Ei tietoa

Turun Upseerikerho

Arvosana 3.9 / 5

Arvostelut (6)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin

Kohtuullinen hintataso suhteellisen monipuolisella listalla houkutteli lauantaibrunssin kimppuun. Tankkaus onnistui mutta saattoi jäädä viimeiseksi kerraksi.

Mielestäni ravintolassa saa paikan päällä tehtyä ruokaa ja nyt niin ei käynyt: tarjolla oli eineksiä ja säilykkeitä. Kaikkia annoksia en maistanut, joten en sano koko show'n olleen tehdastekoinen mutta on ikävää saada purkkihedelmäsalaattia, pakastepiirakoita jne. Niitä saa halutessaan kotonakin.

Ruoat olivat tuoreita, eikä mauissa ollut mitään ihmeellistä. Mikään makumatka brunssi ei tietenkään ollut, mutten odottanutkaan. Pari mokaa oli kyllä käynyt: vihreä salaatti oli hukutettu järkyttävään majoneesiin ja munavoi ei ollut voita nähnytkään. Majoneesi erilliseen astiaan salaatin viereen ja munavoi pitää ehdottomasti tehdä voista eikä amorfisesta muovista.

Ruokasalissa on klinkkerilattia ja todella kova, kaikuva akustiikka. Puutuolien vetäminen lattiaa pitkin nostaa melun kuulosuojaintasolle, puhumattakaan huutavista lapsista. Suosittelen korvatulppia jos kuulon kanssa on ongelmia.

Kokonaisuutena sanoisin että brunssi on ok mahan täyttämiseen, yhdentoista euron hinnalla saa monipuolisen lounaan mikäli sodexoamica on kulinaarinen linjasi.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 11€ Lisätty: 05.12.2016
Arvosana: 0

Erinomainen vappulounas. Erittäin hyvät salaatit ja kalat. Lämminruoka hyvää, jälkiruuan munkit erittäin hyviä. Tarjoilu ammattitaitoista, nopeaa ja ystävällistä. Ravintola oli puolillaan, asiakkaat hyvin käyttäytyviä ja melua ei ollut.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 28€ Lisätty: 04.05.2016
Arvosana: 0

Tulimme tänne erittäin edullisen lauantaibrunssin perässä. Opiskelijakortilla koko hoito ruokineen, jälkkäreineen ja kahveineen maksoi vain 8,50! Valinnanvaraa oli runsaasti, ja kaikki maistui ihan hyvältä, vaikkei mikään syötävä jäänyt sen erityisemmin mieleen. Paitsi ehkä pannari, joka maistui jostain syystä erityisen hyvälle. Paikka on vähän kolkko ja koruton kellaritila, mutta siitäkin huolimatta viihdyimme oikein hyvin.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 9€ Lisätty: 07.11.2013
Arvosana: 0

Käyn täällä käytännössä jokaisena työpäivänä. Salaateissa saisi olla hieman enemmän vaihtelua, mutta ruoan laatu on pysynyt koko ajan korkeana. Tarjolla on aina sopivasti kevyempää ja hieman raskaampaa syötävää. Mukava tunnelma. Voi suositella.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 6€ Lisätty: 30.12.2012
Arvosana: 0

Hinta-laatusuhteeltaan ehdottomasti yksi parhaista lounaspaikoista. Erityisesti monipuolinen salaattipöytä ansaitsee kiitokset.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 6€ Lisätty: 07.02.2011
Arvosana: 1

Kelpo lounaspaikka.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 6€ Lisätty: 07.02.2011
Arvosana: 0

Yhteisö

Fanit (0)

Nämä käyttäjät ovat merkinneet ravintolan suosikikseen.

Kiinnostuneet (1)


Sijainti

Kaivokatu 12, 20520 Turku - Reitti