Vanajanlinna

22-23. 5. Huone surkea hintaansa 140 € nähden, Ei edes roskakoria. Huoneen varaus puhelimitse lisäksi maksullinen 5.55€.

Hienot puitteet – siinäkö kaikki?

Lämpimänä ja aurinkoisena lauantai-iltana Vanajanlinnan ulkoterassilta tarjoutui upea näkymä linnan puistoon ja Katumajärvelle, ja muutenkin puitteet olivat hulppeat. Tosin iltaamme säesti sisältä kantautunut tauoton ja nyanssittoman mekaaninen pianonsoitto. Erityisen raivostuttavia olivat hämmentävän yksinkertaistetut sovitukset Bachin Airistä ja Griegin Aamutunnelmasta. Vilkaisu musiikkisaliin paljasti tuon karmean muusikon olevan automaattipiano!

Molemmat tarjoilijat olivat ulkomaalaisia. Ensimmäinen heistä osasi suomea oikein hyvin ja hallitsi rupattelun taidon. Toisen tarjoilijan, joka vastaanotti tilauksemme ja tarjoili ruokamme, kanssa kommunikointi oli yhtä tuskaa, koska hänen kielitaitonsa hädin tuskin riitti ruokaa koskeviin kysymyksiin vastaamiseen. Vaikutti siltä, että hän oli ensimmäistä päivää Vanajanlinnassa töissä, koskapa oli niin epävarma ja joutui käymään keittiössä hakemassa vastaukset kysymyksiimme.

Grillattu ankanmaksa viikunamarmeladin, tuoreen viikunan ja paahdetun briossinviipaleen kera oli aterian paras annos. Mainion maksan ja viikunan liitto oli täydellinen. Lisänä olleet pinjansiemenet olisi voinut paahtaa.

Valitsemani timjamivoissa paistetuksi kuvailtu lohi-tournedos ei ollutkaan pyöreä, vaan ronskin tiiliskivimäinen kimpale. Hyvää tässä annoksessa oli se, ettei lohta ollut paistettu aivan ylikypsäksi, vaan se oli sisältä vielä muheva. Kalaa ei kuitenkaan ollut maustettu lainkaan. Minne timjamivoi oli unohtunut? Onneksi sitrus-aioli toi annokseen makua, ja kalakimpaleen alla uinunut quinoakin oli paikoitellen maukasta. Parempaa ja esteettisemmin laitettua lohta voi kuitenkin valmistaa helposti kotikeittiössä, joten hintavaksi ravintola-annokseksi kala oli pettymys. Pyysin kalaveistä, koska kyllä tämän tason ravintolassa sellainen tulee asiakkaalle antaa, mutta tarjoilija väitti tavallisen veitsen olevan sellainen. Tuo oli jo asiakkaan aliarviointia.

Grillattu lampaankare annanperunoiden ja korianterivoin kera yllätti puolisoni. Kare nimittäin ui ilmeisesti punaviinipohjaisessa kastikkeessa seuranaan rukolaa, punaista paprikaa, oliiveja ja haudutettuja pikkusipuleita. Oliivit eivät onneksi olleet kamalia figaroita, vaan kreikkalaista kalamata-lajiketta. Mutta missä se korianterivoi oikein piileksi? Jos oikein näimme, muissa pöydissä sama lammasannos oli täysin erilainen. Miksi? Joka tapauksessa ilman pihviveistä annoksen syöminen oli mahdotonta, mutta tarjoilija sai tuotua pyynnöstä kunnollisen veitsen. Olisihan veitsen voinut ojentaa annoksen tuomisen yhteydessä, kuten toinen tarjoilija teki muissa pöydissä. Lammas oli turhan kypsää. Onneksi pöytään sai hyvätasoisen pippurimyllyn. Tämäkään annos ei liiemmin säväyttänyt; kotona pääsee samaan.

Jälkiruoka eli omena-tarte Tatin omenasorbetin, omenamarmeladin ja pähkinämoussen kera oli sekava annos, sillä vahvanmakuinen omenamarmeladitanko sotki ainesten välisen tasapainon. Tarte tatin oli miniatyyrimäinen ja jokseenkin mauton. Sorbettikaan ei säväyttänyt. Pähkinämoussen tarkoitus lautasella jäi arvoitukseksi samoin kuin sen koostumus. Suomenkielinen ruokalista tarjosi pähkinää yleensä, kun taas englanniksi yksilöi ainekseksi maapähkinän.

Lasku oli hulppea, sillä aperitiivit ja jälkiruokajuomat olivat huomattavan kalliita. Niiden hintoja ei ollut painettu juomalistaan. Ateria siis päättyi vähemmän miellyttävissä tunnelmissa.

Seuraavana aamuna noutopöytäaamiainen oli yllättävän vaatimaton. Kuinka kummassa Vanajanlinnan tasoisessa paikassa kehdataan laittaa esille teepusseja ja karmeimmista karmeinta kahvia? Leivätkään eivät olleet kummoisia. Mehujuomavalikoimaan kuului sentään myös ananasmehua, ja pöydässä oli myös kylmäsavukirjolohta.

Vanajanlinnan puitteet ovat upeat, mutta ravintola-asiat eivät oikein toimi. Tuolla hintatasolla asiakkaan täytyy saada laadukkaampaa ruokaa, elämyksiä ja kunnon palvelua. No, tulipahan tämäkin koettua.

Eka kerta Wau,
toka kerta hienoa
kolmas kerta ok,
neljäs kerta no joo,
ja nyt viimeisin; tää o nähty!

Hinta liian korkea laatuun nähden,myös palvelu heikentynyt alkuperäisten työntekijöiden lähdettyä pois.
Respan yöihmiset sarjaa, en mä tiedä!
Onko maine noussut päähän?

Juhlava miljöö, yllättävän arkinen Häme-menu. Ruoka oli hyvää, mutta todellisen fine diningin yllätyksellisyys jäi puuttumaan. Maut olivat vähän liian turvallisia ja tasapaksuja, annoksista puuttui kontrastisuutta. Ehkä annosten raskaus oli tyylillinen valinta, mutta itselleni jonkinlainen tunkkaisuus ja vanhanaikaisuus jäi vallitsevaksi mielikuvaksi.

Blini alkuun maistui hyvältä, koska se oli blini ja bliniä on mukava syödä mädin ja ranskankerman kanssa. Pääruoka - hirvi selleripyreen kera - ihan jees. Sellerin karvaus olisi kaivannut jotain raikastavaa lautaselle - sitä ei tietenkään ollut, kuten ei koko menussa muutenkaan. Seuralainen valitteli hirvenlihan sitkeyttä, itseäni se ei suussa häirinnyt, mutta veitsellä oli kylläkin ongelmia pärjätä sen kanssa. Omenapiiras ja maapähkinäjäätelö ei ollut omaan makuuni kummoinen jälkiruoka, olisin kaivannut piiraaseen enemmän makeutta eivätkä maapähkinät loihtineet jäätelöön juurikaan lisäarvoa.

Viinit pelittivät ruokien kanssa, kattaus oli kaunis ja tilat upeat. Tarjoilijamme oli eloisa ja ystävällinen heppu. Hinnassa lienee Vanajanlinna-lisää, eli menussa maksetaan myös miljööstä. Tällä kertaa odotukseni olivat ehkä liiankin korkealla, mutta ensi kerralla tiedän paremmin mitä odottaa ja varmasti tulen toistekin. Mitä Hämeenlinnan seudun fine diningiin tulee, Katisten kartanossa taitaa olla taitavampi keittiömestari, mutta se on tilausravintolana harvemmin auki kuin tämä Vanajanlinna, joka - toisin kuin usein luullaan - on aivan normaalisti auki muillekin kuin hotellivieraille.