EternalLucius
2 BewertungenLounasravintola: Tunnelmallinen, kiireetön, maittava ruoka joka täyttää vatsan. Ravintola: Hyvä ruoka, sivistynyt tunnelma, rauhallinen alue, hyvät viinit. Pubiravintola: Täyttävä, hyvä ruoka, rento tunnelma. Aasialainen ravintola: Autenttinen tunnelma ja ruoka, pelottomuus tehdä sitä ruokaa mitä maassa syödään normaalistikkin.
Abzeichen
Blog link
Bewertungen (2)
Diese Bewertungen haben keinen Einfluss auf den Durchschnitt
Ensikokemus sisäänastuessa oli mielenkiintoinen, eteen tuli vanha kadunvarsi ravintola jossa oli viisi pöytää, kaikki lähestulkoon antiikkisen partaalla.
Astelin tiskille ja tervehdin iloisesti rouvaa joka vastasi tervehdykseeni ainakin yhtä pirteästi.
Tilasin lounaslistasta vasikanleikkeen sienikastikkeella (14e), varauduin tässä kohtaa jo kastikkeeseen joka on tehty herkkusienistä ja joka on ylisuolaista, tiskin täti nakutteli tilaukseni lähestulkoon kivikaudelta olevaan kassakoneeseen (Ah, tätä nostalgiaa) ja kysäisi mitkä perunat haluaisin annoksen kanssa, osoittaen samalla vieressään olevaa käsinkirjoitettua listaa.
Ennen kuin ehdin päättää ilmoitti täti että keitetyt perunat ovat sitten uusia perunoita, päätökseni taisi olla siinä.
Kävin salaattipöydässä vilkaisemassa tarjontaa ja otin pienen lautasellisen jo hieman nahistunutta salaattia ja valkosipulikastiketta päälle, lautasen reunalle nappasin pari siivua patonkia joka yllätyksekseni oli vielä lämmintä.
Istuin alas kulmapöytään ja huomasin ympärilläni leijailevan pieniä lentäviä ötököitä, banaanikärpäsiä oletan, allekirjoittanutta tämä ei juuri haitannut, mutta jollekulle hieman herkemmälle tämä saattaisi kertoa päivällisen päättymistä ennenaikaisesti.
Maistoin salaattiani, eikä se jättänyt juuri mitään mielipiteitä, ei hyviä tahi huonoja, mutta olipahan jotain naposteltavaa ennen kuin pääruoka saapuisi, patongeista on tosin sanottava että olivat jopa ihan hyviä, vaikkakin toinen niistä maistui hieman palaneelta.
Juuri kun olin saanut salaattini syötyä (jota ei siis ollut paljoa, eikä prosessissa mennyt montaakaan minuuttia) tulikin täti tuomaan lautastani, tarjoutuen samalla viemään salaattilautaseni pois.
Katsoin tätä hirviötä mikä lautasellani makasi, ja mietin kuinka ihmeessä saan tämän kaiken syötyä ilman että vyöryn ovesta ulos.
Jos tämän pihvin olisi laittanut laitumelle vasikoiden keskelle, eivät ne todennäköisesti olisi huomanneet mitään muuta eroa kuin vasikkapoloisen päällä makaavan leivityksen, alkujärkytyksen jälkeen aloin analysoimaan kastiketta ja suureksi yllätyksekseni edessäni ei ollut ylisuolattua herkkusieni kastiketta, vaan runsaasta kermasta taiottu mustatorvisienikastike! Puhumattakaan kolmesta lapsen nyrkin kokoisesta perunasta, joiden päällä lepäsi ohut kerros tilliä. Jouduin pidättelemään hengitystäni kun aloin harkitsemaan ruokailuvälineisiin tarttumista, uskallanko tosiaan maistaa tätä? Jos maku osoittautuukin täydelliseksi vastakohdaksi edessäni esiintyvää mammuttiannosta?
Rohkaisin mieleni ja upotin veitseni tähän eläimeen ja hieman negatiiviseksi huomasin saman tien kuinka sitkeää liha oli. Toinen vaihtoehto on että nämä Mannerheimin syntyvuosilta peräisin olleet aterimet olivat vaan niin tylsyneet että niillä ei saisi leikattua voitakaan.
Taisteltuani palasen irti "pihvistäni" ja pureskeltuani muutaman tovin, päädyin lopputulokseen; ruoka ei ollut mitään viiden tähden Michelin apetta, mutta sen vertaaminen "raksaruokaan" olisi ollut inkvisition tuomitsema teko. Sanoisin että ruoka on todella maittavaa, sen tarkoituksena on täyttää vatsa (ehkä hieman liikaakin) sekä maistua hyvältä, ja molemmat näistä annokseni täytti kiitettävin arvosanoin.
Syötyäni tämän pienen perheen viikkoannoksen, vilkaisin piruuttani vieressäni olevasta maustetelineestä hieman vanhemman näköistä Kikkoman soijakastike purkkia, ja hienoiseksi yllätyksekseni tämä kyseenomainen tuote oli vanhentunut vuonna 2010, jopas jotakin. Eipä tuolla sinällään merkitystä, soijahan nyt ei mene miksikään vaikka suositeltu tarjomisajankohta olisikin ollut ja mennyt, mutta silti.
Rouva tulikin tämän jälkeen hakemaan lautaseni, ja kehotti minua hakemaan heidän pähkinäkiisseliään, se kun oli juuri loppumassa.
Päätin totella tätiä, ja tallustelin salaattipöydän ääreen hakemaan kippoa ja tätä mainittua ainesta.
Mainittakoon tässä kohtaa, että sana kiisseli ei ole oman tottumukseni mukaan ihan sen näköistä kun mitä edessäni oli, se vaikutti ehkä enemmänkin hieman tummemmalta kermavaahdolta, mutta toisaalta en ole juuri perehtynyt jälkiruokiin.
Kopautin pari lusikallista kippooni ja tallustelin takaisin kärpästen valloittamalle paikalleni.
Otin lusikan kauniiseen käteeni ja huitaisin"kiisselini" ääntä kohti, ja lähes saman tien kun kerm-....kiisseli kosketti makunystyröitäni meinasin ruveta haukkomaan henkeäni, tämä oli aivan syntisen hyvää! Se ei ollut liian makeaa, mutta ei myöskään pelkistettyä, seos oli juuri miellyttävä ja pari pikkuista pähkinänpalaa kruunasi kokonaisuuden.
Ahmin annokseni alta aikayksikön ja vein kipponi tiskille, jossa vielä kiitin tätiä loistavasta ruoasta.
Tl;dr versio: Erinomaista ruokaa jättikokoisina annoksina. Jos ei ole pähkinäallergiaa, niin ottakaa hyvät ihmiset sitä pähkinä"kiisseliä"!
Miinuksena mainittakoon (vaikkakin tuo lisää nostalgisuutta) vielä että ravintolassa käy vain käteinen, mutta toisaalta Kolmas Linja 17:sta ja Viides Linja 10:ssä on molemmissa Otto-maatit.