sutaafurou

1 arvostelu

Ansiomitalit

Blogi

Arvostelut (1)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin
Ravintola: Tsingdao kiinalaista

Erinomaisen kiinalaista ruokaa sympaattisessa paikassa.

Tähän mennessä paras lähikiinalainen, johon olen eksynyt, ja kärkijoukossa verrattaessa maineikkaampiinkin kiinalaisrafloihin. Etsiydyimme varta vasten hieman syrjäiseen paikkaan kuultuamme kehuja, ja kyllä kannatti.

Ruoka oli todella hyvää. Tilasimme 5 hengen porukalla muutamaa eri kasvisruokaa, joista kaikki maistuivat suussasulavilta ja jopa kaksi munakoisoruokaa täysin keskenään erilaisilta. Tuliseksi mainittu tofu oli iloksemme suorastaan polttavaa, eikä makua ollut suomalaistettu lainkaan. Annokset olivat myös kookkaita. Kiinankielisellä listalla on jaettavaksi tarkoitettuja, hieman isompia annoksia ainakin osittain samoista ruuista. Paikalla oli myös isohko kiinalainen seurue, mikä on yleensä erittäin hyvä merkki.

Henkilökunta oli valtavan ystävällistä ja meitä palveltiin kärsivällisesti ja iloisesti, vaikka saavuimme paikalle melko myöhään. Tosin kielimuuri olisi saattanut hieman haitata, ellei mukanamme olisi sattunut olemaan kiinaa osaavaa henkilöä. Itse ravintola oli miellyttävä eikä liian överisti sisustettu. Ainakin ilta-aikaan kiinalaisille ravintoloille tyypillinen musiikinlurituskin loisti poissaolollaan.

Hinta on suunnilleen samaa tasoa kuin muissakin kiinalaisissa paikoissa (lukuun ottamatta tietysti niitä kaikkein halvimpia, joissa kasviksilla tarkoitetaan hemapa-pakastepussia). Hinta-laatusuhde oli siis mielestämme enemmän kuin kohdallaan.

Toivottavasti sana näin ilahduttavan laadukkaasta paikasta leviää ja rafla pysyy pystyssä. Itse ainakin aion mennä mahdollisimman pian uudestaan ja testata vaihteeksi jotain liha-annosta.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 10€ Lisätty: 15.11.2013
Arvosana: -3


Kuvat


Seuraajat

Listat

Kirjanmerkit


Suosikit