Köket är öppet

Korson Pizzakeskus

Betyg 1.8 / 5

Recensioner (10)

Över 2 år gamla recensioner
Dessa recensionen har ingen påverka till genomsnitt betyg

Olemme aikaisemmin tilanneet täältä ja perustasoa pizzamättöä. Ravintola aloitti kokopäivän buffan hiljattain jota käytiin tänään testaamassa. Halpa, 8.90 eur ja valikoimaa oli runsaasti. Neljää eri pizzaa, kebabia, falafeleja, salaatteja, ranskalaisia, pastaa, kanansiipiä.

Olimme liikkeellä arki-iltapäivänä lounasajan jälkeen. Asiakkaita muutama jotka eivät buffaa olleet valinneet. Ymmärrän miksi. Pizzat olivat jo aikansa seisseet ja haaleita. Vaikka söimme viimeiset palat parista pizzasta ei täydennystä tullut. Pasta oli aivan kamalaa. Ranskalaiset yms myös haaleita, falafelit mauttomia sekä tietty kylmiä. Parasta oli limppari.

Halpa hinta kyllä buffasta mutta kallis kuitenkin kun ruoka oli pahaa. Itse söin lopulta vähän salaattia, 2 palaa pizzaa, puolikkaan falafelin, haarukallisen pastaa ja hieman ranskalaisia.

Ehkä kiireempänä aikana parempaa kun tekevät uutta pöytään tuoreeltaan. Mutta jos koko päivän buffaa pidetään niin olisihan se lähtökohtaisesti kiva että samalla rahalla saa vastinetta huolimatta siitä mihin aikaan käyt.

Jatkossakin varmaan tuolta tulee tilattua kotiin mutta buffettia en lähde uudelleen syömään.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 05.08.2016
Betyg: 0

Palvelu oli niin epäystävällistä ja ylimielistä, etten enää ikinä astu jalallani tähän paikkaan. Ruoassa sinänsä ei ollut valittamista, mutta tapakasvatusta kaverit todella kaipaavat!

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 16.02.2014
Betyg: -1

Ei ole mitään väliä mitä listalta tilaa, aina tulee hyvät ruoat.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 9€ Tillagt: 06.11.2013
Betyg: 0

Perus hyvät mätöt krapula ja muuten vaan laiskoihin päiviin :) Yksi parhaista Korson pizzapaikoista

     
     
     
Upplevelse: À la carte Tillagt: 05.10.2012
Betyg: 0
     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 8€ Tillagt: 06.02.2012
Betyg: 0

Tilaamani hampurilaisateria oli kyllä reilun kokoinen, mutta ranskalaisista oli unohtunut mausteet kokonaan. Lisäksi hampurilaisen sämpylät oli kuin tiskivedessä uitetut ja muistuttivat lähinnä jotain leivän ja vedän liejua. Valtavassa nälässä yritin syödä tämän annoksen, mutta lopputuloksena oli yökötystä ja lopulta oksennusta.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 10€ Tillagt: 21.10.2011
Betyg: -1

Ei viitosen suoritus, mutta korsolaiseksi pizzapaikaksi kelpo sapuskaa. Taso tuntuu hieman vaihtelevan ja kuten edelläkin on todettu, pizzat saattavat olla todella rasvaisia.

Bonusta siitä, että rafla on tosiaan auki pitkin yötä baarien sulkeutuessa.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 8€ Tillagt: 20.03.2011
Betyg: 2

Päätin sitten pizzaa testata kehuista johtuen, mutta valitettavasti pettymys oli melkoinen.
Täytteitä kyllä oli runsaasti, mutta maku loisti poissaolollaan. Ja herrajumala sitä rasvan määrää! Sitä sai valuttaa lautaselle teelusikka kaupalla!
Eli: Kebabbia täältä jatkossa tilailen mutta pizzaa tuskin en enää.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 7€ Tillagt: 15.01.2011 View previous reviews (2)
Betyg: 0

Kyllä tämä korson paras paikka on. Pizzat ja kebabit on molemmat hyviä ja tehty huolellisesti. Monesti ollaan tilattu ja haettu ja koskaan ei olla vielä oltu pettyneitä ruokiimme. Ammattitaito on tällä alalla harvassa mutta täällä sitä on. Yksi pointti josta voisin mainita on se että miksi kaikki kebbelät aina tarjoavat leikkeitä ja pihvejä ja mitälie kanaruokia pizzojen ja kebabien ohessa? Ei niitä kukaan kumminkaan tilaa. Keskittyisivät vain siihen olennaiseen ja siihen mitä parhaiten osaavat eli pizzoihin ja kebabeihin. Ja jatkakaa niiden huolellista tekoa. Iloista palvelua paikanpäällä. Paikkaa suosittelen.

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 7€ Tillagt: 02.11.2010
Betyg: 1

Nyt ei voi muuta kuin kehua! Ehdottomasti Korson, jollei jopa koko Vantaan paras kebab/pizza -paikka!
Harvoin kaikki loksahtaa kohdalleen niin hyvin kuin tässä paikassa:

Ruoka: Maukasta, oikein tehtyä pikaruokaa. Pizzat (erityisesti perhekokona) ovat erinomaisia, täytteitä juuri sopivasti (ei liikaa) ja pohjakin maistuu jopa hyvältä! Herkullista valkosipulia! Pizza on tasapainoinen, niin kuin sen kuuluukin.
Kebab taas on Korson Pizzakeskuksessa aivan taivaallista! En muista oikeasti missä olisin saanut ennen yhtä hyvää kebabia... Oikea määrä mausteita ja rasvaisuutta, kaiken kruunaa maukas jogurttikastike! Pita kebab on jättimäinen, yleensä en jaksa edes syödä sitä kokonaan. Salaatit tehdään käsin jokaiseen annokseen erikseen, josta plussaa. Raaka-aineet tuntuvat yleisestikin tuoreilta.

Palvelu: Palvelu on todellakin moitteetonta! Mukavia turkkilaisia (kai?) heppuja talo täynnä ja aina hymyillään ja moikataan kun asiakas astuu sisään. Tarjouksista kerrotaan ja muutenkin on kaikin puolin hyvä meininki, mielellään aina menee ruokaa hakemaan! Tästä saisi muut turkkilaiset pizza/kebab -paikat ottaa mallia! Yleensä kun palvelu niissä tuppaa olemaan tympääntynyttä ja ei-kiinnostunutta.

Hinta: Normaalit pizza/kebab hinnat. Ruoan laatu on niin hyvä että hinta/laatu -suhteeltaan arvosana on loistava.

En oikeasti keksi mitään huonoa sanottavaa Korson Pizzakeskuksesta, vaikka väkisin yritän miettiä. Paikka on ymmärtääkseni aika uusi, joten tietysti alkuinnostusta on vielä ilmassa, toivotaan vain että ruoan taso ja palvelu pysyy samana!
Aukioloajoista vielä myöskin plussaa: Pe ja La paikka on auki vielä baarien sulkemisen jälkeenkin. (Ja ruoan laatu on silloinkin hyvä, toisin kuin muissa yösyöttölöissä)

Suosittelen Korson Pizzakeskusta ehdottomasti kaikille pikaruoan ystäville, tänne kannattaa tulla kauempaakin. Minulla on ystäviä jotka tulevat Vuosaaresta asti hakemaan ko. paikasta ruokaa! Se jos mikä, kertoo oikeasta laadusta!

     
     
     
Upplevelse: À la carte Priset: 8€ Tillagt: 02.11.2010
Betyg: 4

Gemenskap

Fans (1)

Dessa användare har markerat restaurangen som favorit

De som är intresserade (1)


Läge

Maakotkantie 6, 01450 Vanda - Route
(09) 273 1013
http://www.korsonpizzakeskus.fi/

Options