Kaikki ravintolat kartalla! Löydä auki olevat ravintolat suoraan kartalta. Zoomaa alueeseen missä olet ja suodata tulokset tyypin, hinnan ja arvostelujen mukaan.
Aivan loistava lounaspaikka. Käyn lähes joka päivä, koska tuntuu, että ruoka on monipuolista ja hyvistä raaka-aineista tehtyä. Erittäin maukasta kasvisruokaa ja ei tarvitse olla edes kasvissyöjä pitääkseen tästä. Ravintola on kodikas ja palvelu oikein ystävällistä. Lounasaikaan aina täynnä eli hankalaa tulla isommalla porukalla. Tällaisiä kun olisi lisää Helsingissä!
Lämmin palvelu, herkullinen ruoka joka oli myös 5 vuotiaan mieleen, kotoisa sisustus ja käyttävät myös luomu raaka-aineita. Harmi kun ovat vain arkisin lounas-aikaan auki, mutta jos se on ainoa keino säilyttää laatutaso, niin ymmärrän. Margariini-nappien sijaan olisin kaivannut oikeita voi-nappeja tai vaikka omatekoista levitettä.
Loistavaa, monipuolista kasvisruokaa. Itse annoksen päätähden lisukkeeksi tulee vielä jos jonkinmoista linssimuhennosta ja salaattia, ja maut ovat täydellisen kohdallaan. Palvelu on todella ystävällistä ja tunnelma paikassa muutenkin mukava.
Zucchini on kerrassaan mainio lounaspaikka – sen ovat selkeästi muutkin huomanneet, sillä lounasaikaan paikkahan on aina täynnä.
Koskaan en ole lounaalla kohdannut samaa annosta kahta kertaa ja aina ruoka on ollut mitä maittavinta. Erityisplussaa tulee vielä siitä, että kyseessä on kasvisruokaa, sillä ainainen lihan mättäminen alkaa aina jossain vaiheessa tympimään.
Jos et ole aiemmin rohjennut / uskaltanut kunnolla tutustua kasvisruokaan, Zucchini on se paikka josta kannattaa aloittaa. Et tule pettymään.
Hyvää kasvisruokaa lounaaksi. Ruoka on aina ollut hyvää ja asiakaspalvelu toimii. Lounas ajan huippuna saa jo jonotta, mutta ennen ja jälkeen löytyy tilaa. Lisää tällaisia :)
Todella todella ihana lounaspaikka! Usein myös hyvin täynnä, joten istumapaikkaa voi joutua odottamaan tilan ollessa pienehkö. Keskeinen sijainti, ystävällinen henkilökunta, erittäin maukas lounas aina.
Loistava paikka ja reilut annokset. Kasvisruoka on lähes aina omalaatuista ja kekseliästä ja minkäänlaisia tomaattipasta -rimanalituksia ei ole tullut kertaakaan vastaan. Ystävällinen henkilökunta.
Mainiota kasvisruokaa lounasnälkään! Annokseni oli itämainen kasvispihvi lisukkeineen, ja meni kirkkaasti syömieni kasvispihvien top3:een. Hyvin suosittu ravintola ainakin lounasaikaan, mutta onneksi mutkattomalla tarjotinmeiningillä sopu antaa sijaa. Täällä pitää käydä useammin lounastamassa.