Opens at 11:00

China Way

Betyg 3.6 / 5

Recensioner (3)

Över 2 år gamla recensioner
Dessa recensionen har ingen påverka till genomsnitt betyg

Kävin eilen lounasbuffetista ottamassa oman osani ensimmäistä kertaa. Seisova pöytä kustantaa vierailijalta 8.80€. Sillä saa juomaksi mehua tai vettä, alkukeiton (tällä kertaa kana-vihannes), salaattipöydän antimet sekä noin 5-6 lämmintä ruokaa. Omasta mielestäni ruuat (etenkin Sichuanin kuha ja Pekingin härkä) olivat oikeasti maukkaita. Varmastikin ruuat väljähtävät päivän mittaan, mutta puolenpäivän aikaan ei ollut mitään valittamista. Pakko kyllä sanoa että en ole koskaan nähnyt buffetpöydässä uppopaistettuja banaaneja!

Tarjoilija oli ystävällinen ja huomioi sisään- ja ulosmenijät. Paikalla oli melko paljon väkeä, enimmäkseen arvatenkin lähialueiden työporukoita. Vaikka sisustus on tyypillisen kitchkiinalainen ja pöytäliinat olivat jääneet silittämättä, koin ravintolan siistiksi ja pöydät kuurattiin todella huolellisesti seuraaville asiakkaille.

Olin oikeastaan yllättynyt, luulin lähistöllä olevan kilpailevan kiinalaisen olevan Tikkurilan paras. Kaiken kaikkiaan omien kokemusteni mukaan ruoka oli tällä kertaa vähintään Wing Lungin tasolla, ja palvelu parempaa.

EDIT: Toisella kerralla käydessäni lounasaikaan ruuan taso oli pettymys. Seisahtaneen oloista, ja kesti jonkin aikaa ennen kuin ruokalaareihin tuli täydennystä. Taso lienee vaihteleva, joten suosittelen täällä käydessä aikaista lounasta.

     
     
     
Upplevelse: Lunch Priset: 8€ Tillagt: 26.07.2011
Betyg: 2

Ruoka hyvää. Annos erittäin suuri hintaan nähden. Suosittelen lämpimästi!

     
     
     
Upplevelse: Lunch Priset: 7€ Tillagt: 24.01.2010
Betyg: 0

Ruoka on ok, ei millään tapaa erikoista. Palvelu on nuivaa, riippuen vähän käyntikerroista. Tilaukset eivät jostain syystä aina ole sitä mitä on tilannut, esimerkiksi nuudelien tilalla voi hyvinkin saada sattumalta riisiä.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 01.03.2009
Betyg: 0

Gemenskap

De som är intresserade


Läge

Peltolantie 2 M 6, 01300 Vanda - Route
(09) 823 0132