Alla restauranger på en karta! Du ser direkt vilka restauranger har öppet. Zooma in på kartan och filtrera restauranger enligt kategori, pris och vitsord.
Jumbon Fonda on yksi vakiopaikoista.
Pepper steak talon salaatilla on aivan loistava, pippurikastike on pippurista ja salaatti on tuoretta ja monipuolista.
Ainoa moite on, että kaksi kertaa henkilökunta on unohtanut tilauksen ja odotuttanut toista tuntia, mutta hyvää kannattaa odottaa. Ja palvelu muuten aina ystävällistä.
Ruoka annokset isoja, hinta-laatu kohdallaan, tosin vasta kolmannella kerralla osui pihvin kypsyys kohdalleen. Eli jos et halua informoida henkilökuntaa niin varaudu. Henkilökunta mukavaa ja asiakkaat huomioon ottavia ! Myös palvelu englanniksi sujui hyvin !
Kummallista , että niin pienestä ja koneella niin litteäksi ajellusta sianpalasta saa niin sitkeän. Jos unohtaa, ettei lihaan pystynyt senkummemmin veitsi kuin hammaskaan homa oli ihan ok. Annosessa ei ollut mitään häiritsevää. Makukin oli onnistuttu poistamaan kokonaan, jopa valkosipuliperunoista.
Kiireinen sunnuntai päivä näkyi tarjoilijoiden kasvoilta, mutta meille osunut tarjoilija oli suorastaan töykeä ja ylimielinen. Varttia meitä myöhempää tulleet saivat burgerinsa ennen meitä, ja kun asiasta mainitsimme, mumisi tämä epäkohteliaasti että no joo, nyt on kiire päivä et ei voi mitään. Laskua tuodessaan (ja sitäkin sai odotella) töksäytti vaan 44 ja iski laskun pöytään. En enää koskaan astu jalallani tuohon paikkaan.Noin äänekästä huokailua ja silmien pyörittelyä en ennen ole ravintoloissa nähnyt.
Pihvit on ihan ok, ei mitään maata järisyttävää. Joskus pihvi on hieman palanut pinnasta ja maistuu tästä syystä kitkerältä. Grill steakin lisukkeena tulee haluamansa perunat, maustevoinappi, grillattu tomaatinpuolikas (jossa ei ole yhtään maustetta, paitsi palaneen grillirasvan maku) sekä porkkanoita ja lanttua uunissa (jotka alkavat pitemmän päälle tympimään, mielummin söisi vaikka tuoretta salaattia). On ostoskeskuksissa parempiakin pihviravintola kuin tämä, ne eivät vain valitettavasti sijaitse Jumbossa.
Pepper steak talon salaatilla on aivan loistava, pippurikastike on pippurista ja salaatti on tuoretta ja monipuolista.
Ainoa moite on, että kaksi kertaa henkilökunta on unohtanut tilauksen ja odotuttanut toista tuntia, mutta hyvää kannattaa odottaa. Ja palvelu muuten aina ystävällistä.