MJVJ

1 review

Badges

Blog link

Reviews (1)

Reviews older than 2 years
These reviews don't affect the average
Restaurant: Bistro Kynsilaukka european

Palvelu oli hieman hitaan puoleista, mutta tarjoilija ystävällinen ja asiallinen. Ruokailutila oli pienehkö, mutta viihtyisä. Myös hieno terassi olisi kesäisemmällä säällä tarjolla.

Alkupalaksi otettu tapaslautanen oli laatuunsa nähden ylihinnoiteltu. Kaikki ainekset eivät olleet kovin tuoreen oloisia, salaatinlehdissä oli rusehtavia reunoja ja ravunpyrstöt olivat kivikovia. Muuten lautasella oli tuttuja perusmakuja, juusto ja lihat olivat kohtuullisen hyviä.

Pääruokana ollut annos paistetuista ahvenista ei ollut myöskään hintansa arvoinen. Ahvenet olivat todella kuiviksi paistettuja sekä mauttomia, ja perunapyree oli liisterimäistä. Kasvikset ja sitruunakastike olivat ok, mutta kokonaisuus jäi heikoksi. Puolisoni annos (pariloitua härkää) oli pääraaka-aineen suhteen paremmin onnistunut. Liha oli paistettu pyydetyn mukaisesti mediumiksi, ja oli maukasta. Uuniperuna oli tosin kuivaa, ja täytettä oli niukasti. Jälkiruokaa emme näiden kokemusten ja hintojen jälkeen ottaneet.

Paikka oli viihtyisä, ja ympäristö hieno. Lista oli paremman kuuloinen, kuin mitä toteutus lopulta lautaselle tuotti. Paljon potentiaalia, mutta hinta-laatusuhde ei ollut ainakaan tällä kertaa kohdallaan.

     
     
     
Experience: À la carte Price: 23€ Added: 27.10.2013
Rating: 0


Images


Followers

Lists

Bookmarks


Favorites