Xiaomeo

3 arvostelua

Ansiomitalit

Blogi

Arvostelut (3)

Yli 2 vuotta vanhat arvostelut
Nämä arvostelut eivät vaikuta keskiarvoihin
Ravintola: Prikhom-SULJETTU-CLOSED thaikioski

Täällä on toinen, joka ihmettelee kovasti näitä "positiivisia" arvosteluita. Huomaa, että asiakkaina on käynyt suomalaisia, joilla ei ole hajuakaan oikeasta ja laadukkaasta thaimaalaisesta ruuasta.

Tilasimme kaksi annosta; 30. Khao naa ped:in (grillattua ankkaa jasmiiniriisin kanssa) sekä 17. Yaki udonin. Kummatkin annokset olivat hyvin kaukana ravintolan sivuston kuvista. Eli älkää katsoko sivuston tai ravintolan seinien kuvia, ne eivät vastaa todellisuutta. Ravintola on myös hyvin ahdas, ja paikkoja on rajoitetusti.

Takaisin ruokaan. Yaki udonin "udon" olikin nuudelia ja koko annosta oli paistettu niin pitkään, että tuloksena oli vain vetelää mömmöä.
Ankka-annoksessa puolet oli nahkaa, mahtavaa.
Palvelu ei ollut niin hyvää naisen osalta. Kun kysyimme ylimääräisen riisin hintaa, niin hän lappasi heti riisiä kuppiin ja vastasi vasta sen jälkeen kysymykseen. Mieskokki oli kuitenkin hyvin ystävällinen, pisteitä hänelle!

Laadukasta ruokaa odottavien on kuitenkin parasta suunnata toisaalle (tai tilata muuta). Valitettavasti yliarvostettu paikka.

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 11€ Lisätty: 18.11.2014
Arvosana: 1

Ravintola: Wan Aroy thaimaalaista

Ehdoton lempparini! Rakkautta ensisilmäyksellä tai pikemminkin ensimaistamisella. =D Kaverin kanssa tilattiin Panang curryt, jotka maistuivat oikein herkulliselta ja chiliäkin annettiin reilusti. Hinta-laatusuhde on selvästi yksi parhaista, jota Helsingissa saa! Henkilökunta on ystävällistä ja paikkakin on ihan viihtyisä, kunhan ei tuppaa täyteen. Pöydät ovat siis hyvin lähellä toisiaan, mutta terassillakin voi syödä jos ei halua kuulla naapureiden juttuja. Tunnelma on jotenkin pubimainen, mutta ei haittaa. Wan Aroyssa (Thai Aroy kumpi?) saa parasta thaimaalaista ruokaa koko kaupungissa, suosittelen lämpimästi!

     
     
     
Kokemus: À la carte Hinta: 17€ Lisätty: 18.11.2014
Arvosana: 0

Ravintola: Long Wall Kantonin kiinalaista

Kävimme koko perheen voimin Long Wallissa, joka on ehdottomasti viihtyisimpiä kiinalaisia ravintoloita, joissa ruokailla! Sisustus on kaunista ja musiikki rauhallista, oiva paikka viettää aikaansa, erityisesti porukalla. Kaikkialla on siistiä, jopa vessassa ja lapsetkin voi tuoda mukaan.
Homma kaatuu ruokaan, toiset tykkää ja toiset ei. Ruoka oli muuten keskinkertaista/ok, mutta vahvistan monen muun toteamuksen ruuan mausteisuudesta; sitä ei ole! En ole koskaan maistanut niin mautonta ruokaa kuin Long Wallissa (olen muuten käynyt monessa) ja melkein koko seurue kaatoi chiliä sun muuta saadakseen ruokaan edes jotain makua. Maustamattomuuden syynä saattaisi olla kenties halu palvella muuta asiakaskuntaa (mausteita pelkääviä suomalaisia tai lapsia)? Oikeaksi kiinalaiseksi ravintolaksi Long Wall:ia ei voi kutsua. Ruokakokemus oli niin..mauton, etten kauheasti muista mitään vaikka vierailusta on alle 2 vk. =/ Ei siis jäänyt mieleen.

     
     
     
Kokemus: À la carte Lisätty: 18.11.2014
Arvosana: 0


Seuraajat

Listat

Kirjanmerkit


Suosikit