Find Finnish restaurants online! See what's open right now on our interactive map – zoom in on where you are, then filter what you see by category, price, and reviews.
Helsingin kuumin paikka. Aivan loistava! En voi kun suositella kaikille lämpimästi mikäli jaksaa odottaa pöytävarausta kuukauden. On se tosin joka euron ja odotetun päivän arvoista.
Ihanaa salaattia! Käydään viikottain lounastamassa ja odotellaan jo milloin päästään taas salaatille.. Aina monipuolinen ja tuore sekä toiveet huomioonottava!
Kesäpäivänä lounastamassa Kolossa, tällä kertaa savulohta ja uusia perunoita herneminttumurskan ja sitruunaöljyn ryydittämänä.
Ensimmäisellä visiitilläni kesällä 2011 syömäni salaatti Nicoisén itsesavustettu lohi oli jätetty sopivan raa´aksi ja suolauskin oli kohdallaan. Lisäksi olimme ravintolan ainoat asiakkaat. Tällä kertaa täytimme ravintolan viimeisen pöydän ja lohesta puuttui suola. Ymmärsin annoksen idean ja se oli hyvä, mutta toteutus oli tällä kertaa ponneton. Herneminttumurskassa oli sattumia täynnä, siitäkin puuttui suola ja maku ei ollut niin makea ja freesi kuin tuoreherneistä toivoisi. Uudet perunat oli keitetty ja paistettu. Olisin toivonut pehmeän savustetun lohen seuraksi jotain rapeaa, esimerkiksi rapeaksi paistettua perunaa. Paistopinta oli vain hieman ruskettunut ja tekstuuri pehmeä. Kokonaisuudessaan annos oli perin mauton ja suolaton. Skarpimpi toteutus olisi tehnyt annoksesta hyvän.
Alkukeitto oli tälläkin kertaa onnistunut ja maukas, mutta pääruoka jätti paljon parantamisen varaa. Lisäksi henkilökunta oli niin kiireinen, ettei meille tarjoiltu lainkaan leipää lounaan aikana. Kokonaisuutena lounas oli tällä kertaa pettymys, enkä saanut rahoilleni vastinetta.
Puolenpäivän jälkeen ravintola oli jo täynnä, mutta tilaa löytyi kuin löytyikin. Lohi oli vastoin odotuksia valmistettu suussa sulavan herkulliseksi ja hernepyree oli maukasta. Ruokaa oli sopivasti ja mukavasti hinnoiteltu lounasviini piristi loppupäivää!
Ruokailun päätteeksi nautitut kahvit näyttivät taivaan merkit työpaikan sumpeille; Kyllä työt maistuivat tämän lounaan jälkeen!
Ei papukaijamerkkiä. Lohi oli pettymys, pinnalta kuivaa ja omaan makuuni jätetty sisältä turhan raa'aksi. "Uudet perunat" olikin vain 1,5 paistettua perunaa - annos oli kokonaisuutena turhan pieni, eikä uuden perunan mausta ollut tietoakaan. Seuralaiseni sai aluksi väärän aterian, eikä aikupalasta kerrottu mitä se oli (parsakeittoa, joka oli hyvää).
Emme saaneet myöskään ruokailuvälineitä vasta kuin pyytämällä, vaikka ruoka oli jo pöydässä. Alkupalakuppeja ei viety pöydästä pääruuan tullessa. Laskusta puuttuivat viinit. Ainoa hyvä palvelukokemus oli viinin maistattaminen ja esittely, siitä pisteet - lounasviini maksoi lisäksi vain 5 euroa.
Paikka on saanut muilta huippuarvosteluja ja se oli yhden jälkeen iltapäivällä täynnä, joten suositulta vaikuttaa - täytynee antaa toinen mahdollisuus ja toivottavasti tästä palautteesta on apua.
Maanantaina alkuillasta Kolo vaikutti hieman hiljaiselta. Pöytävaraus osoittautui kuitenkin myöhemmin tarpeelliseksi. Aiemmin olin yrittänyt lounastaa isohkon työseurueen kanssa, mutta tuolloin ei ollut valitettavasti tilaa. Meitä oli kahdeksan ja paikkoja ravintolassa ei taida olla kovin paljoa 20 päälle, joten ei mikään ihme.
Kolo vaikuttaa olevan tietyssä mielessä myös Koto, sillä tunnelma ja palvelu on hyvin kotoista. Positiivisella tavalla siis.
Päivän menu oli graavattua siikaa, paistettuja ahvenfileitä ja suklaafondant. Kaikki annokset oli oikein maukkaita ja freesin oloisia. Tällaisia päivän menu, siis oikeasti päivän menu eikä vuodesta toiseen seinällä oleva sama menu, on tervetullut tapa.
Salin puolelta näkee ja kuulee keittiön touhut. Perinteistä kelloa ei ole käytössä, vaan kommunikointi keittiön ja salin välillä tapahtuu verbaalisesti.
Viinilista oli kovin kiinnostava, mutta tällä kertaa tyydyimme nauttimaan ruoan kanssa vain vettä.
Ihana tunnelma, ystävällinen ja lämminhenkinen palvelu.
Mieltäni lämmitti alkupala, joka herätti ruokahalun. Söin lounaaksi keiton, joka oli rakenteeltaan ja mauiltaan "perus lounaskeitto" joka ei muutaman lusikallisen jälkeen ihmeellisemmäksi muuttunut. Maku oli ihan ok ja keitto oli tuoretta. sen kylkiäisenä tarjoiltu itse leivottu saaristolaisleipäpala oli loistava.
Mukava kokemus, vaikka annosvalintani ei osunut nappiin. Seuralaiseni söi lohta ja annoksen nähtyäni minuun iski pieni kateus.
Suosittelen Koloa kuitenkin. Hyvin sydämellinen ravintola.