Find Finnish restaurants online! See what's open right now on our interactive map – zoom in on where you are, then filter what you see by category, price, and reviews.
Elämäni surkein pizza. Yhden slaissin pystyin syömään, mutta loput heitin roskiin. Mieluummin jäin nälkäiseksi. Eri ainesosia ei erottanut toisistaan vaan kaikki oli yhtä yli-suolattua mössöä yhdistettynä ylipaistettuun juustoon. 6 euroa syömäkelvottomasta ja yrjöttävästä pizzasta on ylihintaista.
Pitsaa maistelemassa. Edellisellä kerralla jäi pitsat syömättä joten piti poiketa toisenkin kerran. Kaksi pitsaslice palaa 4e ei paha hinta ollenkaan. Söin pepperoni pitsaa ja maku oli ihan kohdillaan. Juustoa erittäin reilusti. Voisi sanoa oikeastaan että pala oli pohjaa ja juustoa ja pepperronia vain hiukan mauksi. Mutta kaiken kaikkiaan ei ollenkaan paha tuohon hintaan. Mielummin täältä syön pitsaa kuin kebabbia.
6.8.2010
Syötiin täällä perus Pita kebab, ihan ok, ei hyvä mutta ei huonokaan. Annos ihan normaali kokoa. Palvelusta sen verran plussaa että paikan piti olla jo kiinni kun tulimme mutta silti meille ystävällisesti myytiin ja monelle muullekin meidän lisäksemme. Olimme ajatelleet syödä pitsaa mutta se oli jo loppunut kun olimme niin myöhään liikkeellä. Tulen siis maistamaan pitsaa myöhemmin.
Kebabin perusteella paikkaa voi suositella vain jos nälkä on kova eikä muuta ole tarjolla.
Tilasin tonnikalasalaatin, koska se oli ainut hieman terveellisempi vaihtoehto. Annos, joka koostui ainoastaan jäävuorisalaatista, tonnikalasta ja kastikkeesta tuli nopeasti. Kaikkia näitä kolmea raaka-ainetta oli kuitenkin riittävästi. Interiööri on suorastaan surullisen ankea. Tähän turvaudun jatkossakin vain hätätilanteessa.
Opiskelu aikana tuli käytyä useamman kerran täällä ihan vaan halvan pizza slicen takia, kun amican ruuat eivät maistuneet. Totuus on kuitenkin, että pizzapohjat usein raakoja eikä miljöö koulun ruokalaa parempi. Noh opiskelijalle maistui...