ummon
6 reviews
Badges
Blog link
Reviews (6)
These reviews don't affect the average
Uskomattoman maukas kasvispizza tuli haettua täältä. Annoksen koko oli ihan normaali pizzaboxiin mahtuva. Teki mieli hakea toinen, joten usein kohdattu rasvaällötys jäi uupumaan aterioinnin jälkeen. Plussaa siitäkin!
Kallis on silkkari, mutta edelleenkin yksi parhaista vegepaikoista keskutan tuntumassa. Välillä menu kärsii hieman yksitotisesta makutarjonnasta.
Sympaattinen henkilökunta kutsuu mainion kiinalaisen pariin yhä uudestaan. Ravintola Pekingin ohella keskustan luotettavimpia kiinalaisia . Kung-Po tofulla on sama kuin kymmenen vuotta sitten.
Chapatat ovat täällä herkkua! Yllättäen ne saapuvat myös nopeasti pöytään tai mukaan. Kahville kannattaa myös pistäytyä. Menun kontekstiin istuva Interiööri on ilo silmälle.
Erinomainen Kipsari! Kannattaa tulla myös iltapalalle, sillä paikka on auki klo 19. Maukkaampaa (mausteisempaa) kuin Silvopleessa.
Annokset ovat hintaansa nähden nyt liian pieniä. Myös laatu heittelehtii siihen malliin ettei ns. raivonälän vallitessa uskalla ottaa riskiä. palatkaa vanhaan!