Arbory

Kolmatta kertaa kävin Hellassa ja jälleen oli todella positiivinen kokemus. Alkuruoaksi otin kalakeittoa, joka ei minulle jättänyt mitään toivomisen varaa. Joku saattaisi ehkä kaivata enemmän voin makua mutta itselle ainakin on tärkeää, että myös muut raaka-aineet pääsevät esille. Pääruoaksi valitsin (tylsänä ihmisenä) pippuripihvin mutta itse annoksessa ei sitten mitään tylsää ollutkaan. Usein kuulee puhuttavan siitä kuinka hyvä pihvi suorastaan sulaa suussa mutta ainakaan täällä Oulussa en ole missään muussa paikassa saanut lihaa joka todellakin tekee niin. Lisukkeetkin olivat erinomaisia, pekoniin käärityt pavut ja pekoni-perunakroketit, paitsi että maistuivat hyviltä, osoittivat, että annosta on oikeasti harkittu sen sijaan, että olisi vain lätkitty lautaselle pihvin seuraksi mitä sattuu. Jälkiruokaa en tällä kertaa ottanut, mikä tietysti osaltaan kertoo etteivät annoskootkaan ole liian pieniä.
Palvelu taasen oli juuri sellaista kuin toivonkin saavani silloin kun lähden itseäni ravintolaan "hemmottelemaan", asiallista ja huomioonottavaa olematta kuitenkaan liian jäykänoloista. Tällaista toivoisi kohtaavansa muissakin Oulun ravintoloissa, liian monessa paikassa kun tulee sellainen "tää on vaan ruokapaikka, ei täällä mitään kokemusta tarjota"-olo.
Ainoaksi huolenaiheeksi siis jääkin se, että pystyykö tämä paikka säilyttämään tasonsa, kun Oulusta ei juuri muita löydy pitämässä rimaa korkealla.

Ensimmäiseksi täytyy kommentoida noita arvosteluasteikkoja sillä ei ruoka kokonaisuudessaan ollut "lähes syömäkelvotonta", vain osa siitä, jonka johdosta seuraavaksi portaaksi osuva "ok" ei kuitenkaan myöskään ole käypä arvostelu. Sitten asiaan.
Alkuruoaksi otin tapaksista "lavaret" (kylmäsavusiikaa ja fenkolisalaattia), "morel" (korvasieniquiche ja versosalaattia) ja lisäksi sipulirenkaita tomaattisalsan kera mikä sinänsä olisi kuulunut pääruokalisukkeisiin. Näistä "lavaret" oli oikeasti onnistunut ja maukas, kun taas korvasieniquiche oli suhteellisen mauton (joskin tilanne hieman pelastui kastamalla sitä "morelissa" olleessa sitruunan makuisessa "kastikkeessa" (mahdollisesti vinegrette tai sitten vain puristettua sitruunamehua)), eikä korvasienien makua niiden sinänsä asialliselta vaikuttaneesta määrällisestä käytöstä huolimatta ollut jostain syystä juurikaan havaittavissa. Kyseisen annoksen versosalaattikin taisi koostua pelkästään basilikan lehdistä. Sipulirenkaat, joista oikeasti tykkään todella paljon kun ne on hyvin valmistettu (ts. käytetty hyvin maustettua frittitaikinaa), olivat todella mauttomat, eikä dippaukseen tarkoitettu tomaattisalsakaan tainnut olla paikan päällä pusattua, ei sillä että se olisi mitään tuolta osin pelastanut.
Pääruoaksi otin "French steak" sisäfileenä ja lisukkeeksi vaahterasiirapilla glaseerattuja bataattilohkoja. Pihvi oli omaan makuuni suhteellisen hyvin mediumiksi paistettu mutta päällimmäiseksi mieleeni jäi siitä suuhuni sattunut pala jännettä tai rustoa, jälkimmäiseltä se kovuutensa puolesta enemmän tuntui ja ihmetytti kyllä kovasti ja jäin sen johdosta muutenkin miettimään, että niinköhän tuo köntti tekstuuriltaan muutenkaan mahtoi aivan sisäfileestä käydä. Toinen kummastuksen aihe oli se, että vaikka annokseen kuuluvaan sauce verde kastikkeeseen toki kuuluu anjovis yhtenä ainesosana, tuntui suussa välillä liikaa sellainen maku kuin pihvi olisi ollut paistettu samalla pannulla kuin joku kala hetkeä aiemmin. Moista on toki vaikea kuvitella todeksi joten ehkä menee mielikuvituksen piikkiin, toivottavasti. Lisukkeena olleet bataattilohkot olivat maultaan hyviä mutta niitä oli ehkä kypsytetty hieman liikaa seurauksena muussimainen suutuntuma. Lopulta kokemuksen latisti kyljessä ollut kippo vihersalaattia johon jostain syystä oli kaadettu kastiketta (aiemmin pelastajana toiminutta sitruunavinegretteä?) siinä määrin, että päällimmäisten ainesosien jälkeen ei loppua pystynyt parhaalla tahdollakaan syömään. Tuosta siis se arvosteluasteikon syömäkelvottomuus.
Tarjoilusta puolestaan jäi kaikkinensa hyvä mieli. Joku voisi toki olla toista mieltä, kun ei kertaakaan kesken syönnin kukaan tullut kysymään että maistuuko, itse en kuitenkaan ole niin huomionkipeä. Miinuksena voisi ehkä mainita alku- ja pääruokien välissä kuluneen pitkähkön ajan ottaen huomioon, että sali oli vain puoliksi täynnä. Suurena plussana taas sen, että tilattuani ruoan päälle kahvin ja tarjoilijan suositteleman jälkiruokaviinin, palasi tämä hetken päästä takaisin tuumaamaan, ettei se jälkiruokaviini ole oikeastaan hyvä yhdistelmä kahvin kanssa, mikä oli mielestäni erinomaista asiakkaan parhaaseen tähtäävää rohkeutta tarjoilijalta.

Alkuruoaksi otin olutpaneroituja sipulirenkaita, joita määrällisesti oli ihan kivasti mutta lievä mauttomuus vaivasi. Eihän sipulirenkailta toki hirveästi voi makujen suhteen odottaa mutta kyllä frittitaikinaankin pitäisi onnistua vähän makua kikkailemaan, olutta en niistä aistinut yhtään.
Pääruoaksi tilaamani Black Angus-pihvihärän sisäfile oli sitten taas hieman omituinen kokemus, ensimmäisenä silmiin pisti värien puuttuminen. Toki annoksen kuvauksessa ei puhutakaan mistään kasviksista mutta ehkä valurautaiselle tarjoiluastialle olisi voinut jotain muutakin lätkäistä kuin kermavalkosipuliperunoita, pihvin ja majoneesia? Erityisesti tuo majoneesi ihmetytti kovasti, vaikutti olevan samaa tavaraa kuin mitä sipulirenkaiden kanssa tarjottiin, eikä se todellakaan tuntunut tuovan mitään lisäarvoa annokseen. Päinvastoin se kuumasta tarjoiluastiasta huonoa tykänneenä oli miltei luotansa työntävää ja koitinkin jättää sen tyystin koskemattomaksi. Kermavalkosipuliperunat olivat peruskauraa, tuttuja luonasbuffeteista ja huoltamoiden ruokaloista, ei niissä sinänsä mitään vikaa ollut mutta homma olisi mielestäni toiminut paremmin jos niistä puolet olisi korvattu kasviksilla, vaikkapa paistinpannulla mutkan käyneillä paprikoilla, sipulilla ja parsalla, ehkä jopa sienillä. Pihvi oli kylläkin sitten hyvää, sopivasti mediumiksi kypsennetty ja passelisti maustettu.
Jälkiruoaksi oli tarkoitukseni syödä Sabayon kuorrutettuja vadelmia, keittiöstä ei kuitenkaan löytynyt vadelmia joten otin sen sijaan suklaatorttua. En tiedä kuuluuko annokseen normaalistikin vadelmasorbetti vai oliko se lisätty lohduksi, kun ensisijaista toivettani ei pystytty toteuttamaan, ihan hyvää se kuitenkin oli, etenkin sen mukana tullut mantelikeksi. Myös itse suklaatorttu oli oikein maistuvaa, kastikkeena olleena minttupestolta olisin kyllä odottanut vähän enemmän potkua vaan ehkäpä kylkiäiseksi ottamani konjakki peitti enimmän mintunmaun alleen. Jälkiruokakokemuksen onnistui sitten lopuksi lievästi vesittämään astioitani pois vievän tarjoilijan keittiöön esittämä tokaisu, "jaaha vai että vadelmasorbettia vadelmakastikkeella", joka selkeästi kuului pöytääni. Pisti miettimään, että vaikka itse en annoksessa vikaa nähnytkään, niin ehkä se sitten kuitenkin oli jotenkin huono...
Tarjoilu oli enimmäkseen mutkatonta ja huomioonottavaa, tietysti kävi se perinteinen, että pääruoan kanssa juotavaksi tilaamani viini ei löytänyt tietään pöytääni ja jouduin pyytämään sen uudestaan pääruoan saapuessa. Näitähän sattuu mutta pääruoan eteeni tuonut tarjoilija olisi kyllä voinut hoitaa asian hieman paremmin kuin töksäyttämällä, "ja mitähän viiniä sä oot mahtanut tilata?"