jkosonen2
3 Recensionen
Badges
Blog link
Recensioner (2)
Dessa recensionen har ingen påverka till genomsnitt betyg
Söin ravintolassa pitsan, jonka hinta-laatu suhteeseen olin erittäin pettynyt!
Olisin maksanut ko. pitsasta max 8 euroa. Pitsassa oli palanut pohja, sekä se maistui liian suolaiselta, jonka takia puolet jäi syömättä. Myöskin seuralaiseni samanhintainen pitsa oli pettymys - tällä kertaa se olisi kaivannut lisää suolaa (ja myös muitakin makuja). Palvelu oli ihan hyvää, tosin tarjoilija, joka vastaanotti aulassa ihmisiä, oli hieman tympeä.
Ravintola muistutti hieman S-ryhmän ravintoloita, eikä ollut tunnelmaltaan saatika sisustukseltaan mitenkään persoonallinen. En suosittele ravintolaa ainakaan pitsojen osalta. Lounasraflana lienee ihan ok.
Autenttista thai-ruokaa keskellä Helsinkiä! Lukuisia kertoja ko. ravintolassa syöneenä sekä Thaimaassa itse asuneena voin todeta, että ruoka maistuu lähes samalta kuin Thaimaassa. Hinta-laatu suhde yksi parhaista sekä palvelu hyvää. Lisäksi paikalla on aina monia thailaisia asiakkaita, mikä kertoo enemmän kuin tarpeeksi. Suosittelen lämpimästi!