Vilmalotta

Menimme Salveen maaliskuun toisella viikolla korkein odotuksin, pitkästä aikaa. Joitakin vuosia sitten, lähes kantiksina tiedämme mitä Salve parhaimmillaan oli. Jouduimme valitettavasti todistamaan klassikkoravintolan surkeaa tilaa. Henkilökunta oli "rempseää": mitens näin keskiviikkoiltana, oletteko lähdössä naisiin?" kyseli matriarkkana toiminut tarjoilija naapuripöydän herroilta, jotka vaivaantuneina vastailivat. Meillä oli vielä ulkovaatteet päällä kun tarjoilija tuli kysymään juomatilauksia.
Myöhemmin odoteluamme aikamme, jouduimme kutsumaan tarjoilijaa erikseen, koska yhdellä heistä oli sukulainen käymässä, ja koko porukan (kolme tarjoilijaa) äänekäs kuulumisten vaihto ravintolasalissa kesti lähes koko vierailumme ajan. Sieltä he sitten ruokien tullen syöksähtelivät vuorotellen kysymään "maistuuko täällä?". No valitettavasti ei maistunut. Alkupalaetanat olivat kummallisen valjut, juusto oli murustettu annoksen päälle mutta se ei ollut sulanut - annos oli kai ollut liian lyhyen aikaa uunissa. "Ottaako rouva pikku salaatin? Ai, ei, no sitten kurkut." Kurkkuja tuli iso annos, ja ne olivat rapsakoita. Kelpo annos ja ainoa, jota ei tarvitse keittiössä valmistaa.
Tilasimme kumpikin eri valkoviiniä, mutta viinit olivat täsmälleen samat.
Tilasimme pääruoaksi kermaisen kalakeiton ja siikaa & kasviksia. Kalakeitto oli laihaa ja mautonta. Olisikohan siinä käytetty maitoa, ei kermaa? Lientä oli liian vähän, tilliä ei nimeksikään. Siika-annoksen kala oli hyvä, mutta kasvikset uivat rasvassa. Ne maistuivat kuin ne olisi paistettu samalla pannulla jonkun liharuoan kanssa. Emme uskaltaneet enää ottaa jälkiruokaa, vaikka legendaarisia räiskäleitä olimme tulleet myös nauttimaan.
Erityisesti häiritsi tarjoilijoiden teennäinen ”salvelaisuus”, turha päälle liimattu rempseys.
Ravintolan yleisilme oli nuhjuinen, mustat verhot katonrajassa repsottivat. Sinänsä oli mukava nähdä kiinnostava taidenäyttely tilassa.