vihrema

Roskaruokaloiden eliittiä, vertauskuvaa jatkaakseni dyykattavan arvoista kamaa. Sisustus on loppuun asti harkittua ja vain vessat jäävät uupumaan suloisen päälleliimattua kiiltokuvadiner-meininkiä.

Palvelu on hieman flegmaattista ja hidasta, mutta ruoat ja laskut saadaan lopulta kaikesta huolimatta pöytään ilman hermojen palamista. Soittolista klassikkoineen sopii tunnelmaan ja tutut hitit pistävät hymyilemään. Tiskin viereen ei kannata istua, sillä keittiöstä kantautuu tuon tuosta kovaäänistä surinaa sun muuta.

Burgerit ovat huolellisen kokoisia ja meheviä, joskin aika samaa kamaa kuin missä tahansa vähän hintavammassa purilaismestassa. Valikoimaa riittää siihen asti, että päätäntä tahtoo empivinä päivinä käydä vaikeaksi. Voileivät ovat jees, mutta lämpimät burgerit vetävät silti pidemmän korren. Perunat ovat maukkaita ja makusiirapilla höystettyä kolaa toivoisi useamminkin eteen sattuvan – maapähkinä ja vanilja kutkuttavat kumpikin karkkihampaan mennessään.

Mainittavimman arvoinen annos listalta on kuitenkin aamiainen, johon sisältyy muun muassa paahtoleipää, pekonia ja munaa, kahvia vinkeästä kupista, ja pienellä lisämaksulla eksyy lautaselle myös pannukakkuja, jotka ansaitsevat vielä toisen erityismaininnan kuohkeudessaan. Hinta taisi jäädä alle kympin ja syötävää riittää, ja käypä tuo myös brunssista, ellei jopa lounaasta.

Ainoastaan napostelukori on kerran tuottanut hienoisen pettymyksen, hintaansa nähden vaisu pläjäys kaupan pakastehyllyltä kiikutettuja ruokia. Mutta tiedänpähän vastedeskin paikan päälle sattuessani olla kokeilematta turhia ja luottamaan aamiaiseen, taikka sitten burgereihin – onhan niidenkin kesken jo valikoimaa enemmän kuin riittämiin.

Pirtelöt ovat mainioita, erityisinä mainittakoot omena ja vanilja-vaahterasiirappi. Makuvalikoima ei lopu kesken ja koostumus on juuri täydellisen paksua ja kivan kiteistä.

Kaiken kaikkiaan sen verran mukavia kokemuksia Tampereen yleiseen tasoon verrattuna, että olen kaupungissa oleskellessani vaivautunut muutamiakin kertoja paikalla piipahtamaan.

Kävimme neljän hengen seurueen voimin toukokuisena arki-iltana illallisella. Heti sisään astuessa paikan ahtaus, meteli ja pauhuna iski kasvoille. Mekkala ja rauhattomuus paheni jatkuvasti, etenkin kun suoraan kyljessämme illasti sangen puhelias ja iso seurue – korviinhan siinä vähän väliä särki.

Henkilökunta oli erityisen kohteliasta ja tuolikin vedettiin näin hitaalle istumaankäyjälle yllättäen valmiiksi esiin. Harvakseltaan näin korkealuokkaisissa paikoissa käyvänä suoraansanoen hämmästyin. Tarjoilijat olivat jatkuvasti hääräämässä pöydän luona ja auliisti vastailivat kysymyksiin sekä kertoivat vuolaasti ruoista – joskin jälkiruokia esiteltäessä pääsi unohtumaan, että mitä siinä lautasella nyt taas nököttikään, ja sitten pyydeltiin anteeksi. Hyvämuistisena kaivoin mieleni sopukoista juuri selaamani menun ja ongelmaa ei päässyt syntymään, kun valistin itse tarjoilijaa lautasen tarjoilujen sortista.

Alkuruoaksi valikoitui vaaleaa kalaa ja katkarapua shiso-lehdellä sekä lampaanpaisti-inkivääri dumpling, mikä oli tosin ehkä hilppasen liian vähän, kolmannenkin alkupalan olisin sietänyt. No, oma oli mokani, kun tarjoilijan suosituksen alakanttiin käännyin. Onneksi seurueemme oli suhteellisen vapautunut ja toisen henkilön hiukan isommasta satsista riitti hiukan jaettavaksi, kuten paikassa ilmeisesti on jonkinlaisena ideanakin. Maut olivat kohdillaan, vivahteet liukuivat upeasti suun ylitse kauniin jälkikatkun peräänsä jättäen.

Pallottelin pitkään marmorihärän ja marinoidun voikalan välillä, ja lopulta päädyin pääruoaksi syömään voikalaa, joka on edelleen pyörinyt kaikessa täydellisyydessään mielessäni. Maku oli taivaallisen täyteläinen, uskomattoman pikkutarkan viimeistelty, eikä jättänyt yhtäkään makunystyrää kylmäksi. Lisukkeeksi tilatut vesikrassi ynnä japanilainen riisi herättivät myöskin lämpöä minussa, eritoten ensin mainittu. Uteliaisuuksissani en tietenkään pystynyt jättämään tarjotun ramenin maistamista seuralaisen kupista väliin, ja olihan sekin onnekseni aivan huomattavan maittavaa ja harkittua.

Jälkiruoaksi söin toisen seurueen jäsenen kanssa maistelulautasen, johon sisältyi kolme neljästä vaihtoehdosta. Upean voikalan jälkeen jäivät makeat maistiaiset hilppasen kalpeiksi, mutta kelpasivat toki. Cocktaileista maistoin kirkkaan pinkkiä shinjuku loveria, joka kaikesta imelyydestään huolimatta aiheutti piristäviä tuntemuksia suussani.

Viinisuositus, italialainen valkoviini, oli omassa suussani makuja kauniisti täydentävä nappiosuma, vaikken viineihin erityisen perehtynyt olekaan. Seurue kehaisi vaisusti japanilaista olutta, jota en itse maistunut, sillä vaikka paatunut hyvän oluen ystävä olenkin, vaikutti tarjonta sen verran tylsältä, että väliinjättämispäätös ei kauaa vienyt.

Loppuviikon ajan syömäni ruoka oli tylsää ja ilotonta voikalan edelleen kummitellessa mielessäni. Ilmiö oli kuitenkin onnekseni ohimenevä, vaikka edelleenkin muisto elää ja odottaa virkistystä.

Suosikkilounaspaikkani. À la cartea en ole kertaakaan kokeillut, mutta lounaat ovat aina lunastaneet odotukset. Keittolounaan saa pöytään noin seitsemällä eurolla, mutta vajaan parin euron lisä koko valikoiman avaamiseksi on ehdottomasti maksamisen väärtti.

Yleinen tunnelma on kivan hippi, hilpeä, rauhallinen ja kaunis. Palvelu on ehkä hiukan ujoa, mutta ongelmia ei ole esiintynyt. Esillepanoa ei ole täysin jätetty heitteille ja vesikin on laitettu nättiin kannuun. Aurinko kajastaa kivasti hämyisen ja lämpöisen oloisen kellaripuljun pikkuisista ikkunoista.

Salaattivalikoima on yleensä ollut ihan kelvollinen, ei aterian parhaimmistoa, muttei valittamistakaan kummemmin löydy. Hedelmäviipaleet ovat kiva idea. Leipiä löytyy yleensä paria sorttia, ja ovat käypiä vaikkeivät kovinkaan erityisiä. Siemeniä ja ituja olen toivonut vakiokamaksi salaattipöydän puolelle – vaivaa kun siitä ei kuitenkaan järin koituisi.

Lämpimät ruoat ovat kiitettävän makoisaa ja konstailemattoman yksinkertaista kasvisruokaa. Eräällä lounaalla aterioimani mustapapumuhennos ja haudutettu fenkoli sekä mango-chilikeitto ovat jääneet mieleen aivan erityisesti upeine, voimakkaine makumaailmoineen.

Paikan tee on käymisilläni ollut varmaa ja hyväksi todettua yogi-teetä, mutta kahvit vievät yllättäen valmistustavastaan huolimatta siitäkin voiton, ja minä olen sentään kotona tiukan opetuksen saaneena yleensä melko tarkka kahvieni maun tasapainosta.

Kasvisruoan ystävälle ehdottomasti käymisen arvoinen paikka.

Sen siitä sai, kun hölmöyksissään itikseen nälkäänsä taltuttamaan poikkesi – ärsyttävän ruokailukokemuksen.

Kauppakeskuksen mainoslaulut pauhasivat, ja tarjoilija pyöri aluksi hiukan pihallaolevan oloisesti pöytämme ympärillä, mutta saatiinhan tilaus kuitenkin lopulta vetämään.

Etanat olivat huonoimpia maistamiani, seuralaisen bruschetta sen sijaan ihan kelvollista. Pääruoaksi syömäni lehtipihvi ja muusi oli alkuruokaani verrattuna sentään hiukan piristävämpää ellei jopa ihan kohtalaisen maistuvaa peruskamaa, joskin kasvislisukkeet olivat suorastaan myötähäpeää kylvävän huono esitys hätäisesti höyrytettyä pakastekamaa. Seuralaiseni romanovin härkä sen sijaan sai tylyn tuomion viimeistään mäkkäristä nyysittyjen purkkikurkkusiivujensa johdosta: jos kyseessä olisi ollut ensimmäinen kokemus kyseisestä ruokalajista, olisi kokeilu jäänyt ainoaksi laatuaan. Seuralaisen ranskikset olivat kovia ja kylmiä ja maistuivat enemmän perunalastuilta kuin ranskalaisilta.

Suolaisesta hinnasta ja siihen nähden välttävästä laadusta johtuen kostin ravintolalle turhan rahanmenoni jättämällä jälkiruoan väliin, häh häh hää. Laskun saamisessa kesti kohtuuttoman kauan, ja miltei tyhjässä ravintolassa viittilöiminen kävi jo hermoille.

Vatsa tuli täyteen, mutta toiste en erehdy.

Siilinpesästä olisi vaikea kovinkaan fiiniä kokemusta loihtia, mutta mikäli osaa toisinaan arvostaa rasvaista, runsasta ja mehevää perusmakua, suurpiirteisyyttä ja hilpeän vaisua lähiöpubimeininkiä, on paikka kohdallaan.

Annokset ovat näin pienelle naarashenkilölle jopa liian isoja, ja aina on pohjalle joitain palasia jäänyt siitä huolimatta, että olen änkenyt itseni täyteen ähkyyn saakka. Erityisesti molemmat purilaiset maistuvat kesäpäivänä terassilla oluitten ääressä, burritotkin menevät. Ranskalaiset ansaitsevat pienen erityismaininnan, sen verran rapeita ja maukkaita ovat.

Ristiriitaista ruusurisua saaneita pizzoja en ole vielä ehtinyt maistaa, mutta listalla ovat, odottamassa sellaista päivää, jona moista tahtoisin mättää.

Jos lähellä asuu taikka asioi ja kaipaa tuhtia sapuskaa suhteellisen halvalla eikä odota taivaita ja paratiiseja, niin Siilinpesä on ihan poikkeamisen arvoinen mesta. Kauempaa tuskin kuitenkaan jaksaisin vaivautua, vaikken olekaan missään muualla noin hyvään hinta/laatu/koko-suhteeseen burgereiden kanssa törmännyt.

Lounasbuffet oli kaikin puolin ihan mukiinmenevä ja hillitty kokemus. Valikoimaa riitti tyydyttävästi, vaikka osa kamasta vaikutti vähän vasemmalla kädellä väännetyltä buffetintäytteeltä. Seasta valikoitui kuitenkin jokunen kohtalaisen miellyttävä maku. Liharuoat olivat huomattavasti kasvisvaihtoehtoja mehevämpiä. Keitto oli aavistuksen laihaa.

Sushi toi selkeän lisän buffetin ilmeeseen, vaikka osa kiinalaisestakin meni nälkäisenä hyvillä mielin kurkusta alas. Tavallisimmat ja turvallisimmat sushityypit olivat tasaisen laatuisia, sen sijaan ilmeisesti tonnikalasta ja majoneesista väännetyt nigirit saivat minut kohottelemaan kulmiani ja kysymään itseltäni, että tykkäänkö jollain tavalla makuyhdistelmästä vai onko se kerrassaan liian kiero syötäväksi. Tämän pohdiskelun seurauksena päädyin mutustelemaan kyseisiä tuotoksia useampia jokaisen kohdalla yhä suuremmin kummastellen, eli ainakaan maku ei ollut varsinaisesti luotaantyöntävä vaikkakin ehkä hieman odottamaton.

Seuralaiseni kahvi oli "ihan tavallista", oma teeni joko jotain ennestään minulle tuntematonta lajia taikka sitten erittäin laihaa, vaaleanpunaista ja melko mautonta litkua.

Tila miellytti niin valoisuudessaan kuin korviaraastamattomassa akustiikassaan, eikä sisustuskaan normikiinalaista suurempaa vastustusta sisälläni aiheuttanut. Palvelu oli hillittyä, mutta toimivaa ja ripeää. Buffa täyttyi hyvään tahtiin aina tyhjentyessään, eikä mitään joutunut kohtuuttoman kauan odottelemaan.

Kaiken kaikkiaan nälkäisenä lähimailla oleskelleena en pettynyt lounaaseeni, vaikken ehkä kovin kaukaa Jufuun lähtisi. Hinta on siinä ja siinä – juurikaan enempää en maksaisi.