Ravintola 91.1 Kumpulantie

Taajuus 91.1.
Ysiykspisteyks-ketjun lounasravintoloista ei ole jäänyt hyviä muistoja ennen eatpistefi-aikaani. Nyt Pasilassa liikkuessa, lounasperjantai on suoritettava kuitenkin jossain. Olkoon se tapahtuva siis täällä, ihmeellisen sisustuksen keskellä? Iso sali, 80-lukulaista nuhjutilaa. Arvottoman oloinen tunnelma.

Itselle tilataan falafelia. ”Niitä ei ole.” Ahaa. Kello on 15 vaille kaksi, lounasaikaa jäljellä siis reilu tunti. Tällaista. No, otan siis kanaa. ”Sitäkään ei ole.” Kolmatta kysymääni ruokalajia en muista, mutta mitä väliä. ”Sitäkään ei ole.” Jos jaksaisin ja olisin yksin, kääntyisin pois. Kysyn kuitenkin tarjontaa toista kautta. Tandoori-lihapullia kuulemma on. Lisäkkeitä kysellään minulta. Naurahdan ja pyydän kermaperunoita, mutta vastaus on vanha tuttu. Kuulemma on vain muusia, mikrolämmitteisesti saa jotain muutakin. Ajattelen ääneen: ”Mitäs sitten kyselette...” Kaveri alkaa lappaa suurehkoja pullia astiasta, vihjaten, että ”kolme varmaan riittää”. Ilmoitan, että ”ei riitä”. Neljäskin kuulemma riittäisi. Minä vaadin viidennen, koska en saa haluamiani pottuja. Onpas nyt nihkeätä. Iloisena loppuyllätyksenä saan kuulla, että oikeaa kastikettakaan ei ole. Tyydyn siihen, mitä on. Sisällä kiehuu. Chilitomaattikastike ei tandoori-pullien kanssa kai ole se paras vaihtoehto. Aikaisempaan kermaviiliviritelmään verrattuna.

Kumppani tilaa vakiolounasvaihtiksen, wieninleikkeen. Leikkeitä kuulemma on, mutta ”siinä menee kymmenen minuuttia”. Hyvä, että menee. Valkkariperunat tulevat mikrosta, siitä informoidaan. Se on hyvää palvelua. Samoin se, että tiskille saapunut ilmeinen pomo ilmoittaa ”perjantaina iltapäivällä kaiken ruuan olevan 7,50”. Pienikin alennus on paikallaan tässä tilanteessa. Normihinta taisi olla tasan kahdeksan.

Salaattipöytään ohjataan. Ei lupaavalta näytä. Nuhjua sotkua. Jotain on tehty, mutta luottamusta eivät herätä nekään asiat. Sekoitettu katkarapu-raaste-mikälie on järkyttävä kammotus. Oliivit maistuvat vanhentuneille hyi olkoon. Metallin maku ei miellytä. Suolakurkut menevät juuri ja juuri alas, muuten kaikki salaattipöydässä on käsittämättömän pahaa. Siivous alkaa välittömästi haettuamme. Olisi melkein kannattanut hakea jo ennen, sen verran vanhentuneen oloista oli tuotanto. Samaan aikaan tarjoilija kertoo iltaseikkailuistaan kovaan ääneen viereisen pöydän asiakkaalle. Minuahan eivät hänen touhut kiinnosta. Eipä tainnut kiinnostaa muitakaan.

Juomalinjasto tarjoaa kahdenlaista mehua. Toinen jotain epäilyttävää vaaleankeltaista. En koske. Toinen punaista. Kenties Mehukattia? Ehei, vaan käynyttä marjamehua. (Ihmekö tuo, kymmenen kannua kaadettu valmiiksi lämpimään.) Maidot tulevat metallilehmästä. Ehkä sentään tuoretta. Tiedäpä tuota. Juomalinjasto on pinttynyt kahvila -tasoa. Retroilijallekin turhan tuhnu.

Kumppanin safkat tulevat 10 minuutin sisällä. Leike on kuulemma juuri sellainen kuin se aina on. Perunat näyttävät asiallisilta. En kysele enempää, näen että ei ole kummoista. Oma pääannos on kummallisen hyvä. Lihapullissa ei ole kamalammin valitettavaa. Muusi on tylsä. Kastike ei sovi pulliin, kuten arvelinkin, mutta menee alas hyvin. Nälkä on helvetillinen.

Kahvi on seissyt. Juuri kun omat on juotu, tuodaan seisseen tilalle täysi pannu. Paska meininki.