Opens at 11:00

Pizza Hut Tennispalatsi

pizza
Betyg 1.2 / 5

Kunderfarenhet

Barnvänlig
Vegetarisk

Recensioner (50)

Buffetti. Kasvispizzassa oli kinkunpaloja. Jossain vaiheessa ulkomaalainen erittäin uupuneen ja hikisen näköinen kokki tuli mieleosoituksellisesti paukuttelemaan täysin tyhjän buffetin pannuja kun muu henkilökunta rupatteli keskenään mukavia. Salaattipöytä ol7 tosi tunkkainet ja pizzat olivat öljyä tihkuvaa pullamössöä.

     
     
     
Upplevelse: Lunch Priset: 11€ Tillagt: 25.12.2016
Betyg: 0

Poikkesin vaimokkeen kanssa syömässä "pizzan" sunnuntaina 6. 11.2016 klo 14.20-15.40. Ensin 10 minuuttia jonossa, kun henkilökunnalla oli niin paljon mielenkiintoista keskusteltavaa ranskaksi asiakasryhmän kanssa, jotka kahdella lastenvaunullaan tukkivat koko sisäkäynnin (muuten olisimme vain kävelleet sisään). Pöytään saattava henkilö sai tuoremehuvalikoimastakin viiden minuutin keskustelun aikaiseksi. Pääsimme pöytään vasta, kun kysyin, kuinka monta tuntia teillä yleensä joutuu odottamaan jo tuossa vaiheessa. Kysymys osoittautui aivan asialliseksi koko ruokailun koettuani. Tilauksemme teimme heti pöytään saavuttaessa, kun oli jonottaessa ollut aikaa muistella valikoimaa. Kaksi pizzaa italialaisella pohjalla. Hetken kuluttua tultiin sanomaan, että italialaiset pohjat ovat loppu ja vaihdoimme pannupizzaan. Noin tunnin kuluttua pöytään tuotiin kengänpohja, josta oli poltettu pois kaikki täytteet. Pohja oli noin 3 milliä paksu, juusto oli millin ohutta kumia, katkaravut puolen sentin mittaisia jne. Saarioisten valmispizzat ovat gourmeeta tähän annokseen verrattuna. Tilaus oli ilmeisesti unohtunut, koska jo sitä tuotaessa ilmoitettiin, että saamme alennusta, ja ainakin viisi jälkeemme tullutta pöytäkuntaa saivat ruokansa ennen meitä. Kolmesta viereisestä pöydästä yriteltiin kysellä henkilökunnalta, onko keittiössä jotakin ongelmia, koska he ovat odottaneet jo kolme varttia. Henkilökunta vain vakuutteli ruuan saapuvan juuri. Olimme olleet sisällä puoli tuntia, kun pari kokkia palasi tauolta ja sen jälkeen homma alkoi toimia hieman nopeammin. Asteikolla yhdestä kymmeneen annan paikalle -7. En yleensä harrasta "fast food" -paikkoja enkä tosiaan harrastanut sellaista tälläkään kerralla. Ensin laittaisin koko henkilökunnan asiakaspalvelukurssille ja vaihtaisin keittiöhenkilökunnan sellaiseen, joka on tottunut tekemään työtä edes satunnaisesti. Todella sääli, että ei ollut edes kännykkäkameraa mukana.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 15€ Tillagt: 07.11.2016
Betyg: 1

Tennispalatsin pizzahutissa odotettiin 30 min. Myöhemmin tulleet saivat jo pizzojansa, kysyessämme omia, pahoiteltiin että ei olleet lyöneet kassaan tilaustamme, että olivat unohtaneet tilauksemme, eikä ollut asiakkaita edes paljon. Lähdettiin pois ja ei enää ikinä sinne.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 15€ Tillagt: 10.01.2016
Betyg: -1

Huuh! 26e pullamössöpitsasta! Yli kymmenen vuoden tauon jälkeen jostain syystä oli kokeiltava taas Pizza Huttia ja kaukaa olisi kannattanut kiertää! Miten voi pitsa maksaa noin paljon! Samaan rahaan saisi toisaalla kunnon pihvin. Laatu on pakastepitsan tasoa.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 24€ Tillagt: 10.01.2016
Betyg: 0
Över 2 år gamla recensioner
Dessa recensionen har ingen påverka till genomsnitt betyg

Tilasin kahden ystäväni kanssa normaalikokoisen vege pizzan. Odotimme pizzan saamista noin 35 minuuttia, eikä ravintolassa edes ollut ruuhkaista. Pizzan koostumuskin oli kuiva. Saimme maksaessamme korvauksena jäätelöt. Nekin maistuivat palaneelle vohvelille. Jäi huono maku suuhun tästä käynnistä. En suosittele, annan 0 tähteä.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 26.07.2015
Betyg: 0

Kokeiltiin kaverin kanssa tätä paikkaa ensi kertaa ja otettiin pizzat normaalipohjalla. Täytyy sanoa, että näin kelvotonta pizzaa en ole mistään pizzoja valmistavasta ravintolasta saanut. Pizzassani oli täytteenä jauhelihaksi väitettyä töhnää, joka näytti ja maistui aivan koiran ruualle, paitsi sekin on parempaa. Pizzan koko ei yllättänyt, perus pieni lätty, mutta pizzapohja oli jopa huonompi kuin monissa pakastepizzoissa. Palvelu oli kyseisessä tennispalatsin Pizza Hutissa kylmää ja tympeää. Kertaakaan ei kysytty, onko kaikki ok, haluatteko lisää juotavaa jne. Eivät edes hymyilleet. Kelvoton paikka, en voi suositella kenellekkään. Ihmettelen kovasti, miten tälläinen luokaton syöttölä on pystyssä ja kuka täällä oikeasti käy useamminkin!?

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 26.03.2015
Betyg: 0

Päätin testata 4-henkisen perheeni kanssa Hutin ruuat. Viimeisimmästä kerrasta ketjun ravintolasta oli kulunut jo toistakymmentä vuotta ja olin kuvitellut, että kilpailu alalla oli hoitanut tämänkin lafkan hintaLaatu -suhteen oikealle tasolle. Pettymys oli kuitenkin suuri.

Aikuiset söivät salaattibuffan ja jakoivat ohutpohjaisen pizzan. Lapsille lastenpizzat. Niistä ainoa kiitos paikalle ja niitä suositelleelle henkilökunnalle, sillä lasten pitsoihin tuli mukaan salaatit, juomat ja jälkiruoka.

Salaattibuffa tuorepinaatteineen oli OK, mutta aikuisten pizza (kana-sinihome) oli kuin huono littana pakastepizzaa. Lasten kommentit omasta pannupitsoista liittyivät lähinnä niiden kokoon.

En ymmärrä, mikä asia vetää porukkaa Hutiin ilmeisen hyvien lounastarjousten ulkopuolella. perjantaina alkuillasta paikka oli ehkä 50% täynnä. Ruuan laatu on välttävää ja hinnat aivan tolkuttomat. Meidänkin perhe jatkoi suoraan kadun toisella puolella olevaan mäkkäriin syömään "oikeasti". Siinä välissä lapset olivat ehtineet murjottaa koko ruokailun ajan pettyneinä minikokoisiin annoksiinsa.

En voi suositella ja odotan taas sen kymmenisen vuotta ennen seuraavaa vierailuun.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 14€ Tillagt: 28.02.2015
Betyg: 0

Paras lounaspizzabuffet mitä Helsingistä löytyy.

Kaikki eivät tykkää pannupizzoista joka varmasti jakaa mielipiteet mutta jos olet pannupizzojen ystävä niin tämä on paikka mihin suunnata!

Välillä pohja on liian paksu suhteessa täytteisiin, mutta koska tämä on buffet niin sellaiset voi jättää syömättä tai syödä vain päällykset ja hakea lisää.

     
     
     
Upplevelse: Lunch Priset: 12€ Tillagt: 07.02.2014
Betyg: 0

Olin pettynyt, että kun ostin aterian, johon kuului pizza slice ja juoma niin en saanut mennä istumaan salin puolelle vaan kassa ohjeisti istumaan Tennispalatsin isojen portaiden alapuolelle. Nämä paikat ovat kulma pizza slice aterian ostajia varten, vaikka myös salin puolella oli vapaita paikkoja ja hyvin istumatilaa vapaana. En arvannut, että tietyn aterian ostajalle on tietyt paikat.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 02.02.2014
Betyg: -1

Hyviä ja laadukkaita pannupizzoja. Korkeaan hintaan nähden kuitenkin huomattavan pieniä. Lounasbuffet on paras vaihtoehto, tarjolla 3-4 eri pannupizzaa ja monipuolinen normaali salaattipöytä, limu lisämaksusta mutta kaloreita saa ilmankin aivan riittävästi. Myös kello kolmen ja viiden välinen 2 pizzaa yhden hinnalla on ok tarjous. Sisustustyylinä tiivis diner, hieman kulunutta kyllä on jo. Aika kauan joutuu iltaisin odottamaan annosta listalta.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 15€ Tillagt: 06.01.2014
Betyg: 1

Gemenskap

Fans

Dessa användare har markerat restaurangen som favorit

De som är intresserade


Läge

Fredrikinkatu 65, 00100 Helsingfors - Route
(09) 694 6466
http://www.pizzahut.fi/index.php?cid=pizzahut&mid=51&sid=170