hikipossu

1 Recension

Badges

Blog link

Recensioner (1)

Över 2 år gamla recensioner
Dessa recensionen har ingen påverka till genomsnitt betyg
Restaurant: Ravintola Zetor finsk hemkost

Kävimme syömässä Zetorissa lauantaina 3. 12. illalla.

Alkupalablinit ehkä huonoin suoritus koskaan. Täysin kuivia ja mauttomia. Eikä niitä ainakaan kunnollisesta blinitaikinasta oltu tehty. Paistettu todennäköisesti edellisenä päivänä, tai tod. näk. jopa aikaisemmin. Eikä yhdestäkään jäänyt edes rasvajälkeä lautaseen. Lämmitetty mikrossa? Mukana olleista kolmesta täytteestä ainoastaan savuporo maistui jollekin. Mätismetana ja sienisalaatti täysin mauttomia.

Traktorimiehen pihvi itsessään oli hyvin paistettu ja kypsyys oli kohdallaan. Vain suola oli unohtunut, mutta sitä oli onneksi pöydässä.
Annoksen perunoista puuttui myös suola, mutta sitähän siis sai lisää. Kasvislisäkkeenä toimineet juurekuutiot näyttivät pakasteesta kaivetuilta ja myös maistuivat siltä. Ei oikein säväyttänyt.

Jälkiruokana ollut valkosuklaakakku sen sijaan maistui. Ei tosin sille mille sen olisi ehkä pitänyt, vaan jääkaapille. Jäi syömättä.

Ruoan laatu nousi siis vain hyvin paistetun pihvin ansiosta syömäkelvottomasta Ok:ksi.

Tarjoilukin oli koko illan jostain surkean ja umpisurkean välimaastosta.

Alkuruoat tuotiin pöytään ilman että kukaan olisi kysellyt seurueeltamme juomia, ja ilmeisesti hyvin heikosti suomea ymmärtänyt (virolainen?) tarjoilijatar sai ne lopulta tuotua pöytään n. 10 minuuttia sen jälkeen kun kaikki olivat jo alkuruokansa syöneet. Juomien saaminen pöytään tuntui muutenkin koko illan olevan hirvittävän hankalaa.

Pärjään toki hyvin vaikkapa englannilla, mutta jotenkin hassulta tuntuisi joutua puhumaan tarjoilijalle englantia ravintolassa joka brändää itsensä "äärisuomalaiseksi".

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 50€ Tillagt: 04.12.2011
Betyg: 1


Bilder


Followers

Lists

Bookmarks


Favorites