Spijral
4 Bewertungen
Abzeichen
Blog link
Bewertungen (4)
Diese Bewertungen haben keinen Einfluss auf den Durchschnitt
Kauniina kesäpäivänä täydellinen hengähdyspaikka. Lounaslista oli lyhyt, mikä meille viestittää sitä, että raaka-aineet ovat tuoreita. Meihin ns. cuisine de maché-ajatus puree hyvin. Ruoka oli erittäin hyvin valmistettua ja annokset sopivia, ilman turhia kikkailuja. Hinta-laatusuhde oli erittäin kohdallaan. Suosittelemme!
Ruoka positiivisessa mielessä kotikutoista ja maukasta.
Mausteet ja raaka-aineiden laatu sekä annoskoko hyvin kohdallaan.
Arki-iltana ravintola oli aivan täynnä, osa takeout-asiakkaista hermostui odottamiseen ja lähti kävelemään. Kesätarjoilijat(?) aivan pihalla ja alkuruokia ei kuulemma saa enää klo 19.00 jälkeen. Joten ruoka hyvää, kokemus keskiverto. Samaa hintaa ja laatua saa muualtakin.
Positiivisessa mielessä kotitekoisen ja aidon makuista ruokaa. Hinta-laatusuhde erinomainen. Erityisesti jäi mieleen alkuruoaksi syöty Tom Kha Kai, joka oli täydlellistä. Raaka-aineet maistuivat raikkailta ja tuoreilta.
Ravintolassa on kahden vuoden aikana tapahtunut selkeää downgreidausta sekä viineissä, ruoissa että palvelussa.
Tarjoilijoita oli liian vähän täyttä ravintolaa varten (2 kpl). Osa ruoille valituista viineistä oli hyvin valittuja, osa hyvin tavanomaisia. Esimerkiksi vuosikerran 2007 Bourgogne oli selkeästi vielä liian nuorta. Samoin Uusi-Seelantilainen Sauvignon Blanc siian seuraksi tuntui todella omaperäiseltä ratkaisulta. Ruoka-annosten yksittäiset komponentit olivat pääosin taidokkaasti valmistettuja, mutta jokaisessa annoksessa yksittäisiä ainesosia oli yksinkertaisesti aivan liikaa. Maut tukivat toisiaan vaihtelevasti, ja annosten varmastikin laadukkaat pääraaka-aineet (mustajuuri, siika, vasikka, kyyhkynrinta, suklaa) jäivät suuresti kaiken kikkailun peittoon.
Todellinen pettymys oli kuitenkin juustolautanen. Jännittävä ranskalaisten juustojen valikoima oli latistunut kahdeksi mauttomaksi kökkäreeksi ja kahdeksi ranskalaiseksi juustoksi. Ainoastaan annoksen maalais-Brie teki vaikutuksen. Upea Bleu D'Auvergne tarjoiltiin pannukakun mausteena ja Gruyere juustohampurilaisen sisällä. Juustojen tuunaaminen sinänsä on hauska idea, mutta lopputulos oli samanmukaisesti pannukakku. Upea Bleu D'Auvergne oli täysin kadottanut makunsa prosessin aikana.
Verrattuna kahden vuoden takaiseen kokemukseen käynti Hellassa ja Huoneessa jätti sekä annosten että hinnan puolesta karvaan jälkimaun. Suosittelisimme keittiömestarille paluuta ranskalaisen keittiön perusteisiin: Vaikka ruokalajien valmistukseen käytetään paljon aikaa ja moninaisia raaka-aineita, ei tätä ole tarpeen alleviivata lautasella.