Antti_Martti

4 arvostelua

Ansiomitalit

Blogi

Arvostelut (4)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin
Ravintola: Ristorante Como italialaista

Ravintola on tilana hieno ja sillä olisi kaikki edellytykset nousta hyväksi paikaksi hintaluokassa, mutta omalla käynnilläni moni pikkuasia oli pahasti rempallaan. Pienten seikkojen kasautumisen tuloksena en ihan äkkiä ole menossa paikkaan takaisin.

Päällysvaatteet piti tunkea täyteen ahdettuihin kaappeihin. Ravintola oli lauantai-iltana täynnä ja varattu tila ei riittänyt vaatteiden säilytykselle. Selkä oli jo hiessä ennenkuin olin päässyt pöytään asti.

Palvelu paikassa oli perustasoa. Ei erityisen hyvää, mutta toisaalta kritiikkiä on hankala kojdentaa mihinkään tiettyyn seikkaan. Palvelu oli tosin paikoin todella hidasta. Alkuruokien saamiseen meni "ikuisuus", mutta pääruoka ja jälkiruoka tulivat taasen varsin sukkelasti.

Ruoka oli laadultaan pienoinen pettymys hintaansa nähden. Alkuruoaksi tilaamani antipasto-lautanen oli ylihintainen. Se ei sisältänyt kaikkia listan mainitsemia osia ja antipastojen laatu vaihteli. Munakoisot olivat hyviä, mutta muut olivat kovin vaisuja. Seuralaiseni tomaattikeitto oli perustasoinen.

Pääruoaksi otin saltimboccan, joka oli hyvä. Seuralaisen maissikana oli hyvin luinen/rustoinen, mutta muutoin ok. Pääruokien yhteydessä käytettävät veitset tekivät kuitenkin syömisestä turhan työlään, sillä niiden tylsyydestä johtuen lihan leikkaaminen kävi kevyestä salitreenistä. Jälkiruokana seuralaiseni otti panna cottan, joka oli hyvää perustasoa. Oma uunihedelmä / jäätelöannos oli kanssa laadultaan ok. Espresso oli sitä samaa, mitä kaikkialla muuallakin.

Comossa annosten koko on kauttaaltaan pieni ja kun laatu ei ollut erityisen ihmeellinen, oli kokemus vaisu. Ruokalista näyttää uusiutuneen sitten käyntimme, eikä tilaamista ruoistamme(2xalkuruoka, 2xpääruoka ja 2xjälkiruoka) ole tarjolla kuin saltimbocca.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 40€ Lisätty: 29.03.2010
Arvosana: 3

Ravintola: Ravintola Frankly eurooppalaista

Testasimme paikan avopuolisoni kanssa muutama viikko sitten perjantaina. Olimme tehneet pöytävarauksen, mikä oli fiksu ratkaisu, sillä ravintola tuli illan mittaan lähes täyteen. Tunnelmallinen ravintotila ja ystävällinen palvelu olivat onnistuneen ravintolaillan takeina.

Alkuruoaksi otin kanterellikeiton, mikä oli loistava. Todella täyteläinen ja maukas keitto oli nautinto. Pääruoaksi ottamani kuha ei yltänyt aivan samaan, vaikka sekin oli onnistunut. Hyvin laitettua kalaa on aina nautinto syödä. Pieni miinus tulee liiasta suolan käytöstä. Puolisoni otti alkuruoaksi vihersalaatin. Salaatti oli onnistunut ja etenkin yrttinen öljykastike sai kehuja. Pääruoaksi hän otti karitsaa. Miinusta annos saa haaleudesta. Annos oli kooltaan sen verran suuri, että osa karitsasta ehti kylmetä pahasti. Karitsan kanssa tarjoiltu mustajuurimuhennos sai puolisoltani kehut. Lisukkeeksi valitsemamme vuohenjuustoperunat olivat ehkä virhevalinta, sillä ne olivat todella raskaat ja alkuruokien jälkeen niitä ei meinannut jaksaa syödä kokonaan.

Hinta kahdelle alkuruoalla ja pääruoalla oli yhteensä tasan 50€, kun ruokajuomana oli vesi.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 26€ Lisätty: 25.10.2009
Arvosana: 3

Ravintola: Ravintola Chen 陈家饭店 kiinalaista

Lounasaikaan ravintolassa oli melkoinen tungos, mikä on aina hyvä merkki. Buffetin sijaan valitsin lounaslistalta Kung Po kanaa. Annos oli maistuva keskimääräistä parempi lounasannos. Palvelu oli ystävällistä tässä perheravintolalta vaikuttaneessa kiinalaisessa. Lounaan hintaan kuului myös salaatti (kurkkua, tomaattia ja kaalia) sekä kahvi tai tee. Etenkin hinta/laatu-suhde oli kohdallaan.

     
     
     
Kokemus: Lounas Hinta: 7€ Lisätty: 25.10.2009
Arvosana: 1

Ravintola: Ravintola Katmandu Satakunnankatu nepalilainen

Kävimme sateisena sunnuntaina testaamassa tämän kehuja saaneen uuden nepalilaisen ravintolan. Ravintola oli yleisilmeeltään siisti etenkin verrattuna moniin muihin etnisiin ravintoloihin. Etenkin vessojen siisteys oli hyvä juttu. Palvelu oli ystävällistä ja nopeaa. Suomi tai edes englanti ei kenties luonnistunut kaikilta salihenkilökunnan jäseniltä parhaalla mahdollisella tavalla, mutta ystävällisyys ja kohteliaisuus kompensoivat tätä. Ovi kävi tiuhaan, joten sana on kiirinyt. Otimme listalta tandoorikanaa ja -lammasta sekä currykanaa. Ruoka oli mausteista, mutta ei liian hyökkäävää. Raaka-aineiden maut erottuivat hyvin mausteiden takaa. Hintaan sisältyi papadumit ja iso annos naanleipää, jota oli mukava dipata aterioihin kuuluneisiin maustekastikkeisiin. Palaamme paikkaan toiste, jolloin ajattelimme kokeilla myös alkuruokia. Odotuksemme ylittyivät.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 15€ Lisätty: 25.10.2009
Arvosana: 2


Kuvat


Seuraajat

Listat

Kirjanmerkit


Suosikit