foodlover2
2 arvostelua
Ansiomitalit
Blogi
Arvostelut (2)
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin
Tilasimme kolmen hengen aterian syntymäpäivän kunniaksi.
Siihen kuului alkupaloina kevätkääryleet, pääruokina kana gong bao, naudanliha sipulilla, uppopaistettu porsas hapanimelällä kastikkeella, paistettu riisi ja lisäksi jälkiruoka.
Olen syönyt useissa kymmenissä kiinalaisissa ravintoloissa Kiinassa ja melko monessa myös muualla maailmassa. Tämä kokemus oli ylivoimaisesti huonoin. Kaikki ateriat oli tehty halvoista raaka-aineista ja todella huonosti. Mausteita ei ollut juuri nimeksikään, ei edes suomalaiseen versioon kiinalaisesta reseptistä. Kiinalainen vaimonikaan ei pystynyt syömään juuri mitään, ja jätimmekin 90-95 % jokaisesta ateriasta.
En suosittele paikkaa kenellekään. Itse menetin ruokahalun täysin ateriat läpi maisteltuani.
Ruuat, erityisesti listan ulkopuolelta joskus todella hyviä ja jopa kaupungin parasta, mutta useimmiten ainakin yksi ruokalaji on suolaisuutensa takia syömäkelvoton.
Ravintola ottaa silti täyden hinnan myös syömättömistä ja epäonnistuneista aterioista. En suosittele, ja ensi kerralla jätän väliin myös itse.