Find Finnish restaurants online! See what's open right now on our interactive map – zoom in on where you are, then filter what you see by category, price, and reviews.
Zorpaksen pitäjien kakkosravintola. Aluski oli hyvä, mutta sittemmin laatulaskenut ja hinnat nousseet, suosittelken kävelemään suoraan Zorpakseen ja maksamaan hiemnan lisäää, niin saa rahalle vastinetta.
Vähän tarjottavaa kasvissyöjälle. Ainakaan ruokalistalta ei lounasajan ulkopuolella löytynyt chiabattojen ja salaattien lisäksi kuin pari pastaa.
Ne olivat kyllä hyviä: paprika-chilipastassa varsinkin oli mukavasti potkua. Valitettavasti annokseen ei sisältynyt oikein mitään proteiinipitoista, ei edes muutamaa papua. Annoskokokin oli sen verran pieni, ettei nälkä edes lähtenyt kunnolla.
Paikka oli viihtyisä ja ruoka sinänsä maukasta. Oppisivat vain, että kasvisruokaa ei kuulu tehdä tiputtamalla annoksesta liha pois.
Sunnuntailounas a la carte.
Söin sunnuntaina lounaan poikani (4 v) kanssa. Nuppu oli suunnilleen ainoa avoinna ollut ravintola, joten sinne siis.
Lasten annoksissa ei ollut paljon valinnanvaraa mutta onneksi kanapasta (puolikas normaalista, 8 e) oli herkullinen. Taisi olla sama annos, kuin viereisessä kreikkalaisessa.
Itse otin karitsaa ja lohkoperunoita. Annos oli erittäin hyvä: liha oli mureaa ja juuri oikean kypsää. Salaatti oli herkullista ja perunat makoisia.
Pieni miinus odottelusta: päivän ensimmäisenä asiakkaana keittiössä taisi olla valmistelut kesken. Samoin ilmastointi olisi voinut toimia paremmin: nyt salissa oli hieman liian kuuma.
Pääruoka oli 16 euroa: lounaaksi kallis annos mutta sunnuntaina ei ollut tarjolla erillistä lounaslistaa.
Sunnuntaibrunssi kiireettömässä ympäristössä. Paikkaan saapuessa muiden kuin salaattien hintataso tuntui kovalta, ja kohtuulliseen nälkään otin (pienen) savulohisalaatin. Salaatti oli tuore, maukas ja kyllä sillä kohtuullinen nälkäkin lähti. Kyytipojaksi veden ohella luomumustikkasmoothie, joka pieneksi harmikseni oli pullotuote. Kohtuullisen hyvää silti.
Erityismaininta palvelusta, mukavasti toivotettiin tervetulleeksi ja myös lähtiessä. Harvoissa paikoissa Helsingissä on pöytääntarjoilu, mutta täällä se löytyi ja aterimiakaan ei tarvinnut hakea itse noutopöydästä. Musiikki on vähän erikoista mutta sopivaa taustalle siistiin ja tilavaan kahvila-ravintolaan.
Kehtaa viedä vieraatkin, joita ei Kallion perinteisemmät kuppilat innosta. Tämä ja Café Cardemumma edustavat alueen lounaskahviloita parhaimmillaan.
Sijainti oli hyvä, ruuasta en ole samaa mieltä. Tilasin lihapullat jotka kesti luvattoman kauan vaikka ravintolassa ei ollut lisäkseni kuin kaksi ihmistä. Annoksen salaatti oli ihan ok, tosin aika pieni. Lihapullat olivat kelvottomat, löysät ja mauttomat, aivan kuin olisi syönyt huonoa einesruokaa. Palvelu noin muuten oli aika vaisua. Paikan musiikki vähintäänkin outoa...vanhaa