Find Finnish restaurants online! See what's open right now on our interactive map – zoom in on where you are, then filter what you see by category, price, and reviews.
Nautimme kolmen hengen seurueena paikan herkulliselta vaikuttaneen iltapäiväteekokonaisuuden. Useita kertoja Britteinsaarilla samaisen setin nauttineena, pettymys oli melkoinen. Etenkin Englannissa iltapäivätee on tarjoiluna niin runsas, ettei sen jälkeen tule mieleenkään nauttia mitään pitkään aikaan. Toisin oli Salutorgetissa. Jokainen seurueemme jäsen sai kolme erilaista erittäin pientä täytettyä leipää, yhden minikrustadin, kaksi jälleen pientä, mutta myös kylmää ja kuivaa skonssia (kerman ja kahden eri hillon kera), yhden macaron-leivoksen sekä erilaisia miniatyyrikakkupaloja ja pari eri makeista. Esimerkiksi juuri kakkupalat eivät kooltaan todellakaan vastanneet ravintolan menussa olevaa kuvaa, vaan olivat valehtelematta noin peukalonpään kokoisia.
Jos tarkoituksena on tarjota vain pieni maistiaiskokoelma kunnollisen ja täyttävän makuelämyksen sijaan, ei hintakaan saisi olla pöyristyttävät 21,80 euroa.
Huomautettuamme ystävällisesti annosten pienuudesta, tarjoilija kommentoi, että olimme ensimmäiset, jotka ovat asiasta valittaneet. Hänen mukaansa asiakkaat pitävät tarjoilua yleensä liiankin runsaana.Toinen meitä palvelleista tarjoilijoista oli kuitenkin todella ystävällinen. Lisäksi tarjoillut teet olivat erittäin hyviä.
Aina onnistuneet illalliset - hyvä ruoka ja palvelu ovat saaneet palaamaan uudelleen. Vaikka ruoka ei ole ollut tajunnan räjäyttävää voi sen sanoa olevan laadukasta ravintolatasoa. Ei turhaa kikkailua. Neutraali, mutta hyvä palvelu.
Ainoa mieleen jäänyt miinus on baarissa nautittu drinkki, joka oli tyyliltään ja erityisesti maultaan 80-luvun limpparialkoholijuoma pillillä. Muut drinkkikokemukset ovat olleet kohdillaan. Palvelu baarissa on asiantuntevaa ja ystävällistä.
Valoisa kahvila on tarjoilujen laatuun nähden melko hinnakas, mutta houkuttelee pistäytymään. Kahvi on hyvää ja kuumaa. Pöytiin tarjoilu on ripeää ja erittäin ystävällistä. Vanhan rakennuksen onnistunut restaurointi ja sisustus ravintola/baari/kahvila käyttöön saa plussaa.
Viimekesänä oikein mukavia sunnuntaibrunsseja nauttineena lähdin jopa vihaisena ravintolasta.
Aloitimme lasillisella kuplivaa. Tämän jälkeen alkuruuat ja pääruuat. Muu jäi kokematta kun meni ns. "maku hommaan". Ruoka oli haaleaa, annokset todella mitään sanomattomia ja mielikuvituksettomia. Täysin "peruskamaa".
Pöytiin tarjottu leipä oli osittain kovaa eikä mitenkään maukasta. Jopa voin päältä puuttu suola ja se oli todella löysää. Uuden voinapin/voipurkin ilmestyessä pöytään jäi myös vanha tarjoilualusta sinne joten lopulta niitä oli siellä neljä viemässä pienen pöydän tilan. Tarjoilijoiden suosittelemista kahdesta punaviini irtolasista toinen suositus meni aivan metsään ja toinen oli onnistunut. Tarjoilija jutteli meille liiankin kaverillisesti. Turhaa jäykkyyttä ei toki saa olla mutta emme nyt kuitenkaan tätä rouvaa olleet aiemminkaan tavanneet. Sinuttelu oli aavistuksen hölmöä. Rento teitittely olisi varmasti ollut luonnollisin vaihtoehto.
Alkuruuaksi otettu kampasimpukka oli hyvää mutta hieman haaleaa. Toinen seurueemme alkuruuista Härkä Carpaccio sinällänsä oli ok mutta lihaa oli käytännössä vain nimeksi. Jopa kampasimpukka alkuruoka-annos tarjosi enemmän "lihaa".
Pääruuaksi tilattu pippuripihvi oli tilatunmukaisesti medium miinus mutta liha valmiiksi haaleaa. Pihvin kanssa tarjoiltiin 6 pienehköä peruna viipaletta. Todennäköisesti mausta ja ulkonäöstä päätellen jokin atria/oolannin/rainbow valmistamia pakasteviipaleita.
Toinen pääruoka prässätty vasikka muistutti ennemminkin Rainbow tonnikalamurska purkin sisältöä. Jonka ulkoasua ja haaleutta sitten koko pöydän voimin ihmeteltiin. Kiteytettynä "täyttä kuraa".
Vasikan kanssa tarjottu hernepyree ei sopinut omastamielestäni yhtään vasikkaan eikä muutenkaan ollut omaan mieleeni.
Hummerin kerrottiin loppuneen jo päivällä joten se jäi tälläkertaa syömättä. Hummeri on aiemmin ollut Salutorgetissa kyllä hyvä valinta.
Otimme aika nopeasti pääruokien jälkeen laskun.
Sinällänsä alkoholia oli kyllä pöydässä: neljä lasia kulpivaa, kaksi irtolasia punaviiniä ja yksi kohtuuhintainen valkoviinipullo (58e). Ruokana kaikilla alkuruuat ja pääruuat.
Loppusumma ilman jälkiruokia ja kahveja oli yli 320euroa yhteensä.
Sekös kieleni kirvoitti tähän loistavaan arvosteluun.
Käytönnössä poisluettuna pari ihan hyvää alkuruokaa ja lasillista viiniä koko ilta oli niin suuri pettymys kuin olla ja voi. Jopa Chiocos olisi tarjonnut paremmin vastinetta rahoille.
En tiedä miksi keittiön taso on mitä on mutta aika kova itsetutkiskelun paikka on edessä.
Olen myös kuullut Brunssin tason laskeneen viimeisen puolenvuoden aikana joten omalta osaltani jää ko. paikka kokematta ainakin pariin vuoteen. Helsingissä kyllä hyviä ravintoloita riittää.
Brunssilla Salutorgetin historiallisissa puitteissa. Kahdentoista ruuhka iskee vastaan ja narikka on aivan täynnä talvivaatteita. Voi voi. Nopeasti alkuruokapöydän kimppuun ennen massan liikehdintää. Alkuruoat olivat hyviä (silakkacheviche, pancettasalaatti) ja mielenkiintoisia (sorsa-ryynimakkarat, savustetut sinisimpukat), kuten tämän hintaluokan paikoissa kuuluukin olla. Alkuruoat ovat näköjään kallellaan kalapuolelle - Kauppatorin läheisyydessä kun ollaan. Kaikki maistetut alkupalat olivat hyviä, mutta eivät enempää.
Pääruoaksi valitsimme valkosipulimarinoitua karitsan paahtopaistia, yrttisiä maalaisperunoita ja herkkutattikastiketta. Annoksessa oli myös miellyttävä etikkainen raastesalaatti, joka sopi hyvin makumaailmaan. Kokonaisuus oli toimiva, eikä liian raskas. Jälkiruokapöytä sen sijaan oli pettymys. Juustoja en jaksa yleensäkään syödä ja vaikka jaksaisinkin, eivät perusjuustot maistuisi. Vadelmamousse ja persikkakompotti oli miellyttävän raikas. Kinuskipiiras ja pullavanukas eivät jääneet mieleen.
Olemme kahteen otteeseen käyneet brunssilla melko peräkkäin kahdessa Royal-ravintoloihin kuuluvassa paikassa: Salutorgetissa ja Töölönrannassa. Molemmilla kerroilla jälkimmäinen on vienyt voiton.
Pöytävarausta tehdessä erittäin ystävällinen ja miellyttävä vastaanotto. Paikalle tullessa sama jatkui: ammattitaitoinen ja erittäin huomaavainen henkilökunta. Ruoka mahtavan hyvää!!! Samettisen pehmeä mustajuurikeitto siian mädillä, kuhaa jokirapukastikkeella tilliperunoin ja passionuunijäätelöä. Suosittelen lämpimästi. Täydet pisteet!!!
Aivan ihanaa ruokaa. Kampasimpukat kurpitsapyreen ja veriappelsiinikastikkeen kera sulivat suuhun. Otimme pääruuaksi puolikkaat hummerit ja se oli tuoretta ja hyvää. Pienehkö yksilö mutta hyvin valmistettu. Jälkiruokana creme brulee oli raikas ja passiin uunijäötelö miellyttävä päätös aterialle. Tarjoilijat olivat asialla eikä tarvinnut odotella. Erinomaista ruokaa.
Odotuksemme oli todella korkealla luupaavakuuloisen menun sekä hienon salin ansiosta. Valitettavasti jouduimme pettymään pahasti. Odotimme alkuruokaa n 40min ja pääruokaa reilusti yli tunnin. Alkuruoka jotenkin ylsi hintaansa lupamalle tasolle mutta pääruoka oli suuri pettymys. Todella aneemisen kokoinen annos jätti toivomisen varaa sekä ulkonäön että maun suhteen. Eniten harmitti se että ei tuntunut siltä että olisi saanut rahoillensa vastinetta. Vielä alkuruoan kohdalla tunnelma oli ok mutta arvostelu jää syvästi negatiiviseksi pitkän odotuksen sekä pääruoan ulkonäön, koon ja jossain määrin maun takia.
Käyntimme viime viime viikolla jätti toivomisen varaa niin ruoan kuin palvelunkin suhteen. Ruoka oli kaikilla liian suolaista, alkuruokana kampasimpukat, joita oli kokonaista 2 kpl annoksessa. karitsanpotka aivan liian suolaista. Tarjoilija oli tympääntynyt naistarjoilija, huiski punaviiniä koko ajan pöydälle, samoin vettä.
Sali oli puolityhjä joten kiireestä ei ollut kysymys.
Aiemmilla kerroilla on palvelu aina pelannut moitteeetomasti ja ruoka ollut ok, tosin aina liian suolaista.
Jos tarkoituksena on tarjota vain pieni maistiaiskokoelma kunnollisen ja täyttävän makuelämyksen sijaan, ei hintakaan saisi olla pöyristyttävät 21,80 euroa.
Huomautettuamme ystävällisesti annosten pienuudesta, tarjoilija kommentoi, että olimme ensimmäiset, jotka ovat asiasta valittaneet. Hänen mukaansa asiakkaat pitävät tarjoilua yleensä liiankin runsaana.Toinen meitä palvelleista tarjoilijoista oli kuitenkin todella ystävällinen. Lisäksi tarjoillut teet olivat erittäin hyviä.