan häirinnyt kokonaisuutta. Kastike oli visuaalisesti nautinto, ja siihen oli saatu myös paljon makua, joka toimi annoksessa hyvin.

Palvelu oli nopeaa ja tunnelma hauskan mannermainen pöytineen, johon vieraat ihmiset pysähtyivät. Raaka-aineet olivat ensiluokkaisia, ja kokemus oli kaiken puolin positiivinen. Pieni huomautus ruodosta ja pöydässä olleesta lasista, johon oli kuivunut kiinni ruuan tähteitä.

Tiistai-iltana Astoriin mahtui hyvin ilman varausta. Pöytään ohjattiin saman tien. Tarjoilijan suosittelemana otin alkuun katkarapucocktailin ja pääruuaksi karitsan sisäfileetä. Palvelu oli asiantuntevaa, tarjoilija osasi kysyttäessä kertoa annoksista, suositella erilaisia vaihtoehtoja ja uskalsi jopa ehdottaa kolmatta annosta kahden pohtimani sijasta. Viinisuositus sopi hyvin sekä omaan että seuralaiseni ruokaan.

Tummahko leipä tuotiin pöytään hetimiten tilauksen jälkeen, ja tuhdit viipaleet maittivat. Katkarapucocktail oli mukavan raikas, mutta keskikokoiset pakastekataravut olivat pieni pettymys. Olisin mieluummin ottanut muutaman hieman isomman pyrstön, se olisi tehnyt kasari-tyylisestä annoksesta hieman juhlavamman. Lasin pohjalla ollut salaatti toimi erittäin hyvin, mutta omaan makuuni avocadokastiketta oli liikaa, tai se oli liian tuhtia. Majoneesimäärän kevennys olisi ollut paikallaan.
Seuralaiseni tilaama korvasienikeitto rosmariinivaahdolla oli samettisen pehmeää ja maukasta, mutta se olisi ehkä kaivannut hieman pureskeltavaa.

Pääruokana tarjoillun karitsan kypsyys miellytti, ja mintulla maustettu punaviinipohjainen kastike ryhditti annosta mukavasti. Lisukkeena olleet valkosipuliperunat olivat hienoinen pettymys, niiden rakenne oli aavistuksen kumimainen, lämpötila oli ennemmin lämmin kuin kuuma, eikä mausteita ollut mielestäni tarpeeksi. Tämän asian korvasi kyllä jälleen hyvä kastike. Annoksen lämpimiä kasviksia ei voinut moittia, mutta samalla ne olivat melko mielikuvituksettomia. Väriä lautaselle toi lämmin marinoitu punasipuli. Erikoista mielestäni oli se, että annokseen oli lisäksi laitettu karitsafrikadelli, jonka sisälle oli kätketty fetajuustoa. Lihapullassa ei sinällään ollut mitään vikaa, se oli sekä mehukas että maukas, mutta kaiken kaikkiaan se jäi hieman irtonaiseksi osaksi annoksessa.
Visuaalisesti miellyttävässä annoksessa häiritsi kuitenkin se, että lautaselle oli jäänyt rasvatahra, kun perunoita oli siirretty paremmin kasaan. Lautasen reunaa oli pyyhitty, mutta valaistus toi kuitenkin virheen esiin.
Seuralaiseni kehui omaa poro-annostaan ja ainakaan ulkonäöllisesti siinä ei ollut moitittavaa.

Jälkiruuaksi tilatut valkosuklaatuulihatut olivat melkoisen raskas mutta erittäin maukas annos. Kaksi isoa tuulihattua oli täytetty pehmeällä moussella, ja koko komeuden päälle oli valutettu vielä suklaakastiketta. Jos annosta haluttaisiin parantaa, vaihtaisin valmiin suklaakastikkeen omatekoiseen, ja jättäisin lautaselle laitetun kermavaahdon pois. Sillä ei ollut runsaan moussemäärän jälkeen mitään virkaa. Annos oli kuitenkin erittäin onnistunut, ja sopii suklaan ystäville todella hyvin.
Seuralaiseni tilaama suklaafondantti oli siitä erikoinen, ettei sen sisus ei ollut valuvan pehmeää, vaan leivos vaikutti olevan läpikypsä. Lisäksi pohjalla oli suklaapalalta vaikuttava kovempi pala. Jokin oli siis mennyt vikaan. Tämä ei kuitenkaan saanut seuralaiseltani moitteita, päin vastoin. Fondantin seuraksi oli lautaselle laitettu vaniljavaahtoa ja mansikkakastikepisteitä. Molemmat jälkiruuat oli koristeltu ananaskirsikalla, ja fondantilla oli lisäksi seuralaisena viipale karambolaa. Visuaalisesti jälkimmäinen oli ihan ok, mutta maullisesti se ei antanut annokselle lisäarvoa.

Kaiken kaikkiaan ravintolakokemus oli hyvä, joskin pienissä asioissa olisi parantamisen varaa. Tunnelma oli rauhallinen ja viihtyisä, mutta esimerkiksi kankaiset lautasliinat olisivat tehneet paremman vaikutuksen.

Maanantain päivälliseksi nautin Kaksion pippuripihvin. Liha oli pyyntöni mukaan raakaa, harmi vain, että pihvi oli leikattu melko vain parin sentin paksuiseksi. Siitä tosin ei voinut ravintolaa itseään juuri syyttää. Harmikseni pihvi oli piilotettu kastikkeen alle, vaikka kastikkeessa ei ollutkaan mitään vikaa, voimakas maku sopi hyvin annokseen. Lisukkeena oli lämpimiä kasviksia, jotka oli napakan al dente, mutta valitettavan mielikuvituksettomia. Maustetusta uuniperunasta lisäpisteitä.

Kaiken kaikkiaan annos oli ihan positiivinen kokemus, ei mitään mieltä räjäyttävää, mutta jätti lopulta hyvän mielen. Seuraksi nautittu viini sopi annokseen todella hyvin, ja pöytään tuotu aavistuksen keltainen auringonkukan siemenillä maustettu leipä aurinkokuivatusta tomaatista ja oliiveista tehtyine levitteineen korvasi alkupalan.

Tunnelma oli lämmin, ja palvelu ystävällistä. Kokemuksena Kaksio oli hauska ruokapaikka, joka sopii hyvin huolettomaan lounastapaamiseen kavereiden kanssa.

Olen käynyt kaksi kertaa parin päivän aikana syömässä pikkuruokaa Norimarussa. Molemmilla kerroilla Misokeitto on jäänyt oikein erityisesti mieleen, annos on kohtalaisen pieni, mutta sitäkin maukkaampi.
Sushiannos oli minulle sopivan kokoinen, ja monipuolinen valikoima eri makuja miellytti. Raikkaat värit ja kaunis asettelu toimii. Kasvismakeihin oli saatu runsaasti makua, vaikka raaka-aineet olivatkin mietoa kurkkua ja porkkanaa. Nigireissä makua antoivat raakasuolattu lohi, ravun pyrstö, tuore tonnikala ja surimi. Vain viimeisin ei oikein miellyttänyt, mutten pidä surimista lähtökohtaisestikaan. Riisi oli maustettua, muttei peittänyt muita makuja, vaan toimi hyvin niiden pohjana.

Kauppahallin ilmapiiri toimii loistavasti Norimarun kaltaiselle pikkuravintolalle. Tilaa ei tosin ole monelle ruokailijalle, mutta kahden hengen porukoille paikka on loistava.

Tampereen paras japanilaisravintola, harmi vain, ettei loistavaa misokeittoa saa Kauppahallin aukioloaikojen ulkopuolella.

Kävimme haukkaamassa Siipiveikoilla maanantai-illan naposteltavaa. Kumma kyllä paikka oli täysin autio, yleensä tyhjän pöydän löytäminen on haasteellisempaa. Tarjoilija tuli heti kysymään juomat, ja ruuat tilattiin saman tien. Palvelu oli kyllä tehokasta, muttei kovin ystävällistä.

Suoraa pakastimesta otetut tuopit ovat positiivinen yllätys joka kerta. Tämä erottaa Siipiveikot monista vastaavista siipipaikoista.

Otimme siipiä sekä medium- että hot-kastikkeella. Jälkimmäinen hävisi maussa, tuntui että hot-soosista ei oltu
saatu yhtä tasapainoista kuin miedommasta versiosta. Molemmat kastikkeet olivat kuitenkin varsin hyviä. Pettymys löytyi annoksen kasviksista, perinteisistä porkkana- ja varsiselleritikuissa. Ensinnäkin porkkana oli palasteltu aikaista ohuemmaksi, ja tuntui, että tikkuja säilytetään vedessä, koska ne olivat melko vetisiä ja mauttomia.

Varsinaisissa wingsseissä ei ollut mitään vikaa, ja annokset ovat mielestäni hyvän kokoisia. Pieni miinus tulee kyllä siitä, ettei listalta löydy kuin yksi jälkiruoka, omenapiirakka. Mieli olisi tehnyt jotain makeaa, mutta pakkasesta napattu torttu ei kiinnostanut.

Kaiken kaikkiaan Siipiveikoilla oli mukava käydä, tosi vaikuttaa että taso on hieman päässyt laskemaan.