Küche geöffnet

HO`s FOOD

Note 2.5 / 5

Kundenerfahrung

Child friendly
Vegetarian

Bewertungen (19)

Bewertungen älter als 2 Jahre
Diese Bewertungen haben keinen Einfluss auf den Durchschnitt

Käyn täällä silloin tällöin lounaalla. Puffa oli vielä ennen joulua hintaansa nähden (silloin 10 e) ihan yes. Kevään aikana havaittavissa kummallinen notkahdus. Puffassa ruokia loppu ja esim.naudanliha kuin purukumia. Viimeinen keksintö oli alkaa tarjoilla kaiken päälle susheja. Ensin asiakkaille annettiin mahdollisuus valita sushit puffalounaan päälle yhden euron lisähintaan. Nyt puffan hinnaksi on lätkäisty 11 euroa ja siihen kuuluu sushit. Pakkohan niitä oli maistaa. Älkää muut tehkö samoin. Ihan hirveetä ylikeitettyä riisiä ja sushiyritelmiä kokonaisuudessaan. Suosittelen ravintoloitsijalle paluuta 10 euron puffaan ja sushikuvatusten poistoa tarjoilusta. Ilmoittakaa kun näin on tapahtunut, boikotoin paikkaa siihen saakka.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 20€ Hinzugefügt: 10.06.2017 Vorherige Bewertungen ansehen (2)
Note 0

Olimme toukokuun alussa syömässä kahden perheen voimin. Olin huomannut ravintolan kriittiset palautteet Eat.fi -palvelussa, mutta annoimme mahdollisuuden. Se oli virhe. Vastaanotto ravintolaan oli välinpitämätön. Mies tiskin takana vain katsoi meitä, eikä tehnyt elettäkään. Ruokalistaa odotimme noin vartin. Ruokatilaukset kerättiin pitkän odottamisen jälkeen, vaikka meidän lisäksi ravintolassa oli muutama pariskunta syömässä. Sitten alkoi varsinainen hauskuus. Neljä aikuisten annosta ja kaksi lasten annosta: odotusaika 45-50 minuuttia. Odotimme, että ruoka korvaa siihenastisen pettymyksen. Ei korvannut. Oma ja kaverini Hunan-ruoka maistui makealta appelsiinilta, mikä oli outoa. Kylmänä tarjoiltu kasvisruoka oli limaista ja häränliha chilikastikkeessa maistui ketsuppikastikkeelta. Kuitenkin hinnat olivat lähes 20 e. Paras juttu oli, että ostin oluen Happy Hour -aikaan ja kysyin vielä, että onko olut normia halvempaa loppulaskussa ja vastaus oli, että kyllä. Laskussa kuitenkin oli normihinta ja mies huonolla suomella tiuski, olisi pitänyt maksaa saman tien ja hymyili mulle, että minä en ymmärrä. Kaiken kaikkiaan todella ala-arvoinen paikka. Ihan oikeasti.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 18.05.2017
Note 0

Tilasin Foorodan kautta kuljetuksella kanaa ja inkivääriä sekä nuudelia ja kanaa. Ruoka oli todella suolaista ja sitä ei voinut syödä. Koitin antaa tästä palautetta ravintolan työntekijälle puhelimitse ja kuulemma pitäisi osata itse sanoa, jos ei halua suolaista ruokaa. Todella huono kokemus. En tilaa varmasti täältä enää koskaan mitään.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 15€ Hinzugefügt: 15.04.2017
Note 0

Kelpo kiinalainen lounasbuffet laajalla valikoimalla.

Ruuat poikkeavat standardeista Helsingin kiinalaisten valikoimista. Voin suositella jos on iso nälkä ja kaipaa vaihtelua perus kiinalaiseen mättöön.

Ruokailutila on ankea mutta kesäisin on mukava syödä terassilla.

     
     
     
Erfahrung: Mittagessen Preis: 10€ Hinzugefügt: 30.12.2016
Note -1

Lounasta alueella säännöllisesti syövänä olen ruvennut harventamaan käyntejäni tässä.

Buffet pöytä on monipuolinen, mutta lounasaikaan lähes poikkeuksetta monia ruokalajeja lopussa. Ruuan maku korkeintaan kohtuullista ja varsinkin talvella automaattisesti aukeavat väliovet tuovat sisään kovasti kylmää ilmaa.

     
     
     
Erfahrung: Mittagessen Preis: 10€ Hinzugefügt: 28.10.2016
Note 0
     
     
     
Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 02.08.2016
Note 0

Listalta tilattu kana-annos oli ala-arvoinen: kuminen, vetinen ja kaikin puolin vastenmielinen. Annos jäi kesken eikä tällä perusteella paikkaa voi todellakaan suositella. Jäi harmittamaan ettemme menneet Kellohallin pizzoille tämän sijaan.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 16€ Hinzugefügt: 17.07.2016
Note 0

Paikan lounas on Helsingin mittakaavassa erityislaatuinen. Noutopöydästä löytyy laaja valikoima erilaisia kastikkeita, nyyttejä ja friteerattua kalaakin, kaikki kiertää niin nopeasti että laatu pysyy hyvänä. Erityiskiitos rapeista friteeratuista, aivan fantastista. Muut kinukkilat kalpenevat - miksi mennä muualle, kun voi syödä täällä?

     
     
     
Erfahrung: Mittagessen Preis: 10€ Hinzugefügt: 05.05.2016
Note 0

The man taking our order focused more on trying to complement on the looks of the woman in our company than taking our order. For every menu item we tried to order he suggested something else which resulted in an incorrect order. After waiting for over 20 minutes for a few small (5€) dishes, we did get the one incorrect item changed. Didn't matter much though, everything we ordered was completely tasteless and we couldn't finish any of it.

Avoid this place, and go to Teurastamo next door instead who provides good service and food.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Hinzugefügt: 20.03.2016
Note 0

Hot Pot oli erinomainen kokemus! Kävimme lauantai-iltana testaamassa kasvisversion, johon kuului iso kasa erilaisia vihanneksia, tofua, soijasuikaleita, seitania ja riisinuudeleita. Liemen tulisuusasteen sai valita, otimme yhden miedon ja yhden vähän tulisemman. Jokaisella on siis pöydässä oma keittolevy ja liemipata, mutta mikään ei estä syömästä näistä sekaisin, jos halutaan kokeilla erilaisia makuja.

Henkilökunta neuvoi hyvin, miten homma toimii ja mitä lisukkeita kannattaa kypsentää kauemmin kuin toisia. Pelkäsin etukäteen, että paikan tunnelma olisi hieman ruokalamainen, mutta iltakattaus oli oikein viihtyisä kynttilöineen. Tosi kiva vaihtoehto sosiaaliseen syömiseen, kun haluaa syödä rauhassa ajan kanssa ja jutella.

     
     
     
Erfahrung: À la carte Preis: 20€ Hinzugefügt: 24.01.2016
Note 0

Community

Fans (3)

Diese Leute haben dieses Restaurant als Favorit markiert..

Leute, die sich für dieses Restaurant interessieren (3)


Standort

Työpajankatu 2 a R 1d, 00580 Helsinki - Route
09-42892648
http://hosfood.fi/index.html

Options