Find Finnish restaurants online! See what's open right now on our interactive map – zoom in on where you are, then filter what you see by category, price, and reviews.
Kluuvin salaattibaarin taso on kyllä laskenut huimasti. Lounas täällä on kuulunut säännölliseen ruokailuun, mutta edellinen kerta taisi jäädä viimeiseksi. Salaatin raaka-aineet ovat nähneet parhaat päivänsä useita päiviä sitten, kananpaloja ei olisi kanaksi tunnistanut, pasta kuivaa, melonit aivan eltaantuneita, ja viimeinenkin hyvä raaka-aine, lohi, puuttui valikoimasta. Palvelu on aina ollut pettymys, mutta sen on vielä kestänyt hyvän ruuan takia.
kiva että salaattibaareja tulee. shamppanjabaarin yhdistäminen salaattiin hyvä idea. MUTTA miksi täytteet niin tylsiä ja kaikki kylmiä? ja pitäiskö Verso nimisessä paikassa olla versoja? kohtuullisen tyylikkään sisustuksesta huolimatta paikasta jää todella tavanomainen olo. ei erotu ja ei jää mieleen.
Ensimmäisellä kerralla salaatti ihan hyvää perustasoa, palvelu samoin, ei mitenkään ihmeellistä. Toisella kerralla salaattipohja oli pahasti nuhjaantunut, pasta oli loppu ja palvelu melko ynseää. Otin myös take away kahvin, joka jo annettaessa kylmää... En ehkä kolmatta kertaa mene, paikka hieman kallis tasoonsa nähden.
Ruoan taso laskenut rajusti viimeisen puolen vuoden aikana. Viime kerralla ruoka jos lähes syömäkelvotonta. Palvelu ei ole ikinä kummoista ollut, mutta nykyään todella mitäänsanomatonta.
Yritin mennä syömään kyseiseen ravintolaan, sillä nimi lupaili paljon ja ympäristökin oli tutustumisen arvoinen. No, ynseämpääkin ynseä henkilökunnan edustaja hinaili lasiovia asiakasjonon edessä kymmenen minuuttia, avatessaan ravintolan siis kello 11.10 (ravintola aukeaa kello 11) nostamatta katsettaan kertaakaan odottaviin asiakkaisiin. Siinä sitten seistiin isolla joukolla tuijottamassa tätä suurta avausoperaatiota, ilman minkäänlaista kontaktia henkilökunnan puolelta. Arvelin, että jos palvelu on noin järkyttävän huonoa, eihän se ruokakaan voi olla hyvää, joten käännyin kannoillani ja häivyin.
Järeää salaattia. Täytteissä ei pihistellä ja raaka-aineet vaikuttavat laadukkailta. Salaatinkastikkeet eivät totaalisen vakuuttavia ja henkilökunnan palveluasenne vaihtelevaa. Ympäristö rauhallinen ja viihtyisä.
Pohjanoteeraus. Surkea palvelu ja juomakelvotonta viiniä, josta huomauttaminen ei johtanut mihinkään. Moderni miljöö, jossa voisi olla aineksia enempäänkin.
Avara ja valoisa miljöö, mutta sekä palvelu että hinta-laatusuhde iso pettymys. Kävimme pikalounaalla: leipä ihan OK, mutta hintaansa nähden pieni. Kahvi todella pieni, haalea - ja santsikupista olisi pitänyt pulittaa puolet lisää. Osa henkilökunnasta ystävällistä, osa töykeää. Plussaa se, että tilaa runsaasti - eivät ihmiset näytä löytäneen tuota Kluuvin yläkertaa.
Niin paljon tyyllikkäämpi salaattibaari kuin Kampin Johto! Salaattiin kuuluvat automaattisesti tomaatti ja kurkku, ja kolmen lisätäytteen salaatista tulee hyvin täyteen (enkä ole mikään pikkusyöjä). Leipä tosin oli pieni pettymys, luulisi että tilauksesta tehtynä se olisi tuoreempaa ja lämmintä. Mumm yksi parhaista juomistani samppanjoista, tosin kaipaisin monipuolisempaa alkoholittomien juomien valikoimaa, kuten smoothieita. Palvelusta uupui monen tiskipaikan robottimaisuus, mistä pointsit. Mukavat ruokapöydät ja ihana samppanjalounge.