Lounas käynnissä

Ravintola Portside

hyvää ruokaa ja - pizzaa
Arvosana 2 / 5

Tervetuloa Taalintehtaalle, nauttimaan hyvästä ruoasta, kuuluisista pizzoista ja rennosta ilmapiiristä


Asiakaskokemus

Kasvisruokaa
Liikuntaesteetön

Arvostelut (5)

Ravintola Port Side Taalintehdas. Syömään saapui juhannuksen jälkeisenä arki-iltapäivänä neljän keski-ikäisen naisen seurue. Meidät pöytään ohjannut henkilökunnan edustaja kertoi pöytää valitessamme että henkilökuntaa on vähän paikalla. Teimme kuitenkin tilauksen ja jäimme odottelemaan. Noin 50 minuutin päästä yksi meistä kävi kysymässä saataisiinko tilaus tuotua koska osa meistä oli vielä lähdössä linja-autolla Helsinkiin. Tarjoilija vastasi jotain epämääräistä tyyliin "joo joo." Näytti siltä että meidän jälkeen tulleiden pöytiin kiidätettiin annoksia ja heitä käytiin palvelemassa. Toinenkin henkilökunnan edustaja kävi jossain välissä kysymässä haluammeko tilata johon vastasimme että tilaus on jo tehty. Aikaa kului ja noin tunnin päästä tilauksesta huomasimme että bussin lähtöön on noin puolisen tuntia aikaa eikä ruokia edelleenkään kuulunut. Vedimme johtopäätöksen että meitä ei haluta palvella ja ilmoitimme maksavamme kaksi tilattua olutta ja poistuimme nälkäisinä ravintolasta. Alkeelliseenkin ravintolapalveluun kuuluu käydä edes ilmoittamassa että keittiössä on jonoa ja ruuan tulo kestää pitempään. Yksi meistä tilasi pizzan ja kuulimme toiselta henkilöltä käytyämme erikseen kysymässä miksi tilauksen tulo kestää että keittiössä oli pizzajonoa mutta tästäkin olisi pitänyt käydä informoimassa meitä. Meille kaikille jäi tästä "palvelusta" nälän lisäksi tosi paha mieli.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 27.06.2023
Arvosana: 0
Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin

erittäin hyvä ruoka ja viini vaihtui su balticjazzin iltapäivällä täydelliseen tyrmistykseen. siirryin sisätiloista terassin puolelle, jossa oli juuri alkanut live-esitys.
kysyin miespuoliselta tummatukkaiselta tarjoilijalta tilataanko terassin puolella pöytään, jolloin tarjoilia tokaisi äärimmäisen ylimielisesti "kuule tämä on ruokaravintola, tilaus tehdään pöydästä....", tämä kaveri olisi lähtenyt samantien yrityksestäni opettelemaan edes alkeellisia käytöstapoja.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 05.07.2015
Arvosana: 0

Menu listalta: Paistettua maksaa , rapeaa pekonia, kantarellikastiketta,
puolukkasurvosta ja sipuli-pottuvoi. Kanttarellikastike oli korvattu punaviinikastikkeella - mikä sopi taivaallisen hyvin yhteen maksan kanssa. Annos iso, todella herkullinen ja edullinen. Salaattipöytä hyvä. Ravintolassa lämmin tunnelma.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 19€ Lisätty: 27.06.2015
Arvosana: 0

Erinomainen ruoka, varsinkin pizzat ovat omaa luokkaansa

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 16.04.2015
Arvosana: 0

Loistavaa siikaa voi-valkoviinikastikkeella. Juurekset sopivan pureskeltavia. Seuralainen kehui pizzaansa todella maukkaaksi. Hyvä palvelu.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 20€ Lisätty: 13.03.2015
Arvosana: 0

Yhteisö

Kuvat

Fanit (0)

Nämä käyttäjät ovat merkinneet ravintolan suosikikseen.

Kiinnostuneet (0)


Sijainti

Tallimäentie 8, 25900 Taalintehdas - Reitti
02 466 1745

Vaihtoehtoisia ravintoloita