Rakkaudesta_ruokaan

Tämä paikka ei petä ikinä, tai ainakaan ole tähän mennessä pettänyt. Kolmen kruunun valkosipulietanat, on yksi parhaimmista etanapannuista mitä kulinaristisen matkan varrelle on sattunut. Lihapullat, poronkäristys ja pyttipannu ovat myös takuuvarmoja klassikoita. Vanhanajan kortteliravintola joka huokuu historiaa. Kulmapöydässä istuessa voi lähestulkoon kuulla Joel Rinteen rehevän naurun ja sanat naurun takana, Vodkaa, Komisario Palmu.
Suosittelen!

Tämä Punavuoren helmi on kaikessa ranskalaisessa autenttisuudessaan pakko kokea. Ruoka ei ole ikinä pettänyt täällä, otti sitten salaatin mukaan tai söi lounaan pitkän kaavan mukaan. Viime visiitillä lounaaksi nautitut lihapullat lisukkeena Chevre-salaatti ja jälkiruoaksi crème brulée kera kahvin todistivat jälleen kerran, että Four Seasons on eittämättä yksi parhaista lounaspaikoista Helsingissä. Harmi, että sijainti on hieman syrjäinen ydinkeskustassa työssäolevia ajatellen. Ainoan miinuksen antaisin pienestä tilasta, mutta toisaalta se kuuluu myös asiaan - aitoon pariisilaistunnelmaan. Merci!

Joku mättää ja pahasti. Paikan kehuttu Coleslaw oli ihan ok, mutta ei sen ihmeellisempää. Härkävartaan liha jos olisi ollut vielä hieman puisempaa, niin siitä olisi jäänyt tikkuja kitalakeen. Jälkiruoka jäi puoliksi syömättä. Henkilökunnalle asiakas oli pakollinen paha ja kuten joku muukin täällä jo arvostelussaan mainitsi, oli henkilökunnalle tärkeämpää röökillä maleksiminen kuin asiakkaan huomioiminen. Paikka vaikuttaa enemmän punavuoren yli-ikäisten teinien juottolalta kuin hintatasonsa ruokaravintolalta. Viinilista, anteeksi mikä viinilista?

Nyt on pakko sanoa, että ilman aivan käsittämätöntä palvelua olisin saattanut arvostella ruoan yhdeksi parhaista, mutta koska palvelu oli mitä oli jätän ylivuodatukset toiseen kertaan. Sitten itse kokemukseen. Lounasmenu perustui kolmesta ruokalajista. Alkuun jättikatkarapuja ja hapanimelää salaattia chilipotkulla, pääruoaksi maistelumenustakin löytyvä haudutettu härkä aromaattisessa liemessä ja jälkiruoaksi Thaikahvia, kaakaopapukakkua ja maitosuklaata kera karamellisoidun maidon. Alkuruoka itsessään oli jo yllätys, sillä en olisi uskonut, että kotimaiset kokit voivat tehdä näin eksoottista ruokaa. Pääruoka veikin sitten jo kielen mennessään vaikka koko aterian ehdoton kruunu olikin jälkiruoka. Esteettinen ja ai niin maukas. Ruoka siis oli aasialaisen keittiön suurelle ystävälle erittäin mieluisa kokemus, mutta se, että tarjoilijoiden ammattitaito ja palvelualttius oli uhmaikäisen teinin tasoa oli jotain niin pöyristyttävää, että ellei ruoka olisi ollut niin onnistunutta, en jalallani tähän paikkaan toiste astuisi. Nyt on pakko vain niellä kiukkuni ja varata pöytä maistelumenun läpikäyntiin. Ruoka - erinomainen. Asiakaspalvelu - hävetkää.

Finne on tilana ja tunnelmaltaan mitä mainioin illanvietto- ja ruokailupaikka, mutta tämänkertaisesta käynnistä keittiölle joutuu antamaan hieman pyyhkeitä. Alkuun nautittu riimihevonen metsäsienipikkelsillä oli hyvä alku ja antoi odottaa seuraaviltakin annoksilta paljon, mutta harmittavasti toisin kävi. Häränhäntäannoksen piparjuurignochit olivat ylikypsiä, ei ainoastaan minulla, vaan myös seuralaisellani ja seurueeseemme tilattu maksa oli ylikypsää sekin. Keittiö pahoitteli maksan ylikypsyyttä ja kysyi mikäli asiakas haluaisi vaihtaa toiseen annokseen. Asiakas kuitenkin halusi maksaa, joten talo tarjosi juuressosekeiton uutta annosta odotellessa, mikä oli hieno ele. Jälkiruoan suhteen odotukset olivat myös korkealla, sillä olin kuullut suosituksia juuri kyseisestä jälkiruoasta. Lakritsipaahtovanukas ei kuitenkaan lunastanut niitä lupauksia mitä siitä olin saanut. Annos oli alkuun mielenkiintoinen kun lakritsin maun löysi vanukkaasta, mutta jo kolmannella lusikallisella annos oli nähty ja koettu ja se muuttui tylsäksi. Emme edes seuralaiseni kanssa saaneet yhdessä nautittua koko annosta. Tässä siis vinkkiä viikoksi. Lakritsipaahtovanukas kannattaa tilata yhteisenä jälkiruokana kahdelle tai vaikka kolmellekin henkilölle. Itse annoksen maussa ei ollut mitään vikaa ja mietimmekin, että se voisi toimia todella hyvin osana jotain toisenlaista karamellimaista jälkiruokakokonaisuutta.

Kaksi kertaa olen nyt syönyt Aitossa maistelumenun. Palvelu on ystävällistä ja asiantuntevaa. Viinisuositukset toimivat kriittisimmällekin simasuulle ja mikä parasta kaikkia viinejä saa laseittain. Ruoka on suussasulavaa, konstailematonta, muttei silti mielikuvituksetonta. Ensimmäisen menun kolmen kalan lautasen siika tar tar ja silakka mousse olivat malliesimerkkejä siitä kuinka yksinkertaisista raaka-aineistakin voi tehdä makumatkan saaristoon. Toisen menun kruunuja olivat ankka ja rapukeitto. Kotioloissa olisi saattanut sortua nuolemaan rapukeiton lautasen. Hinta-laatusuhde on mielestäni erinomainen. Ainakin tähän mennessä asiakas on saanut rahoilleen vastinetta ellei jälkimmäisellä käyntikerralla vähän enemmänkin. Suosittelen lämpimästi ja menen varmasti katsastamaan menun nro kolme.

Paljon Espanjassa matkustaneena ja tapas-kulttuurin kehtoa Andaluciaa kiertäneenä ei voi kyllä kovin korkeata arvosanaa tälle paikalle antaa. Positiivinen yllätys oli, että Kipinästä sai pinchoseja, joihin en ole aikaisemmin Suomessa tapas-ravintoloissa törmännyt. Ruoka oli ihan ok, mutta todella kaukana siitä, mitä oikeanlainen ja raaka-aineiltaan laadukas tapas voi olla. Nimimerkille O-ou korjaukseksi - Tapas ei tarkoita alkuruokaa vaan pientä syötävää joka alunperin tarjoiltiin juoman yhteydessä juoman päälle laitettuna kantena. Sana tapas tulee siis espanjan kielen sanasta tapa eli kansi joka taas juontaa juurensa Espanjan historiasta kun kuningas Alfonso määräsi Andalucian alueella, että tautien leviämisen ehkäisemiseksi pöydissä olevissa viinikarahveissa tulee olla korkki, mutta koska korkki oli niin kallista laittoivat fondien pitäjät viinikarahvin päälle leipäpalan. Aikaa myöten asiakkaat ottivat tavan, että leipäpalasta alettiin ottaa palasia eli nakerrettiin kantta. Näin syntyi tapa-kulttuuri. Tapas - monta tapaa.

Päätimme käydä katsastamassa paljon puhutun Elviiran Englannista tulleiden ystävieni kanssa.
Ikävä todeta, että odotuksiin nähden pettymys oli karvas. Alkuruoka etana-briossi oli mielenkiintoisesti tarjoiltu, mutta se, että annos näyttää hyvältä ei riitä. Etanat oli leivottu kuivan leivän sisään ja olivat täysin mauttomia. Pääruokana tarjoiltu karitsa oli myös kuivaa. Koko seurueemme ihmetteli muuten arvokkaan oloiseen annokseen lisättyjä irtomaisseja, joista tuli mieleen lähinnä pakastevihannekset. Ainoa josta voi keittiölle nostaa hattua oli jälkiruoka. Suklaakakussa ei oltu säästelty suklaata ja se oli todella hyvää, ei kuitenkaan erinomaista.
Viinilista on makuhermoja kutkutteleva, mutta siinäkin on hieman ylihinnoittelun soundia. Täytyy käydä kuitenkin vielä toisen kerran testaamassa, ettei jää arvio yhden kokemuksen varaan.