lee

11 Recensionen

Badges

Blog link

Recensioner (10)

Över 2 år gamla recensioner
Dessa recensionen har ingen påverka till genomsnitt betyg

Raakaa pihviä ja lämmintä punaviiniä banaanikärpästen lennellessä ympärillä. Vaikka ravintolan miljöö ja puitteet on loistavia, kaikki muu onkin sitten onnistuttu kusemaan. Ihmettelen, miten suomea toisena kielenään puhunut tarjoilija edes toi pihvin keittiöstä pöytään asti. Pihvi näytti aivan selvästi raa'alta. Kun reklamoin siitä, pihviä ei heti viety mukisematta takaisin keittiöön, vaan sitä piti siinä pöydässä oikein pällistellä ja osoitella sormella, että joo onhan siinä punaista, vaikka vieressä olevan keskusaltaan toiselta puoleltakin olisi nähnyt sen olevan raaka. Yleensä pidän siis medium pihveistä, mutta tämä oli kuin suoraan jääkaapista käyttö pannulle ja sitten lautaselle. Punaviini oli kuin sitä olisi säilytetty leivinuunin vieressä, lämmintä ja hengetöntä, vaikka niin se on kyllä valitettavan monessa muussakin semi pihviravintolassa. Sinetti kokemukselle oli keittiöstä pöytään (istuimme noin 3metriä keittiön ovelta) parveilleet banaanikärpäset, joita sai jatkuvasti olla hätistelemässä viinilasista ja lautaselta. Ravintolan onneksi samassa rakennuksessa toimii Tapiola Garden Hotelli, jonka vieraista he saavat tasaisen virran kertakävijöitä... toista kertaa ei tällaisella esityksellä tule.

Upplevelse: À la carte Priset: 35€ Tillagt: 17.12.2009
Betyg: 5

Restaurant: Brasserie Kämp restaurang/café

Karmea hampurilainen ja hidasta palvelua. Tarjoilijalta piti kysyä 3 kertaa, että saisimmeko ruokalistat. Terassi oli täynnä ja heillä oli ainoastaan yksi harjoittelija tarjoilemassa ja hän oli selvästi helisemässä. Tilasin burgerin kokolihapihvillä, iso virhe.. No, ensin burgeri tuli jauhelihapihvillä (joka oli itse asiassa ihan ok kun maistoin), mutta kun olin tilannut kokolihaburgerin, lähetin tämän takaisin keittiöön ja uusi odottelu ruokaa. Fileburgeri tuli.. ja se oli todella ala-arvoista. Liha maistui lähinnä vettyneelle pahville, en pystynyt syömään loppuun. Mieluummin olisin syönyt Big Macin tämän 27euron 'luksusburgerin' sijasta. Käsittämätöntä, että tällä paikalla voidaan päästää jotain noinkin huonoa ruokaa ulos keittiöstä. Olut sentään oli hyvää ja kylmää, ensi kerralla käymmekin ensin mäkkärissä ja tulemme kämppiin vain bisselle.

Upplevelse: À la carte Priset: 25€ Tillagt: 03.08.2011
Betyg: 2

Restaurant: Beefy Queen Jambo

Tekee sen mitä lupaa. Tänne tullaan syömään, eikä fiinistelemään. Lounaan jälkeen kannattaa varata pari tuntia toipumiseen tai kuppi tuhtia kahvia, jos meinaa tehdä töitä edes jossain määrin tehokkaasti.

Upplevelse: Lunch Priset: 9€ Tillagt: 12.10.2009
Betyg: 1

Kahvi ja kinuskikakku olivat molemmat tuoretta ja hyvää. Tarjoilu ystävällistä ja tiesi tuotteensa. Erinomaisen tunnelmallinen paikka vanhassa kaupungissa.

Upplevelse: À la carte Priset: 8€ Tillagt: 30.12.2010
Betyg: 1

Restaurant: Ravintola Khukuri

Ruoka erinomaista, hyvin samanlaista kuin Satkar Hesassa. Tarjoilun ystävällisyys esimerkillistä. Siisti tunnelmallinen pieni paikka keskellä Porvoota juuri cittarin parkkihallia vastapäätä. Tänne tullaan uudestaan.

Upplevelse: À la carte Priset: 14€ Tillagt: 30.12.2010

Betyg: 0

Restaurant: Hima & Sali restaurang

Yksiselitteisesti ehkä paras lounaspaikka Ruoholahdessa. Lounaslistalta löytyy aina jotain uutta, valinnanvaraa on sopivasti ja jos jotain ei löydy, voi aina rakentaa itse wokin omaan makuun ja nälän tasoon. Lohiannokset ovat järjestään todella hyviä, tarjoilu on ystävällistä ja ruoka saapuu nopeasti. Itse tehty(?) leipä on aina tuoretta ja hyvää. Tunnelma on mukava ja rento. Ei ihme, että paikka on aina tupaten täynnä lounasaikaan.

Upplevelse: Lunch Priset: 9€ Tillagt: 12.10.2009
Betyg: 1

Restaurant: Basilica restaurang

Kengänpohjan makuinen sitkeä lounaslehtipihvi. Maustevoina oli siivu jotain kellarin lattialta kaavittua homejuustoa. Kamalan makuista. Lounaan jälkeen piti mennä syömään mäkkäriin. Intialainen lounasbuffa on ihan ok, josta piste. Tarjoilu oli ystävällistä ja paikka muuten kiva, mutta pihviä ei kannata tilata.

Upplevelse: Lunch Priset: 9€ Tillagt: 12.10.2009
Betyg: 2

Followers

Lists

Bookmarks

Favorites