kheldysh

Olimme varanneet pöydän kolmelle myöhään lauantai-iltapäivälle. Saapuessamme ravintolassa ei ollut kuin kaksi muuta pöytäseuruetta, mutta paikka täyttyi kummasti ajan edetessä. Henkilökunta oli erittäin ystävällistä ja jakoi huomiotaan hyvään tahtiin pitkin aterian.

Valitsimme keittiömestarin menun juomasuosituksineen sekä alkujuomaksi kuohuviinit. Ruokavaliota kysyttiin alussa ja kaikki ruokalajit saatiinkin laktoosittomina sangen pienin muutoksin.

Lohipastrami oli mainiota, joskaan ei niin hyvää kuin Aidon vastaava Taste of Helsinki 2012:ssa. Sienikeitto nokkos-ruistankoineen oli loistavaa, mutta paritus kuivaan sherryyn oli ehkä illan suurin huti - makean rieslingin jälkeen kuiva sherry pamahti niin kirkkaasti makukenttään, että siihen alkoi tottua vasta keiton ja lasillisen loppumetreillä. Välissä "maun kirkastamiseksi" tarjottu sitruunasorbetti oli kyllä liki taivaallista.

Ensimmäisenä pääruokana tarjoiltu paistettu ahven "kauden kasviksilla" sopi kyllä viiniinsä, mutta oli noin muuten sangen vaisu ilmestys. Maku oli jätetty liikaa ahvenen itsensä hartioille, eivätkä kasvikset tai pinaatti tukeneet riittämiin. Lautaselta ei varsinaisesti löytynyt suurempia makuja tomaatti-sipulidipin ja fenkolin lisäksi. Lisäksi parsan tai sokeriherneen kutsuminen kauden kasviksiksi on jo melkoinen venytys.

Toisena pääruokana oli juuri parahultaisesti paistettua maksaa, jonka suutuntuma oli kenties paras, minkä maksalle voi saada. Kastike pelasi hyvin yhteen marjaisan ja hilloisen viinin kera, vaikka viini olisikin saanut olla hieman pehmeämpää.

Jälkiruoaksi tarjoiltiin - hieman yllätyksettömästi - omenaa, tosin kolmessa eri muodossa ja kanelijäätelön kanssa. Rusinaisella jälkiruokaviinillä ei ollut mitään ongelmia omenan kanssa ja kanelijäätelö oli erinomaista. Lopuksi tarjoillut tummapaahtoiset suodatinkahvit olivat tosin näin aloittelevan kahviharrastajan suuhun hieman tolaltaan, keskipaahtoinen olisi varmaan osunut paremmin. Toisaalta suodatinkahvia kutsuttiinkin "tavalliseksi kahviksi", joten sen päärooli lienee ravintolan linjassa lähinnä konjakin tai muun loppujuoman seuralaisena. Jokin espressopohjainen olisi varmaan saanut enemmän sydäntä osakseen.

Voi olla, että Taste of Helsinki -kokemukset sekä aikaisemmat arvostelut olivat nostaneet odotukset suhteettoman korkealle, mutta ihan pieni pettymyksen maku jäi suuhun hit 'n' miss -viiniparitusten ja kalaruoan myötä. Oli hyvää, muttei loistavaa. Keittiömestarin tervehdyksiäkään ei juuri alun ja sorbetin jälkeen kuulunut.

Eipä sillä, voisin hyvinkin antaa Aidolle vielä uuden tilaisuuden, vaikkapa menun hieman muututtua. Josko sillä kerralla osaisi ja ymmärtäisi antaa negatiivisenkin palautteen heti tilanteessa.

Ainakin iltakattauksessa sushivalikoimaa löytyy reilussa määrin ja tarjontaa täydennetään jatkuvaan tahtiin. "Puhdasta" sushikokemusta halajavat joutuvat kuitenkin pettymään, sillä perusasiat ovat vähän sinne päin - riisi oli kovin tiukkaa ja miten kuten maustettu, ja kalojenkin leikkaamisessa olisi petraamista. Lämpimät ruoat olivat aika lailla perushyvää aasialaista: satay-kanaa, paistettua nuudelia ja sen sellaista. Olivat kuitenkin selkeässä sivuroolissa sushiin nähden. Jälkiruokapöydästä löytyi puolestaan sinänsä hyvän näköisiä tuorehedelmäpaloja sekä ankeahkoja kaupan valmispakastemallisia tuulihattuja ja mud cakea.

Ravintolan suurin anti onkin näyttävät fuusiotyyliset rullat, joiden sisältä ja päältä saattaa löytää itselleen uusia makuyhdistelmiä. Näissäkin on kuitenkin - buffetissa kun ollaan - sangen runsaasti riisiä, joten itsensä syö täyteen melko helposti. Suosittelisinkin paikkaa ilta-aikaan lähinnä kokeiluluontoiseksi kertakäynniksi, vakkariksi siitä ei tuolla hinnalla ole.

Teki mieli jotakin tomaattista, joten poimin lounaslistalta tomaatti-chili-katkarapukeiton. Alkusalaatti, leipä, kahvi ja jälkiruoka sisältyivät myös hintaan. Istua sai mihin tahansa, jahka oli tiskillä käynyt tilauksensa tekemässä. Alkusalaattipöytä oli samaa tasoa kuin lähipitseriassani: kaalia, porkkana-ananasta, jäävuorisalaattia, jonkin sortin papusekoitusta, kastikkeina tutut sinappikastike ja oliiviöljy.

Keitto tuli pöytään miltei heti, kun olin istunut salaattilautaseni kanssa alas. Maussa vaikuttivat lähinnä tomaatti ja pilkottu tuore chili. Keiton päälle oli silputtu tuoretta basilikaa, joka kylläkin jäi pahasti chilin peittoon. Soppa meni ihan kelvollisesti alas salaattipöydästä noudettujen hivenen kuivahtaneiden patonkisiivujen kanssa, mutta maulta olisin kyllä odottanut enemmänkin kuin tomaattimurskaa chilillä. Jälkiruoaksi oli kahdenlaista siivuiksi leikattua markettikääretorttua. Päätin jättää ne omaan arvoonsa.

Ravintola oli siisti ja palvelu oikein asiallista ja ystävällistä, niistä pisteet. Muu lounaslista vaikutti kyllä lupaavalta, ehkäpä keitot kannattaa jättää täällä sikseen.

Had a large lunch set for a few times. Not the best sushi in town but definitely a solid performance. Rice tastes good and keeps well together, fish is well cut and nori is not stale. No surprises so far - the sets have been pretty same every time, but good enough to make me return.

The service has been nice, and I've always managed to find a place despite there being so few seats. The surrounding clothes outlet store isn't that athmospheric, but the restaurant manages to create a small oasis of sushi and electronic music in between sportswear and skater apparel.

By far my best lunch experience in Valimo, if a little steep on the wallet.

Lounasbuffet on suorastaan liiankin monipuolinen. Löytyy sushia, kiinalaisia annoksia, thai-curryä, porsaanleikettä ja lihapulliakin.

Lohisushien lohi oli hyvin leikattua ja maistuvaa, riisi ei herättänyt tuntemuksia. Kikkoman-pulloissa ollut soija ei vain todellakaan ollut Kikkomania, vaan voimakkaampaa kiinalaista soijaa, joka ei todellakaan käynyt yksiin sushin kanssa.

Kiinalaisten annoksien maut olivat todella pelkistettyjä, tuliset annokset maistuivat tulisilta eivätkä miltään muulta. Porsas thaicurryssä maistui hieman oudolta. Hapanimeläkastike oli häiritsevän kirkkaanpunaista, mutta sentään hyvää.

Ravintolan ulkoiset puitteet ovat hyvät, mutta ruokapuoli saisi olla vähemmän jakomielitautinen ja keskittyä enemmän muutaman ruokalajin hyvään toteutukseen. Nykyinen taso ei houkuttele kävelemään lounaalle vajaata kilometriä toistamiseen.

Kävimme kahdeksan hengen voimin maistelemassa chiliruokia. Palvelu oli leppoisan asiallista, mutta sutjakkaa. Alkupaloina syötiin cheddar-jalapenoja, mozzarellatikkuja, ja sen sellaista tavanomaista texmex-valmiskamaa, jotka eivät mitenkään yllättäneet, mutteivät pettäneetkään. Pääruoan tuloa saatiin odottaa jokunen hetki (kelloa ei katsottu, mutta vähintäänkin reilu puolituntinen taisi vierähtää), mutta sen saattaa laittaa myös seurueen koon piikkiin. Asiakkaita vaikutti olevan noin kolmanneksessa pöydistä.

Pääruokina maisteltiin etupäässä chililistan miedompia annoksia. Allekirjoittaneen Quesadilla Picante oli sopivan tulista - pää kyllä hikosi, mutta muutkin maut pääsivät silti hyvin esiin. Limettimehu seassa oli toimivaa, joskin sitä oli pirskoteltu melko avokätisesti myös salaatille. Vierustoverien burritot olivat kuulemma myös hyviä, joskaan eivät kuulemma aivan yhtä tulisia. Pykälää kovempi Parilla de Chorizo Picante oli kuitenkin seurueen kokeneimmalle chilinsyöjälle jo kohtalainen haaste. Pikkuvikoina parissa ateriassa kylkiäisenä ollut pekoni oli kyllä menty korventamaan rappiotilaan asti, ja quesadilla-annosten melonisiivut olivat eksyneet burritolautasille.

Jälkiruoaksi tilattiin chilisuklaapirtelöt, joista vielä erikseen käytiin tiedustelemassa toivetta tulisuusasteesta. Tarjoilija valotti samalla valmistusprosessia ynnä raaka-aineita (käyttävät kuulemma kokonaisia chilejä, jotta maku tulisi paremmin esiin, vaikka jauheella saisi tasaisemman).

Kokonaisuutena olimme sangen tyytyväisiä: ateriat eivät olleet varsinaisia mestariteoksia, mutta maut olivat silti onnistuneita ja pääsivät tulisuudeltakin esiin. Odottaa sai, mutta siihen oli aiempien arvostelujen myötä jo ehtinyt asennoitua. Palvelu oli hyvää ja kaikki muistettiin kuten pitikin.