Kaikki ravintolat kartalla! Löydä auki olevat ravintolat suoraan kartalta. Zoomaa alueeseen missä olet ja suodata tulokset tyypin, hinnan ja arvostelujen mukaan.
Olimme viettämässä syntymäpäiviä isolla porukalla. Osa vieraista sijoitettiin erilleen muista ja aivan naulakon alle. Pääruoka oli ok muuten, mutta liha sitkeää. Ruokia sai odotella todella kauan ja kuitenkin paikka oli jälkeemme varattu, joten itse syömisnautintoon ei jäänyt aikaa. Kaiken kruunasi se että kakku loppui kesken!! Jäi huono maku tästä ravintolaelämyksestä, ahdas, ei lapsiystävällinen ja kallis.
Olimme viettämässä syntymäpäiviä ja tarkoitus oli että illasta tulisi ikimuistoinen ja tulihan siitä. Tosin ei positiivisessa mielessä. Ruoka oli muun seurueen osalta ok mutta oma annokseni(nieriä) oli aivan raaka. Tilanne hoidettiin kyllä kuntoon mutta ruokahaluthan siinä meni. Palvelu oli ravintolassa ala-arvoista, meidän pöytävarauskin oli pielessä. Saapuessamme pöydässä oli vielä edelliset asiakkaat ja meidät istutettiin todella vilkkaalle ja meluisalle paikalle(tilanne tosin korjattiin pyynnöstämme). Juodessamme kuohuviiniä, tarjoilija kaatoi yhden kuohuviinilasiin valkoviiniä päälle!!!! Mokaa ei hyvitetty edes loppulaskussa. Tuli muutenkin sellainen tunne, että ravintola oli ylibuukattu koko ajan(odotimme ruokia todella kauan). Emme siis todellakaan voi suositella paikkaa, saati että menisimme sinne enää itse.
Söimme vaimon kanssa sekoituksen kahdesta eri menusta. Alkuun metsäsieni keittoa ja pääruokana Karitsaa. Molemmat olivat hyvin tehtyjä ja raaka-aineet olivat laadukkaita. Jälkiruokana vaimolla cremebrule joka oli kuulemma todella hyvä. Itse otin vanilja jäätelön lakkojen kera, ilokseni totesin että jäätelö oli laadukasta ja erittäin hyvän makuista. Tuplaespresso kruunasin kokonaisuuden. Tarjoilija hoiti homman miellyttävästi ja riittävän ripeästi. Saimme vaihtaa myös omistajan kanssa muutaman sanan hänen pistäydyttyä pöydässämme. Kaikenkaikkiaan miellyttävä kokemus viihtyisässä miljöössä kera hyvän ruuan ja viinin.
Alkuruoka todella pettymys sillä odotimme blineiltä todella paljon sillä kokkien täytyy osata paistaa blinit oikein, maistuivat uudelleen lämmitetyiltä blineiltä, sillä taikinasta huomaa onko vasta paistettu vai ei.
Pääruokana ollut karitsa oli hieman mautonta sekä sitkeää. Kastikkeet eivät maustuneet oikein miltään.
Jälkiruoka oli lounasruoka tasoa.
Viimeksi kun olimme syömässä talvimenua ruoka oli todella loistavaa ja hyvää.
Lieneekö ravintolassa tapahtunut muutoksia. Valitettavaa
Aivan ihana vanhaan heinäsäilöön rakennettu lämminhenkinen ravintola, jonka on perustanut itä-suomalainen eläkkeelle jäänyt arkkitehti. Ruoka on puhtaasti suomalaista ja huolella valmistettua. Paikasta saa vain rehellisiä makuja sekä suomen luonnon antimia. Itse omistaja on erittäin puhelijas ja mukava, eikä muussakaan henkilökunnassa ole moittimista. Suosittelen!
Todella tasokas ravintola, loistava palveluhenkisyys, sisustus hienosti toteutettu.
Olimme syömässä heinätorin uuden menuun, jokirapukeiton, paistettua nieriää ja mansikkavaahtoa. Koko illallinen oli todella hyvä, selkeet maut ja esille laitto kauniisti ilman mitään "piperrystä". Paikka tuntuu olevan saaneen uutta verta siihen kun viimeksi olimme syömässä, hyvä näin, kiitokset kovasti keittiömestarille loistavasta menuusta.Suosittelen.