malago

4 Recensionen

Badges

Blog link

Recensioner (4)

Över 2 år gamla recensioner
Dessa recensionen har ingen påverka till genomsnitt betyg
Restaurant: Angora (Capris)

Tulin sunnuntaina myöhään kello 23:n jälkeen pizzalle toistamiseen pitkän tauon jälkeen Caprikseen. Muistan aiemminkin, että palvelu ei ollut mitään kaikista ystävällisintä, mutta tämän kertainen ehdottomasti pohjanoteeraus.
Mietin syömään mennessäni, että mistäköhän mahtaa saada vielä ruokaa tähän aikaan näin sunnuntaina Kalliosta, joten menin Caprikseen. Välinpitämättömän oloinen myyjä otti tilaukseni ja sain pizzani n.10 minuutin päästä. Luin hesaria ja kun olin ehtinyt puolet syödä pizzastani tämä kyseinen välinpitämättömän oloinen myyjä tulee jotain huonolla suomenkielellä hoputtamaan, että he sulkevat kello 00:00. Miksi ravintola ylipäätään tarjoilee ruokaa pöytiin, mikäli on niin kiire päästä asiakkaista eroon. Pizza tuli slice-paloina, josta ajattelin ensin, että johan nyt on palvelua, mutta ilmeisesti koko pulju toimii "rahatpoisjaulos"-periaatteella. Hyvä, kun loppupizzan syötyäni ehdin vielä vesilasista huikan ottamaan ennen kuin heppu kiireesti korjasi lautaseni pöydästä. Totesin poistuessani kuuluvalla äänellä: "Epäkohteliasta sanon minä", johon tämä kyseinen juntti vielä möläytti jotain perään tyyliin: "Sanot sinä!" 100%:n varmasti en enää ikinä astu kyseiseen ravintolaan sisään. Ennen aikaan kortti "ei usein toiminut", jolloin jos pizzaa mielit saada, oli käytävä Otto-automaatin kautta. Surkeaa ja epäkohteliasta palvelua. En suosittele.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 16.02.2015
Betyg: 0

Restaurant: Pizzataxi Hakaniemi

Olisi ehdottomasti pitänyt lukea mitä täällä on kyseistä raflasta aiemmin kirjoitettu. Siis miten tällainen pulju voi ylipäätään olla olemassa koko kylässä??? Luulisi jo asiakkaiden ja muiden yrittäjien savustaneen tällaisen paskan myyjät ulos. Pizzat superpieniä. vähä täytteisiä ja helvetin kalliita. Pizzan toimittaja ei osaa sanoa päivää, kiitos, ole hyvä. Eli ei alkeellisimpiakaan asiakaspalvelijantaitoja. Muistan joskus vuosia sitten käyneeni täällä ja silloinkin jo palvelu oli samaa mitä tuntematon 26.1.14 kirjoittaa. Miten päässyt unohtumaan. ÄLKÄÄ TILATKO MISSÄÄN TAPAUKSESSA!!!

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 01.04.2014
Betyg: -3

Restaurant: Pasilan Kuningas

Kyllästynyt Vallilan huono -tai keskilaatuisiin pizzoihin ja ajattelin kokeilla täältä kun menu ja kotisivu vaikuttivat hyvältä.
Ensimmäisellä kerralla tilasin pizzan, jossa piti olla aurajuustoa sekä aurajuustolla rullakebabin. Kummassakaan ei maistunut eikä näkynyt aurajuustoa. Ajattelin, että täytyy vahinko. Viikko sen jälkeen tilasin uudelleen kaksi pizzaa ja sama juttu aurajuuston suhteen. En uskonut kuitenkaan vielä ja tilasin vielä kolmannen kerran viikkoa myöhemmin. Sama aurajuustoton pizza.
Onhan tuo varmaan kalleimmista täytteistä, mutta jo on kumma kun ei toimiteta sitä mitä tilaa. Ihmiset, jotka sen aurajuuston siihen pizzaansa haluavat, nimenomaan tilaavat sellaisen jossa sitä on!
Muuten hyvänmakuisia pizzoja. Rullakebabissa joku maku, joka ei muo miellyttänyt.
En tilaa enää.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 29.03.2014
Betyg: 0

Restaurant: King Kebab pizza/kebab

Olen käynyt kyseisessä paikassa sen avaamisesta lähtien. Menu on laajentunut ja samalla laatu kärsinyt. Sitä mukaa kun asiakkaita on tullut lisää, on myös henkilökunnasta tullut entistä tympeämpää ja erityisesti ylimielisempää.
Ruuan laatu oli ennen tasaisempi. Nykyään vaihtelee kuin yö ja päivä. Annokset ovat hyvän kokoisia hintaansa nähden. Salaattikastiketta ei voi suositella.
Lähes ainoa vaihtoehto Vallilan alueella viikonloppuöisin saada ruokaa. En ole tosikko/kännissä asioiva, mutta henkilökunnan käyttäytyminen, niin kuin jo aiemmin mainitsin, on niin käsittämättömän ylimielistä, että itse ainakin kannan tästä lähtien rahani viikonloppuöisin joko viereiselle snägärille, riistoyhtiö McDonaldsille Teollisuuskadulle tai kävelen Kurvin alepaan. Pitäkää laatu tasaisena ja jalat maassa! Yöllä pitäisi voida maksaa myös kortilla.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 23.02.2013
Betyg: 0


Bilder


Followers

Lists

Bookmarks


Favorites