SaLexi

9 Recensionen

Badges

Blog link

Recensioner (9)

Över 2 år gamla recensioner
Dessa recensionen har ingen påverka till genomsnitt betyg
Restaurant: Olutravintola Birger

Hämeenlinnan paras erikoisolutravintola. Valitettavasti oluiden vaihtuvuus on aika pientä, ja suuren osan valikoimista löytää myös alkosta. Mutta silti parhaita paikkoja istua iltaa kaveriporukalla, ja oluen juonnin yhteydessä voi napata maukasta pikkupurtavaa.
Valitettavasti hintataso on suhteellisen korkea, ja ollut vuosi vuodelta nousemaan päin. Hinnoille haluaisi tosiaan vastinetta juurikin vaihtuvuuden osalta.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 13.07.2010
Betyg: 0

Restaurant: Pancho Villa

Olemme käyneet vuosien varrella Pancho Villassa useasti, mutta nyttemmin vältämme paikkaa. Annosten laatu on heikentynyt, mutta suurin syy kuitenkin on surkea palvelu. Kun ihmettelimme syötyämme tarjoilijalle, miksi tortillojen mukana tulleita sooseja oli kahden ihmisen annoksessa yhtä paljon kuin yhden ihmisen, hän totesi myös ihmetelleensä samaa. Olikohan ajatellut, että asialle voisi tehdäkin jotain?

Viimeiseksi jäi kerta, jossa jouduimme odottamaan puolitoista tuntia ruokaa, reilusti meidän jälkeen tulleiden saadessa annoksensa puolessa tunnissa. Molemmat seurueet tilasivat hampurilaisannokset. Tästä suivaantuneena kysyin, missä meidän ruokamme viipyvät, kun olemme odottaneet niitä jo reilusti pidempään. Vastauksena sain tarjoilijalta tiuskaisun "No ravintolassa joutuu joskus odottamaan!"

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 13.07.2010
Betyg: 4

Olutjuottolaksi taantunut legendaarinen ruokaravintola palautettiin vanhaan ruotuun uuden omistajan toimesta.
Annoksiin kuuluu ehkäpä kaupungin laajin salaattipöytä, jonka antimet voi ostaa myös pääruuaksi.
Kerrospihvi yrttiperunoilla ja kerma-juustokastikkeella oli suussa sulava, ja annoskoko oli juuri sopiva. Paljon kaivattua vaihtelua Hämeenlinnan ravintoloihin.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 13.07.2010
Betyg: 1

Restaurant: Rosso Hämeenlinna

Rosso ei enää jaksa oikein innostaa. Harvassa ovat meinaan ne oikeasti maistuvat ruokailukokemukset tässä ravintolaketjussa. Sen sijaan kaikki annokset on tehty tasaisen tylsiksi maultaan, jotta ne soveltuvat mahdollisimman hyvin suurelle osalle väestöä. Mutta sen sijaan paikasta saa aina tasaisen varmaan einestä, kaupungista riippumatta.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 13.07.2010
Betyg: -1

Restaurant: Don Sergio

Hämeenlinnan paras ja luultavasti halvin pizzeria. Täällä on tullut vierailtua jo monia vuosia, eikä omistajanvaihdoskaan ole muuttanut laatua suuntaan tai toiseen. Tasaisen laadukasta pizzaa halvalla, eikä mitään yllätyksiä ole koskaan löytynyt.
Pieni paikka, joka on usein täysi. Moni ottaakin pizzan mukaansa.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 13.07.2010
Betyg: -1

Restaurant: Popino

Hämeenlinnan ravintolatarjonnan kulmakivi, joka tuntuu oikeastaan parantavan koko ajan. Mitään suuria gourmet-elämyksiä paikasta ei vieläkään saa, mutta monelle maistuvat perusruuat tekevät tästä Hämeenlinnan suosituimman ravintolan. Annoskoko on usein hitusen liian suuri, eikä tilaa jälkiruualle jää.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 13.07.2010
Betyg: 2

Restaurant: Piparkakkutalo

Ainakin itsellä on hieman sellainen kuva, että paikkaa pidetään hieman parempana kuin se onkaan. Miljöö on hieno ja meillä tarjoilu on toiminut hyvin. Gourmet-maine näkyy annosten koossa, ja eniten tätä voisi varmaankin suositella seurueille, jotka syövät koko menun.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 13.07.2010
Betyg: 0

Restaurant: Izmir kebab

Kebabin maku on hieman erilainen kuin useimmissa paikoissa, taitavat tehdä itse kebabvartaansa. Jo vuosia olen käynyt tuolla syömässä kebabin lohkoperunoilla ja maustevoilla, joka on aina tasaisen hyvä, päivisin suoraan vartaasta otettuna mainio.
Myös pizzat ovat ihan hyviä, mutta häviävät kuitenkin hieman vastapäätä olevalle Don Sergiolle. Mutta Hämeenlinnan parasta kebabia saa täältä.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 13.07.2010
Betyg: 0

Restaurant: Tawastia Bank

Ravintolasta on jäänyt hieman ristiriitainen kuva, jota voisi oikeastaan kuvailla sanoilla perus ravintolaruokaa, jossa hinta ei aina kohtaa laatua.

Mikään itse syömäni annos ei ole oikeastaan jäänyt mieleen, mutta paremman puoliskon ottama kanaleipä oli todella surkea esitys.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 13.07.2010
Betyg: 0


Bilder


Followers

Lists

Bookmarks


Favorites